Kun päästään nykytaiteeseen, naisia alkaa vilistä jo yleisessäkin taidehistoriassa. Luennolla alkoi huvittaa, kun vähän väliä ajattelin, että ”tuostahan minulla on se kirja!” ja tajusin, että olen viskannut sen(kin) kirjan jo divariin. Hyllytila ei riitä, valintaa on tehtävä, joten esim. galleristi ja keräilijä Charles Saatchin haastattelukirja on mennyt menojaan (ei se ollut kummoinen. häneltä kysyttiin sellaisia asioita kuin ”miltä tuntuu, kun on niin hurmaava vaimo?”). Samalle divarien kartoittamattomalle korpimaalle on päätynyt myös Guerilla Girlsin toimintaa käsittelevä kirja (jossa oli kieltämättä ihan hyviä pointteja, mutta ai juma, miten ruma se kirja oli).
Ai niin, eihän Saatchi ole naistaitelija. Hän liittyy kuitenkin asiaan siten, että hänen galleriassaan esiteltiin laajasti brittiläisten nykytaiteilijoiden taidetta (suurimpana nimenä tietysti Damien Hirst, mutta mukana myös naisia). Yhtenä naisena Saatchin tallissa oli Tracey Emin, jonka taide ammentaa naisen henkilökojtaisesta elämästä (esimerkkinä taiteeksi muuttunut taiteilijan myllertämä sänky). Ajatuksena se, että kaikki mihin taiteilija koskee, on taidetta, on ihan hauska.
Monen taiteilijan kohdalla toistuneet sanat intiimi ja henkilökohtainen ovat vähän omituisia. Eikö kaikki taide ole intiimiä ja henkilökohtaista? Miksi näitä sanoja toistellaan aina naistaiteilijoista puhuttaessa?
Esimerkiksi Marina Abramovicin performassi The Artist is Present (2010), jossa hän istui kunkin hänen luokseen jonottaneen näyttelyvieraan kanssa muistaakseni minuutin ja katsoi heitä silmiin. Tästä performanssista on monesti tullut vastaan meemimäisesti levinnyt video, jossa Abramovicin entinen puoliso Ulay tulee yllättäen istumaan naista vastapäätä. Abramovicin silmiin kohoaa kyyneliä. Videoon on usein liitetty jotain ihkuja kommentteja siitä, miten tosirakkauden näkee heti tai muuta siirappista.
Kun katsoin dokumentin Abramovisista (ja tästä performanssista samalla), kävi ilmi, ettei asia ollut ihan niin yksioikoinen. Ihmissuhteet ovat mutkikkaita, samoin erot, eikä se, että joku liikuttuu kyyneliin tarkoita suoraan, että olisi kyse tosirakkaudesta, sitä ainoasta oikeasta tai jotakin sellaista. Ei edes naisen kohdalla.
Tai voi ollakin. Mutta voi myös olla, että ajan kuluminen tulee kerralla hyvin näkyväksi, kun tapaa entisen puolisonsa vuosikausien tauon jälkeen. Tai ihmisten intensiivisen kohtaamisen henkinen paine purkautuu, kun vastassa on rakkaat kasvot. Mistä minä tiedän.
Videoklippi löytyy esim. Youtubesta.
–
Tampereen taiteilijaseuran luentosarjat jatkuvat keväällä. Kannattaa vilkuilla seuran nettisivuja. Minä lopetan raportoimisen aiheen tiimoilta tähän.
Nokkonen 