Posts Tagged ‘Sanna Kauppinen’

Lisää kommentteja (Näyttely: Uusin silmin, osat 2 ja 3)

Uusin silmin. Näyttely on avoinna Emil Aaltosen museossa (Mariankatu 40, Tampere) 16.6.2017-20.8.2017, Taidekeskus Mältinrannassa 17.6.-4.7.2017 ja Hiekan taidemuseossa (Pirkankatu 6, Tampere) 18.6.-20.8.2017.

Hiekan taidemuseossa taiteilijat Anne Lehtelä, Lars Holmström, Hanna Oinonen, Meri Westlin, Marje Viitala, Sanna Kauppinen, Paananen & Ulvila ja Marjo-Riitta Sasi.

Emil Aaltosen museossa taiteilijat B&C ensemble, Sebastian Boulter, Katri Mononen, Hannu Riikonen, Sanna Kauppinen, Mirja Kurri, Paula Ollikainen, Juhani Tuomi ja Ilkka Väätti.

IMG_20170628_154426

Sanna Kauppinen: Lammastyttö. (Emil Aaltosen museossa)

Kirjoitin Uusin silmin -näyttelyn Mältinrannan osuudesta viime viikolla. Sittemmin olen käynyt myös Hiekan taidemuseon ja Emil Aaltosen museon näyttelyissä.

Sekä Hiekan taidemuseossa että Emil Aaltosen museossa taiteilijat ovat enimmäkseen kommentoineet teoksia, jotka ovat museossa nähtävissä ihan originaaleina. Tämä on kiinnostavaa – kun näkee maalauksen museon seinällä, voi reagoida siihen itse, ja sitten syventyä tutkimaan taiteilijan reaktiota, joka on ripustettu alkuperäisteoksen viereen.

Hiekan taidemuseon näyttely alkaa heti, kun ovesta astuu sisään. Siinä, Yrjö Liipolan veistoksen vieressä, on Paananen & Ulvilan maalaus, joka kommentoi veistosta. Mystinen, osin luonnosmainen maalaus on ottanut ihmishahmojen asennot veistoksesta, mutta pukenut heidät toisenlaisiin tunteisiin ja ruusuihin. Veistoksen itseensä käpertyneet naiset katsovat nyt kohti ja ovat pelkistysten sijasta kokonaisia, tuntevia ihmisiä.

Täällä rakastun teoksiin, jotka syleilevät toisiaan. Marjo-Riitta Sasin Kaipaus on toisinto Kauko Salmen Skibotn-maalauksesta. Sasi on kaivannut paitsi maisemaa, jonka Salmi on maalannut 1950-luvulla, myös maalaamisen tekoa. Hän on kopioinut värit, etsinyt kädellään edelläkävijänsä reittejä.

Sanna Kauppisen lyijykynäteos Tuulenkaato jatkaa siitä, mihin Matti Petäjän Mänty vuonna 1950 jäi. Nyt kelottunut puu on katkennut tuulessa.

Näyttelyn tunnelma on historiallinen. Uudet teokset ovat kuin kuiskauksia ajassa, ne kuljettavat hienovaraisia viestejä vuosikymmenten takaa.

(Museossa ei saa valokuvata, enkä pysty lataamaan kuvia myöskään näyttelyn sivuilta, joten joudutte itse tsekkaamaan kuvat tuolta.)

IMG_20170628_154351

Mirja Kurri: Atlas-tyttö. (Emil Aaltosen museossa)

Emil Aaltosen museossa sama teema jatkuu. Nyt ei kuitenkaan kuiskata vaan hymyillään.

Ilkka Väätin hieno sarja eri taiteilijoille omistettuja maalauksia kommentoi edelläkävijöiden värivalintoja ja teosten rytmejä. Kolmen rinnakkain ripustetun teoksen edessä voi istua vaikka miten pitkään, tuijottaa kuvia, kunnes niiden vastavärit alkavat hohtaa silmissä.

Mirja Kurrin Atlas-tyttö on uusi versio Essi Renvallin samannimisestä veistoksesta (se on ihan lähellä Emil Aaltosen museota, Marianpuistossa). Kun alkuperäinen tyttö pitelee käsissään kultalankaa ja neulaa, Kurrin versiossa tytön käsissä on hitsausvälineet. Teos on tehty metallista, ja sen piirrostyylissä on jotain mukavan sarjakuvamaista. Tytön odottaa koko ajan lähtevän kiiltävästä pinnasta irti.

Hugo Simbergin Lammastyttö on saanut kaksikin hymyilevää kommenttia. Sanna Kauppinen on yhdistänyt teoksen tytön ja lampaan yhdeksi taruolennoksi, ja Paula Ollikainen on asettanut tytön ja lemmikkikoiran kaupunkimaisemaan. Tytön ja eläimen suhde nousee kommentissa tärkeimmäksi alkuperäisteoksen anniksi.

Näyttely on pullollaan hienoja teoksia. Aika kului ihan huomaamatta.

Emil Aaltosen museon alakerrassa muuten törmäsin sekä Fredrik että Nina Ahlstedtin maalauksiin. Olen kirjoittanut heistä näyttelyluettelon eräänä kesänä Mäntän Honkahoviin, ja pariskunnan maalausten löytyminen näin läheltä oli iloinen yllätys. Muutenkin museon alakerrassa on esillä varsinaisia aarteita. Ei siis kannata vilkaista ainostaan Uusin silmin -kerrosta.

 

 

Mainokset

Taidetaloja ympäri Tamperetta

En ole löytänyt läheskään kaikkia taidetaloja, joita Tampereella tänä kesänä on (nimellä Pala taivasta) 31.8.2012 saakka. Kartta olisi varmaan jossain, mutta minä en jaksa istua koneella etsimässä tietoa, kun yhtä hyvin voin etsiä taloja turhaan pitkin ja poikin kaupunkia.

Kuulin ystävältä, että kannattaa mennä katsomaan se Koskipuiston talo. Tutkin sitten eräänä päivänä Koskipuiston tiheällä kammalla, ja mietin, että kuinka pieni se talo voi olla, kun sitä ei löydy. Vasta päivien kuluttua, bussin ikkunasta, näin talon. Sehän on naamioitu näyttämään täysin ympäristöltään! (Sittemmin kaupunki avasi uuden jalankulkutunnelin Rongankadulta Tammelaan, minä vuoksi en ole käynyt lähelläkään Hämeenkadun pakokaasuja enää, joten meni pitkään ennen kuin menin katsomaan tätä löytämääni taloa. Mutta tämä nyt ei oikein liity asiaan.)

Talo on Heidi Saramäen, Kristen Gråhnin ja Janika Rainan käsialaa ja nimeltään Korsu. Onneksi minulle oli kerrottu, että talossa on jotakin, mitä ei heti huomaa. En olisi meinaan huomannut (ja nyt vähän kyllä arveluttaa laittaa kuvaa tänne, koska se paljastaa jotakin). Luulin kyllä ensin, että se, mikä piti huomata, oli Veikko Halmetoja

Muita kohtaamiani taloja ovat olleet nämä:

Verkarannassa on Sanna Kauppisen ja Tuomo Rosenlundin talo (tekijöitä on muitakin, mutta yritän pitää tämän yksinkertaisena), jonka ulkopuoli on kuin taiteltu koivunrunko ja sisäpuolella on Rosenlundin teoksesta rakennettu suuri laiva. Talo on kaunis kokonaisuus ja ulkopuolen piirros niin taitava, että sen tutkimiseen kannattaa kuluttaa aikaa.

Frenckelin luona on piparkakkutalo, josta olen unohtanut ottaa kuvia, joten en muista, kenen tekemä se on. Sen sisälle on koottu pölyttynyt vinttikomero tulevaisuudesta – Aamulehdet lattialla ovat nyt uusia. No niin, täältähän se talo löytyy. Piparkakkumainen ulkopuoli jotenkin luotaantyönsi minua. Tuli sellainen ensireaktio, että en tykkää. Hyvin analyyttistä ja taidehistoriallista (mutta minulla nyt onkin kana kynittävänä joidenkin satujen kanssa, joten ehkä tämä vain johtuu jostain Hannu ja Kerttu -vihastani).

Finlaysonin alueella on teos, josta näköjään myös olen unohtanut ottaa kuvan (mikä minua oikein vaivaa?!). Miracle on läpinäkyvyyden illuusio.

Muita en olekaan tainnut nähdä.