Runovideo: Huoneessa

Päivän runovideo on omistettu muistoille entisistä kodeista: Huoneessa.

 

Evoluutiomystiikkaa (Näyttely: Virtanen)

Ilkka Virtanen: Plan B. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 4.10.2014 – 21.10.2014.

–

Olen nähnyt ennenkin Ilkka Virtasen tulevaisuusvisioita, evoluutiomystiikkaa. Mutta tapa, jolla veistokset ovat nyt esillä, on mykistävä. Siinä ne tervehtivät katsojaa. Tuntuu kuin astuisin huoneeseen kesken vanhan, tuntemattoman rituaalin.

Ja tavallaan astunkin: kaikki luurankoiset on suunnattu kohti yhtä ainoaa, seinälle ripustettua fossiilia. Jonkinlaista utealiasta palvontaa tässä on meneillään. Näkymä saattaisi olla pimeässä uhkaavakin, mutta valoisana päivänä valkoinen puu (luu) on vain kaunista ja puhdasta.

Taiteilija perustaa utopiansa evoluutiossa kadonneille eläinten ja kasvien risteymille, joita on vaikea ymmärtää. On ylipäätään vaikea ymmärtää elämää, joka ei ole samanlaista kuin oma elämäni on. Miltä tuntuu olla leskenlehti, esimerkiksi?

Nämä kuvitteelliset fossiilit ovat vuoroin vahvasti kasveja, vuoroin luurankoja. Ne ovat teatteria, kuten kaikki historia meille on: esitys, jota yritämme omista lähtökohdistamme tulkita.

Kävelen luurankometsässä ihmeissäni ja ajattelen, millaista on Ilkka Virtasen elämä. Nähdä puu, ja ajatella sitä tällä tavalla.

Vähän paperihullu (Näyttelyt: Paperin taide; Koru)

Paperin taide ja KORU – Pirkanmaa muotoilee V TR1:ssä (Väinö Linnan aukio, Tampere) 11.10.–16.11.2014.

–

Joseph James: House of Mirrors

On aina jotenkin hauskaa, kun kootaan näyttely rajoittaen teokset johonkin materiaaliin. TR1:ssä on nyt esillä paperista taidetta.

Materiaali ei sinänsä ole este tai rajoite millekään. Paperia on vaikka minkälaista (ampiaispesät esimerkiksi ovat paperia; raha on paperia; kirjat ovat) (vähän kyllä mietin, että eikö rahan tuhoaminen ole jotain lakia vastaan, mutta toisaalta taide ylittää muutenkin lakien rajat), ja sitä voi käsitellä miten tahansa (leikkamalla, muotoilemalla, ompelemalla).

Minä olen vähän paperihullu – vaatekomerostani on pari hyllyä varattu papereille. Paperissa on jotakin mystisen kaunista, sen monikäyttöisyydessä, sen rajattomuudessa, sen esteettisyydessä, taktiilisuudessa.

Paperitaidetta ei tietenkään saa kosketella, joten taktiilius jää mielikuvituksen varaan. Mutta aivan uskomattoman hienoja tekstuureja on näyttelyssä kyllä tarjolla.

Tatu Tuominan: Studying Modern Architecture with a Knife

Leikkaaminen: Antti Johannen Kääriäisen Progress on uskomaton, hämähäkinseittimäinen mekaanisen työn kuva. Tulee mieleen Chaplinin Nykyaika. Tatu Tuomisen sarja Studying Modern Architecture with a Knife muuttaa aikakauslehtien sivut kolmiulotteisen näköisiksi kuviksi arkkitehtuurista. Näitä on pakko tuijottaa lähietäisyydeltä.

Ja on leikkaaminen läsnä myös Satu Nikun sarjassa Terveiset täältä ei mistään, jossa postikortinkokoiset harmaat pinnat ovat saaneet asukkaikseen ihmisiä matkaesitteistä. Miten hauskaa heillä on, vaikka he eivät ole missään! Kamppailen kahden tulkinnan välillä: a) kaikki matkakohteet ovat niin geneerisiä, että on ihan sama, minne menee esittämään turistia b) ihmisen ei tarvitse mennä minnekään, koska hänellä on mielikuvitus.

Reetta Partanen: Sisämaa

Tiedän, ettei kaikkia painettuja kirjoja tarvita, mutta silti tuottaa aina vähän tuskaa nähdä kirjoja leikeltyinä ja taiteltuina. Kauniita esineitä niistä saa, en minä sitä. Ja onhan se hyvä, että käyttökelvoton kirja jatkaa elämäänsä taiteena. En vain pääse yli siitä muodon pyhyydestä! Kirja on jotakin, mihin ei saa piirtää, mistä ei saa taittaa kulmaa, ei saa pidellä likaisin käsin.

Olen kaukana siitä, että osaisin ihailla kirjasta tehtyä teideteosta vaikkapa kotonani. Näyttelyssä saatan ihailla sellaista, mutta että sen kanssa pitäisi elää päivittäin. Ahdistuisin. (Itse asiassa tästä tulisi erinomainen henkinen harjoitus: pitää hankkia kirjasta tehty esine ja elää sen kanssa.)

Kirjat on helppo ymmärtää paperiksi, mutta entä sitten Reetta Partasen veistos Sisämaa, mies, joka on puoliksi puuta ja puoliksi ihmistä? Maasta kasvava otus, toinen käsi juurakkoa (pahoittelen kuvanlaatua; kännykkäkameralla ei saa hyvää kuvaa, ja kamera unohtui kotiin). Teos näyttää siltä, että se tuoksuu, mutta ei. Se on nurinkäännetty puu, juuret kohti taivasta, tuoksumatta.

Hanna Järvenpää: Syntipussit

Haluan vielä kiinnittää huomionne Hanna Järvenpään Syntipussit-installaatioon. Se on tehty teepusseista ompelemalla! Niin kauniinväriset ihmisnahat riippuvat katosta. Toivoisin niille tuulta, jossa kellua, leijua. Vaikka teos voisi olla ahdistava tai aavemainen, se ei ole sitä, se on vain kaunis ja herkkä. Tällaisiahan me olemme, kuoria tuulessa.

Jo kaukaa kiinnostava on myös Anssi Taulun Organic City. Pahvilaatikoiden keskelle on luotu kummallinen, mekaaninen tippukiviluola. Ehkä tältä näyttää maan alla, kun porat tunkeutuvat maankuoren läpi planeetan kuumaan ytimeen.

–

Yläkerran korunäyttely oli mahdoton tehtävä puhelimen kameralleni, jolla ei saa lähikuvia (siis kamera unohtui oikein hyvästä syystä! lähdin kotoa juosten, koska näin kotitaloni pihassa nosturiauton ja puunkaatomiehiä. menin pelastamaan puuta kaatamiselta, joskin sitten kävi ilmi, että kyse oli vain oksien karsimisesta. että ihan tarpeellinen hysteria.)

Koruissa on orgaanisia, eläimellisiä, kauniita ja yököttäviä yksityiskohtia. Erityisesti näyttää olevan muodissa, että kaulakorussa on enemmän tavaraa selän puolella kuin edessä.

Viereinen kuva on kokoelmasta, jossa ei yksilöity tekijöitä. Jää siis arvoitukseksi, kenen söpönkarmea koru tämä on.

 

Ylläpitävät voimat ja miten ne kaadetaan (TR1: Backlight)

Backlight ´14: Ylläpitävät voimat – Holding Cohesion TR1:ssä (Väinö Linnan aukio, Tampere) 6.9.-5.10.2014.

–

Menin melkein viimeisten joukossa katsomaan Backlightia TR1:een, mutta kyllä sinne vielä viikonlopun ajan pääsee. Näyttely on liian laaja, jotta kirjoittaisin siitä kaikesta. Haluan mainita kuitenkin muutaman seikan:

Anna Fabricius siirsi normaalisti toimistötyötä tekeviä työporukoita tekemään maanviljelykulttuurin hommia, kuten repimään maissintähkistä kuoria irti. Porukat löysivät yhteisen sävelen ja sosiaalistuivat sen sijaan, että kukin tuijottaisi omassa kopissaan tietokoneen näyttöä.

Ihastuin tähän projektiin kauheasti (ehkä siksi, että tuijotan aina tätä tietokoneen näyttöä (säälikää minua nyt vähän!) ja olisi kiva saada lajitella siemeniä jossain porukassa). Kasvot toisiinsa päin, työn ja pöydän ääressä, ihmiset alkoivat keskustella kiinnostavista asioista. Ehkä mikään näistä ei olisi koskaan tullut puheeksi muuten. 

Olisi kiva tietää, tapahtuiko tämän seurauksena työpaikoilla jonkinlaista vahinkoryhmäytymistä (ryhmäytyminen ei koskaan oikeasti tapahdu muuten kuin vahingossa. voin kertoa. niin monta kertaa olen ollut ryhmäytettävänä, ei se koskaan toimi pakolla).

Saladin Ebrahimi kuvasi yhteiskunnassa hyljeksittyä ihmisiä ja liitti heidän kuvansa hylättyjen, vanhojen kehysten nurjalle puolelle. Nurjat puolet ovat paljon aidompia kun etupuolet, yleensä. Vanhojen taulujen taustoissakin on vaikka mitä, sellaista vanhenemista kuin ihmiskasvoilla, jota ei sallita ilmaantuvan maalausten etupuolelle.

Takaraivokuvat repaleisilla taustapahveilla ovat vaikuttavia. Pidän niistä esteettisesti, tarina tietysti lisää niihin paljon. (Itse asiassa tässä näyttelyssä pitää lukea kaikki taustatarinat, jotta saa kaiken irti.)

Andreas Meichsnerin kuvissa testataan erilaisia tuotteita ennen niiden päästämistä Saksan markkinoille. Sympaattista; niin turvallinen olo tulee, kun näkee kolmen aikuisen miehen seisovan tuolin reunalla testaamassa, ettei kenellekään tulevalle käyttäjälle vain voi tapahtua mitään pahaa. Ihana, pehmustettu maailma. 

Aloin nauraa kun näin kuvan, jossa lelukengurun silmää vedetään koneella irti. Ihan kamalan brutaalia. Söpöä.

–

Kamalan söpö oli myös TR1:n kaupassa kyltti ”Kaikki robotit – 40 %”. Todellisuus on karmeampi: näyttelytila suljetaan mitä pikimmin kokonaan, ja mitä me sitten teemme, jäämme tuuliajolle. Julmaa tulee olemaan TR1:n poistaminen selaimen kirjanmerkeistä (niin kuin poistaisi edesmenneen läheisen numeron puhelimesta).

Vaikka on kauheaa hyötyä kulttuurin alasajosta, totean vielä, että siellä kaupassa on loistavia kirjoja myynnissä naurettavan suurella alennuksella. Ostin kasan valokuvakirjoja. Selailen niitä sitten alahuuli mutrulla kun TR1:stä aika jättää. Prkl.