Posts Tagged ‘Jari Järnström’

Hetkeksi maalattu (Näyttely: Jari Järnström)

Jari Järnström: Heijastuksia / maalauksia. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 7.-26.5.2016.

Jari Järnströmin maalauksissa yhdistyy tunnollisen tarkka ihmiskuvaus ja hetkellisyys, sattumatkin. Ihmiset on lainattu realistisesta taiteesta ja lähes kaikki muu on abstraktia.

Urbaani.

Urbaani.

Näyttely tuntuu heti intiimiltä. Järnström on jättänyt maalauksiin lyijykynäviivoja ja luonnosmaisia kohtia näkyviin. Saan katsoa pinnan alle, teosten anatomiaan. Näky kutkuttaa mielikuvitusta, tuntuu kuin saisin käsiini vieraan maailman kartan.

Monessa maalauksessa on erikoisia valopisaroita, sinertäviä tai vihertäviä täpliä, kuin valo siivilöityisi tuulessa värisevien puunlehtien välistä. Toistuvana elementtinä on myös harmaita ympyröitä, joiden varjostuksista olen lukevinani kuunkierron vaiheita.

Valotäplät lisäävät hetkellisyyden tunnetta näihin monin tavoin taidehistoriallisiin ihmishahmoihin (haen tällä sanayhdistelmällä tunnetta siitä, että ihmisiä on pyritty kuvaamaan näin, realistisesti, satoja vuosia). Valopallot voisivat olla vahinkoja valokuvassa, auringon liian kirkkaita säteitä kameran linssissä.

Pienten teosten sarjasta en niin innostu, niiden lentävät ihmiset ja talojen katot öisessä valaistuksessa jotenkin särkevät sen ainutkertaisuuden, mitä isommissa maalauksissa on. Ymmärrän kyllä, että pieniäkin pitää tehdä. On hyvä, että on mahdollista myydä/ostaa erikokoisia ja -hintaisia teoksia. (Eikä niissä yksilöinä mitään vikaa ole. Lähinnä suhteessa isoihin ne tuntuvat laimeilta.)

Osassa maalauksista kasvaa geometrisia muotoja, labyrintti tai sisäkkäisiä ympyröitä. Ihan kuin nekin julistaisivat pysyvyyttä: että on luonnonlakeja ja on keinoja kuvata näitä luonnonlakeja.

Mutta se valkoinen osa Heijastuksia-maalauksessa! Miten se voi olla niin kaunis? Kerroksellinen, kuorittava, runsas ja mehevä valkoinen. Seison sen edessä pitkään ja hoen mielessäni helvetin kaunista ja yritän muotoilla keinoja sanoa se ilman kirosanoja. En keksi sellaista.

 

Mainokset

OnDisplay: Järnström – Vain hetki

Kirjoitin OnDisplayhin Jari Järnströmin maalauksesta Vain hetki. Maalaus löytyi ihan vahingossa, kun olin menossa katsomaan jotain ihan muuta, mistä ajattelin kirjoittaa. Tämä vei mukanaan, joskus ne vievät, läpikuultavat.

Koko näyttely on Galleria Brondassa (Annankatu 16, Helsinki) 2.4–27.4.2014.

 

Palapelejä (Näyttely: Jari Järnström)

Jari Järnström, maalauksia. Galleria Kapriisissa (Hämeenpuisto 25, Tre) 27.02.2011 saakka.

Hassua kyllä, galleria Kapriisin ikkunalle on aseteltu Modern Art -lautapeli, jonka korteissa on myös Jari Järnströmin maalausten kuvia. Hyvä on, olen minäkin pelissä järnströmit myynyt ja ostanut, mutta jotenkin… minusta… on hassua, että peli halutaan yhdistää tähän nimenomaiseen näyttelyyn. Voihan se tosin toimia sisäänheittoimpulssina niille, jotka ovat pelanneet peliä mutteivät käy gallerioissa muuten.

Järnströmin maalaukset ovat eräänlaisia kulttuurillisia palapelejä. Niissä kasvot saavat ympärilleen kasveja, siipiä, karttojen ruudukoita (vai shakkilautaa?). Kasvoissa näyttelyn tarina kulkeekin, kasvoissa joita kuka tahansa voisi nähdä kadulla ja joille voi kuvitella elämän. Kuvitellun elämän taustalla on kuitenkin myös oikea elämä, jokin, mitä emme ikinä voi toisistamme nähdä.

Mielen kartta (vas.) ja Kehon kartta (oik.) muodostavat näyttelyn tehokkaimman parin. Mielen kartta kuvaa naista ja kehon kartta miestä – asetelman olisi voinut kääntää toisinkin päin. Nyt tulee vähän sellainen olo, että mies käsittää maailman ruumiinsa kautta ja nainen tunteilee ja analysoi (hyvä on, minä olen liian ankara sukupuolirooleille, myönnetään!).

Ehkä olisinkin toivonut näyttelyyn enemmän tällaisia rinnastuksia. Vaikka kuvat ovat kieltämättä kauniita (haluaako kukaan taiteilija, että hänen kuviaan nimitellään kauniiksi? vai onko minulla vain jokin ongelma kielen kanssa tänään?), olisi minut saanut yllättää muutaman kerran. Tietysti yllätyin kohdatessani Varpaisillaan-maalauksen, jossa kaikkien näiden kasvojen jälkeen olikin tytön jalat. Riemua, varpaisillaan kurottelua, elämän keveyttä!

Tai ehkä juuri tämä oli näyttelyn yllätys: yhdet lapsen jalat ovat vapaammat ilmaisemaan itseään kuin kaikki nämä aikuisten kasvot ja ruumiit.

Tätähän pitääkin vähän sulatella.

(Pahoittelen kuvien huonoa laatua; pakkaspäivän aurinko paistoi suoraan ikkunasta maalauksiin.)