Hanna Oinonen: The Garden of Oblivion. Kangasala-talon Galleriassa (Kuohunharjuntie 6, Kangasala) 27.4. – 22.5.2016.
–
Kangasala-talon nettisivut ovat sen verran hämmentävät, että meni tovi jos toinenkin, kun etsin sivuilta tietoa näyttelystä, josta muistin saaneeni taannoin tiedotteen (se on kadonnut s-postin syövereihin), ja jonka piti olla tässä kuussa. Onneksi sitten löytyi tieto: talon galleriassa on tosiaan Hanna Oinosen The Garden of Oblivion vielä reilun viikon verran esillä. Ja eikun ajamaan Kangasalle!
Näyttelyssä ottamani kuvat eivät todellakaan tee oikeutta teoksille. Perhosten siipien kuviointi on haurasta mustaa mustalla; ohuemmat ja vahvemmat kohdat muodostavat varjojen ja valojen mattamustan pinnan. Kamerani ei ymmärtänyt tällaisia hienouksia.
Galleriatila on suuri, ja perhoset ovat kerääntyneet eri puolille huonetta. Erityisesti ilahdutti huomata se yksi poikkeus, siivet supussa istuva perhonen.
Vähän näyttelyssä tulee mieleen myös perhoskokoelma. Varsinkin, kun osa perhosista oli ripustettu nuppineuloja apuna käyttäen. Ajatelkaa, miltä perhoskokoelma näyttää, kun saasteet ovat saaneet jokaisen perhoslajin suojautumaan muuttamalla siipensä mustiksi: tältä, mattamustalta. Lajit erottuvat toisistaan vain läheltä katsottuna.
Surumielisyydestään huolimatta mustat perhoset saavat sydämen riemuitsemaan. Perhonen kuin perhonen, aina se symboloi kesän ja lentämisen iloa.