Posts Tagged ‘Teija-Tuulia Ahola’

Luonto tuhlaa ja rönsyilee (Näyttely: Teija-Tuulia Ahola)

Teija-Tuulia Ahola: Matkalla jonnekin. Galleria Himmelblau (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 3.12.2016-29.1.2017.

sam_5638

Kehrä.

Mietin, mitä sellaista Teija-Tuulia Aholan teoksissa on, että ne suorastaan imaisevat luokseen. Lehtimetalleja sisältävien teosten edessä spontaani reaktio on harakkamainen ihastelu: tuollaista ihanaa, kimaltelevaa! Ja kun kimaltelun alta ja seasta löytyy muutakin runsautta, kuvallisia rönsyjä ja kasvun tematiikkaa, teoksiin jää kiinni.

Aholan luomissa maailmoissa kaikki kasvaa. On puita ja köynnöksiä. Jopa sammakon luuranko on niin täynnä elämää, että jatkaa kiipeilemistään kultaisten saniaisten seassa. Sekä tekniikassa että kuvien sisällössä on jotakin ikuista. Luonto on tuhlaavainen ja täyttää kaiken tilan, jonka saa.

Kauneusähkyä tasoittavat sopivasti luurangot – sammakoiden lisäksi ihminen, joka makaa kukkaispedillä. Tällaisissa kuvissa on sopivasti dekadenssia. Sen lisäksi, että luonto tuhlaa kasvattamisvaiheessa lehtiä ja rönsyjä ja rikkaruohoja, se tuhlailee elämää myös toisessa päässä elinkaarta. Kaikki lakastuu, kuolee ja katoaa pois uuden tieltä.

 

 

Mainokset

Kultaista impressionismia (Näyttely: Ahola)

TEIJA-TUULIA AHOLA: ELYSIUM – maalauksia. Galleria Saskia (Pirkankatu 6, Tampere) 25.4-14.5.2014.

AholaEräs tuttuni tekee itse erilasia äänentoistolaitteita. Niihin tarvitaan lehtimetalleja, joten olen hänen kauttaan oppinut, että lehtikullan rakenne on sama kuin märällä tiskirätillä (rätillä, joka hajoaa heti, kun siihen tarttuu pihdeillä).

Tätä pohdiskelen Teija-Tuulia Aholan suurten teosten edessä. Niissä on lehtimetalleja, eivätkä ne näytä tiskiräteiltä. Metallien välillä varsin öljyisiltäkin näyttävät pinnat ovat ovelia: se, mitä kuvassa näkyy, riippuu valon suunnasta.

Kuvissa on kukkia ja lintuja. Tunnelma galleriassa on barokkinen: kultaa on kaikkialla.

Aiheet ovat luonnosta, mutta samalla niissä on luonnonmystiikkaa (varsinkin liskoissa). Pidän siitä, että teoksen pinta on täynnä pientä ruutukuviota (lehtimetallia) (pidän myös sanasta ’lehtimetalli’).

Teokset ovat impressionismia, jossa valo on viety niin pitkälle, että siitä on tullut jalometallia. Räntäsateesta galleriaan pelastautuneena tunnen saavani lahjan, jossa on luksusta: kuin palan kultaan käärittyä tummaa suklaata.