Posts Tagged ‘Backlight’

Sulautumisen suuntia (Näyttely: Backlight)

Backlight: Maahanmuutto ja integraatio Ruhrin alueella. Yhdeksäs Valokuvakeskus Nykyajan organisoima kansainvälinen triennaali. Taidekeskus Mältinrannan (Kuninkaankatu 2, Tampere) näyttelyosio 4.10.2011 saakka.

Brigitte_KraemerJonkin käsittämättömän yhteensattuman vuoksi kävin juuri heinäkuun lopulla Ruhrin alueella. Matka oli varsinainen kulttuurikierros: museoita, gallerioita, entisen teollisuusalueen kaunistettuja kaupunkeja. Paikallisten ihmisten asenteet tuntuvat muuttuvan hitaammin kuin maisema. Kölnin naapurikaupungissa asuva pariskunta hämmästeli kuullessaan matkani etenevän Bochumiin. ”Miksi ihmeessä kukaan menisi koskaan Bochumiin?!” Mutta Bochumissa oli mahtava taidegalleria, ja jopa Hernen kaupungissa (jota paikalliset pitivät erityisen rumana) on suuri kävelykeskusta ja niin hieno, uusi arkeologinen museo, että jos näkisin joskus yhdenkin sellaisen, alusta asti pedagogisesti rakennetun museon Suomessa, pakahtuisin onnesta. Kaupungit siis kohottavat kasvojaan, mutta mielikuvat alueesta muuttuvat hyvin hitaasti.

Mältinrannan Backlight-triennaalin osuus käsittelee siis maahanmuuttoa Ruhrin alueella. Kuvissa on ihmisiä, muualta tulleita ihmisiä. Kulttuureja, jotka elävät toistensa lomassa. (Tuntuisi pahalta sanoa: kulttuureja, jotka elävät vanhan kulttuurin keskellä, koska ei ole olemassa vanhaa kulttuuria. Kulttuuri muuttuu koko ajan; kaikki ihmiselämä on kaoottista, vaikeasti lokeroitavaa ja muuttuvaa. Ihmiset ovat aina liikkuneet.)

Iso osa on muotokuvamaisia ihmiskuvia. Jopa vähän kyllästymiseen asti eri valokuvaajat ovat ottaneet kohteekseen Bosniasta, Kosovosta tai geneerisesti ”eri puolilta” Ruhrin alueelle tulleet ihmiset ja kuvanneet heidät suoraan edestäpäin joko kasvokuviin tai kokovartalokuviin.Näiden kuvien tekstit luovat sisällön. Kun tiedän, että tämä perhe asutettiin kahdeksi vuodeksi konttiin, tajuan paljon enemmän kuin vain katsomalla heidän kasvojaan. (Se on vähän hassua, koska ihmiskasvoistahan voi lukea vaikka mitä; kasvot ovat loputon lähde, josta voi löytää yhtä uusia ja uusia tunnetiloja, yhteyksiä, kontakteja. Mutta tällaisia faktoja niistä ei löydä, että perhe asuu kontissa. Se on luettava seinältä teoksen vierestä.)

Mahtavan elämäniloisia ovat Brigitte Kraemerin sarjan Niin lähellä – niin kaukana kuvat! Niissä ihmiset saavat elää, eivät vain olla pelkistettyjä itsejään kameran edessä. Kuvissa tanssitaan vatsatanssia olohuoneessa ja mummot nauravat niin, etteivät meinaa penkillä pysyä. Tästä on kyse, kun puhutaan maahanmuutosta: maahan tulee kokonaisia ihmisiä perheineen, suhteineen, harrastuksineen, intohimoineen, tunteineen.

Henning Christoph Henning Christoph on kuvannut Ruhrin alueen turkkilaisia. Jotain hyvin hätkähdyttävää on kuvassa, jossa mies rukoilee ulkona, pöydän päällä. Rukoilemisesta on tullut hämmästyttävä tabu. Kun kadulla rukoileminen pitää erikseen lailla kieltää (kuten Ranksassa), ei enää ole puhe ihmisen suhteesta jumalaansa. (Olen miettinyt, saisiko sakot, jos Ranskassa istuisi puistonpenkillä kädet ristissä ja silmät kiinni.) Kuvissa vaikkapa pöydällä rukoileminen on niin häkellyttävää siksi, että sellainen keskittyminen keskellä vilkasta arkea vaikuttaa mahdottomalta. Hiljentyminen kaiken keskellä. Keskittyminen itselle tärkeään rituaaliin.

Mältinrannan näyttely on ensimmäinen näistä Backlight-näyttelyistä, jossa kävin. Se loppuukin jo muutaman päivän päästä; onneksi muut näyttelyn osat ovat auki vielä jonkin aikaa.