Posts Tagged ‘katutaide’

Tapaus Banksy

Rooma_1Areenasta voi katsella Docventuresin esittämän dokkarin Exit Through The Gift Shop lokakuun loppuun asti. Docventuresiin liittyy kaikenlaista vuorovaikutteista, mutta koska se tulee niin myöhään, en koskaan katso sitä telkkarista vaan aina seuraavana päivänä (ja vähemmän vuorovaikutteisesti) Areenasta. Nyt tosin katselin Areenasta myös dokumenttiin liittyvän keskustelun, jossa vieraana oli Terike Haapoja.

Dokumentti on kertovinaan pakkomielteisestä videokuvaajasta, joka alkaa seurata katutaiteilijoita, tapaa Space Invaderin ja Banskyn ja muita näitä tunnettuja nimiä, ja ryhtyy loputa itse suuren rahan poptaiteilijaksi. Päähenkilö – Mr. Brainwash – ei ole kovin todentuntuinen (pahoittelen, jos hän on oikea ihminen), eivätkä Banksyn ja muiden kommentit päähenkilöstä ole kovin spontaanin oloisia. Toisin sanoen dokkari vaikuttaa käsikirjoitetulta mukadokkarilta. Tätä luentaa tukevat Mr. Brainwashin nettisivut, jotka ovat ”under construction” – mitään infoa sieltä ei löydy.

Enkä usko, että dokumentissa esiintyvä Banksykään on Banksy. Enkä usko, että Banksy on koskaan ollut yksi ihminen muutenkaan. (Oikeastaan ajattelen, että dokumentin on tehnyt Banksy-kollektiivi, ja joku heistä esiintyy Banksynä. Mutta se minusta ja uskomuksistani.)Rooma_2

Dokumentti onnistuu kertomaan katutaiteen öisestä maailmasta tosi hyvin. Katsoisin mielelläni koko dokumentillisen siitä, miten kuvaaja seuraa katutaiteilijoita. Loppuosa, jossa Mr. Brainwash alkaa tehdä itse liukuhihnalta poptaidetta kopioiduista kuvista ja myy niitä kymmenientuhansien dollarien kappalehintaan, tuntuu vähän, no, päälleliimatulta. Tokihan se hyvin kritisoi taidemaailman tapaa kaupallistaa kaikki, mikä on alkanut vastakulttuurina, ja varmasti tapahtumissa on mukana totuutta. Taidekauppa vaikuttaa olevan taannoisen IT-kuplan kaltainen ilmiö, jossa rahaa puskee ovista ja ikkunoista niin että asianosaisten pää menee sekaisin (tai ainakin ennen lamaa oli).

Olen itse päätynyt vähän sattumankauppaa seuraamaan erästä katutaiteilijaa neljässä maassa, kun hän on tehnyt projektiaan. Öiset kaupungit ovat leikkikenttiä, joissa voi vain valita, mitä tekee minnekin – päivätodellisuus on jossain muualla. Ja on huumaavaa (vaikkei itse taiteilija olekaan, vaan vain katselee vierestä) nähdä teokset seuraavana päivänä, kun ne rikkovat yön ja päivän todellisuuksien rajan.

Katutaiteesta on vaikea kirjoittaa tai tehdä dokumenttia, koska tekijät haluavat yleensä pysyä anonyymeinä. Siinä on jotain mahtavaakin: että joku käyttää suunnattomasti rahaansa matkustaakseen tekemään teoksia moneen maahan, eikä sitten edes kerro nimeään. Eivätkä teokset kadulla ole koskaan pysyviä (paitsi ehkä Banksyn teokset nykyään). Amsterdam

Ai niin, se dokumentti. Pidän siitä, vaikka Mr. Brainwash vaikuttaakin karikatyyriltä. Nykytaiteesta puhuttaessa käytetään aina tätä keisarin uudet vaattet -argumenttia, että oikeasti taide on pelkkää tyhjää pintaa, josta hölmöt sitten maksavat vaikka mitä. Pinnan alla voi olla jotakin, kun sinne kurkistaa. Vaikka yllättävä kohtaaminen Banksyn kanssa, ja siitä alkanut taiteentekemisen vimma.

Sarkasmia ja särkynyt sydän (kävelyllä Tampereella, osa 3)

Kai se on myönnettävä, että kesä on ohi. Päätin tänä kesänä raportoida Nokkoseen katutaiteesta, joten tässä se tulee: odotettu kolmas katutaidekierros Tampereelta! (Täältä löytyvät ensimmäinen & toinen.)

Yliopiston nurkilla suhtaudutaan sivistyneesti kameravalvontaan.

Ironiaan törmää kadulla enemmänkin. Kotikulmillani on alikulkutunneli, jonka seinien hegemonisesta hallinnasta käydään kovaa kamppailua. Alkukesästä sieltä pestiin pois kaikki maalaukset. Sitten sinne ilmestyi, pitkän hiljaiselon jälkeen, tällainen:

Maalaus pysyi seinässä parisen viikkoa, sitten sekin pestiin pois. Kohta tilannetta kommentoitiin tällä maalauksella:

(Meni muuten tovi ymmärtää, että nuo rikkonaisen hainevän näköiset kuviot ovat Twitter-lintuja! En käytä Twitteriä, ehkä hahmotusongelmastani voi syyttää tätä puutetta elämässäni.)

Joku oli käynyt antamassa pusun Hämeenpuiston Totuus-monumentille:

Olen jotenkin niin tekstiorientoitunut, että huomaan kuvaavani paljon katukuvaan piilotettua tekstiä. Tässä esimerkkejä isoista & pikkuruisista:

Tämän viimeisen kokoa voi hahmottaa maalarinteipin leveyden perusteella.

Kalevan kirkon lähellä on tehty hienoja penkkikuvioita (en kyllä välttämättä innostu penkkien maalaamisesta, koska olen kävellessäni huomannut ihmisten pohtivan, uskaltaako maalattuun penkkiin istua vai ei. Nämä kuitenkin saivat minut miettimään, että niinpä, penkitkin voisivat olla kiinnostavaa kaupunkitilaa).

Tilanne-niminen toimisto/yhteisö (Itsenäisyydenkadulla) toteutti kesällä ikkunateoksen, johon he pyysivät ohikulkijoita tuomaan kuitteja taskujensa pohjalta. Kuiteista taiteltiin lintuja, linnuista ripustetiin ikkunaan uskomattoman hieno kolmiulotteinen TILANNE. Joskin sain siitä heikohkon kuvan, koska a) Tilanteella on aina porukkaa, enkä kehtaa ottaa kuvia ikkunasta sisään toisten työpaikalle b) kuvatessani satoi yksi pisara vettä ah niin hienon puhelimeni näytölle, minkä jälkeen kosketusnäyttö ei enää toiminut (olen hankkinut puhelimen, jossa on kamera, jotta saan kuvia milloin tahansa, mutta olen ojassa, ellen jo jopa allikossa sen kanssa). Tällä pohjustuksella, ta-daa:

Joo, aika huono kuva.

Lopuksi kimara sitä sun tätä.

Päätän kesän siihen, mistä sen aloitinkin, eli jälleen yhdestä seinästä, jossa ei ole enää mitään.

Vihaisia Buddhia ja seepra (eli kävelyllä Tampereella, osa 2)

Päivitystahtini on tänä kesänä parhaimmillaankin epätasainen. Poden huonoa omatuntoa näyttelyistä, joista en ole kyennyt kirjoittamaan. Ehkä tämä on bloggaajan narsismia (ikään kuin kukaan minua kaipaisi), mutta sallikaa se minulle. Tai siis, sallin sen itselleni, ja sehän riittää!

Aloitan tamperelaisilla katuteoksilla. Olen nimittäin törmännyt vaikka mihin sitten viime raporttini!

Joku on suuttunut Buddhalle:

Tai kenties suututtanut Buddhan…

Oravat vihaavat väkivaltaa.

Ja kissat pidättävät itsellään tiettyjä etuoikeuksia:

Kiinnostavana ilmiönä ovat kopiot tunnetusta katutaiteesta, Banksyn kopio roskiksessa Pispalassa…

… ja meille tutummaksi käännetty Obey-kopio Tammelan suunnalla sillassa.

Ihan viime viikolla Kalevassa oli piirrelty katuun vaikka mitä:

(Tuo on seepra, mutta olisin tarvinnut tikkaat saadakseni sen kauniisti kuvaan.)

Ja siinä nurkilla vilkaisin ennen niin tiuhaan käyttämääni Viita-akatemian ovea (kts. vasen yläkulma):

Lähikuvassa:

À la seconde où
elle referme la porte,
commence la nostalgie
de toutes les secondes
précédentes.

(En osaa ranskaa.)

Lopetan kierroksen joka tapauksessa erittäin hyvillä mielin:

Suomen suurin seinämaalaus?

Jyväskylässä, Kankaan tehtaalla, maalattiin viime viikolla teosta, jota mainostettiin ehkä Suomen suurimmaksi seinämaalaukseksi. Pitkähän sen maalaus on kuin mikä, mutta hei: seinää jäi ylöspäin vielä aikamoinen määrä tyhjäksi! (Joo, tiedän, että on logistisesti hankalaa sijoittaa taiteilijoita killumaan puoliväliin maan ja taivaan välille.)

Maalauksesta oli vastuussa Pirkanmaan läänintaiteilija Tero Karvinen työryhmineen. Harmitti, etten päässyt paikalle urkkimaan ennen sunnuntaita; nyt näin vain vilauksen maalaavaa Karvista. Teoksen synnyn todistaminen olisi ollut hienoa.

Kankaalle pääsi eilen lättähatun kyydissä. Jollen olisi juuri katkeroitunut iäksi siitä, että saavuin paikalle juuri kun parkour-esitys päättyi, olisin katkeroitunut iäksi siitä, että lättähattu kulki aina tasatunnein paitsi juuri sinä tasatuntina kun olin sen kyytiin pyrkimässä.

Mutta hei! Sain hyvän syyn kävellä Tourujoen rantaa. Siellä on aika luonnonläheistä katutaidetta (luontotaidetta? luonnontuhoa?)

(Vaikka tämä alkukesä on mennyt tällaiseksi harhailuksi, lupaan ehtiä gallerioihinkin vielä. Esimerkiksi huomenna olisi ihan hyvä päivä sellaiseen!)

Museolta galleriaan, galleriasta toiseen (eli kävelyllä Jyväskylässä)

Kun Tampereella törmäsin lähinnä kaikkeen entiseen, Jyväskylästä löytyi paljon kaikkea yhä olemassa olevaa. Erityisesti (lyhyt) matka Keski-Suomen museolta galleria Beckeriin on antoisa. Välille mahtuu niin tilaustyötä kuin tilaustyön päälle tehtyjä uusia juttuja ja jopa Suomen mittakaavassa aika hurmaavan täyteen tarroitettu liikennemerkkikin (en kannusta ketään tuhoamaan liikennemerkkejä! älkääkä aiheuttako vaaratilanteita muutenkaan liikenteessä, hei! ja käyttäkää sitä turvavyötä!)

Jyväskylässähän on myös niitä valtavia Jaakko Valon seiniä, joiden värejä on mukava seurailla eri vuodenaikojen valossa (minulla on niistä kasoittain kuvia jossakin kovalevyn uumenissa, joten en ottanut nyt yhtään).

Alikulkutunnelissa!

Sähkökaapissa! (Tuo sympaattinen muurahainen löytyy sieltä täältä Jyväskylästä. Kirjoittaisin tähän, että joku tägää kaupunkia, mutta tuo ”tägää” on jotenkin liian kauhea sana.)

Yksisuuntaisessa!

Sitten siirryin kohti Tourulaa, matkanvarrella esimerkiksi:

Lyhtypylväässä!

Aidassa! (Olen ollut ymmärtävinäni, etteivät graffitien tekijät (millä sanalla teitä pitäisi kutsua, muuten?) yleensä koske yksityisomaisuuteen. En sitten tiedä, miten tämä aita poikkeaa muusta yksityisestä, mutta tämä oli täynnään maalauksia.)

Ööh… roskiksessa? Väristä päätellen, ehkä. Olin tässä vaiheessa paljon kiinnostuneempi melusta, jota kuului edestäpäin, missä Tourujoen ylittävää siltaa pestiin. Ettei vain joitakin maalauksia olisi pesty pois? Epäilykseni heräävät tässä taas.

Pylväässä! Tällainen klassinen luolamaalauksenpunainen kämmen löytyy Monikulttuurikeskus Glorian ulkopuolisesta pylväiköstä. (Onhan tuo punaisena myös jotenkin aika väkivaltaisia mielleyhtymiä tuottava kuva.)

Ja sitten vielä, poistuessani kaupungista: joku oli jättänyt tällaisen matkakeskuksen roskiksen päälle:

Ei enää (eli kävelyllä Tampereella)

Olen taas jättänyt kirjoittamatta näyttelyistä, ja takaraivossani takoo. Ainakin Kapriisissa olisi ehdottomasti pitänyt ehtiä käydä Päivi Hintsasen ja Timo Sälekiven näyttelyssä (loppuu huomenna).

No, lähdinpä kuitenkin mittailemaan Tampereen katuja katutaiteen toivossa. Ajattelin tehdä tänne hienon kuvapäivityksen kadulta löytyneistä teoksista. Täsä tulee kuitenkin enemmänkin entisten teosten kavalkadi. Löysin mm. seuraavia:

Ei enää alikulkutunnelissa.

Ei enää lyhtypylväässä.

Ei enää seinässä.

Ei enää tarrassa.

Ei enää tässäkään lyhtypylväässä.

Jotain kuitenkin löysinkin:

Lyhtypylväässä!

Sillankaiteessa!

Rakennustyömaan seinässä!

Betoniporsaassa!

Tämän viimeisen voi toki laskea myös roskaksi, mutta on hauska ajatus, että joku on asetellut pillinsä tuohon tuolla lailla. Väliaikaisuuden ihana, vastenmielinen välttämättömyys.

Aion kuvata näitä koko kesän, joten (kuten aina) minulle saa vihjata paikkoja, joista kannattaa etsiä.

Kolumni katutaiteesta

Kirjoitin Keskisuomalaiseen Porin Street art -näyttelyn innoittamana kolumnin:

Pyhä betoni ja kielletty katutaide