Posts Tagged ‘museomuistoja’

Museoita Saksassa, Deutsche Guggenheim, Berliini

Deutsche Guggenheim, Berliini

Visions of Modernity: Impressionist and Modern Collections from the Guggenheim Foundation (17.2.2013 saakka).

Hämmästyttävällä ajoituksella ehdin käydä Berliinin Deutsche Guggenheimissa sen viimeisinä aukiolon päivinä. Nyt tuo näyttely on päättynyt, ja samalla sulki ovensa 15-vuotisen näyttelytoiminnan jälkeen koko näyttelypaikka.

Turha siitä on siis enää kirjoittaa. Pidin kyllä näyttelytilasta, joka oli sopivan pieni ja sopivasti jaettu (seinätilaa oli paljon). Vaikka ihmisiä tunkeili kuin puluja pullan äärellä, taidekokemus oli mahdollinen.

Guggenheimin lehti on muuten myös hyvä. Mielenkiintoisia haastatteluja. Ja toimi oikein loistavasti raappana, kun piti kahdelta yöllä saada jäät pois auton tuulilasista.

Alla Piet Mondrianin Composition 8 sekä kaksi prahalaista seinää.

Mondrian

seina1 seina2

The Mucha Gallery, Praha

MuchaThe Mucha Gallery, Praha (Muchan teoksiin voi tutustua mm. Mucha Foundationin sivuilla.)

Prahassa on se hieno puoli, että kun kielestä ei ymmärrä mitään (jos ovessa lukee SEM, se tarkoittaa VEDÄ ja TAM tarkoittaa TYÖNNÄ, mutta sen enempää en saanut kieltä dekoodattua – jopa ’kiitos’ on niin vaikea sana että jokainen, jolle sitä yritin sanoa, kysyi mitä yritin sanoa ja korjasi sen jälkeen lausuntaani. En onnistunut tuottamaan ainuttakaan ymmärrettävää kiitosta), joten kaikki tulee vastaan yllätyksenä. Kävin Alfons Maria Muchan (1860-1939) teoksia esittelevässä näyttelyssä, ja nyt kun kirjoitan siitä, tajuan, että sehän on ihan Mucha-galleria, pysyvä näyttely kaupungin ytimessä.

No niin.

Siellä ei saanut ottaa kuvia, joten te ette saa tietää, miten hienot, kuluneet parkettilattiat siellä on. Muchalta on esillä 350 teosta, mikä, jos Muchaa tunnette, on runsaasti (koska Muchan tyyli on teoksesta toiseen tiukan yhdenmukainen, on sadan kuvan jälkeen enää vaikea ymmärtää, näkeekö nyt uusia teoksia vai uudelleen niitä samoja).

Näyttely kertoo hienosti sen, että kyse on aikansa käyttögrafiikasta. Vaikka kuvat ovat ihan pikkuisen hienompia kuin nykyään mainoksissa, mainoksia, kutsuja ja ruokalistojen koristeita näistäkin suuri osa on ollut.

Pikku hiljaa massasta alkavat erottua poikkeamat, kuten piirrokset hyönteisistä ja lasiesineistä. Ihana art deco!

Muchan elämäntarina on kertomus sitkeydestä. Kun hän haki ensimmäistä kertaa taidekouluun, hän sai professorilta vastauksen: ”Maailmassa on vähän rahaa, mutta paljon taiteilijoita, joten neuvon teitä hankkimaan jonkin toisen ammatin.” Kun hän sitten pääsi tekemään teatterin lavasteita Wienissä, teatteri paloi. Mucha löysi kuitenkin itselleen mesenaatin, joka maksoi hänen taidekoulutuksensa – vuoden kuluttua koulutuksen alkamisesta mesenaatti kuitenkin lähetti Muchalle kirjeen, jossa hän kertoi lopettavansa tukensa, koska muuten Mucha ei ole kunnolla valmistautunut maailman realiteetteihin. Rahaa oli pakko hankkia ja pikku hiljaa lehtikuvitusten kautta esiin kuoriutui tämä tuottelias Mucha, jonka teoksia Prahan keskustassa voi katsella.

Kotona otin hyllystäni Mucha-kirjan, enkä enää osannut sanoa, mitkä teoksista olin nähnyt. Sellaista se on, häikäisevä kauneus; siihenkin turtuu kun sen näkee 350 kertaa.

 

Museoita Saksassa, Deutsches Bergbau-Museum, Bochum

Deutsches Bergbau-Museum, Bochum

Bochum1Jos ikinä satutte Saksassa Bochumin suunnille (ja miksipä ihmeessä ette?), suosittelen tutustumaan läntisen Saksan kaivosteollisuuden historiaan kaivosmuseossa. Joo, tiedän, ei se heti kuulosta maailman kiehtovimmalta paikalta. Mutta se on!

Museossa selviää mm. se, että koko Reinin jokilaakson alue on niin läpeensä kaivettu, että se on pudonnut 25 metriä alemmas kuin ennen kaivosteollisuuden saapumista alueelle. Ja kuulemme, että ellei maahan pumpattaisi koko ajan vettä, se vajoaisi lisää.

Kolmiulotteiset kartat kaivosalueesta tosiaan kertovat, että maa on reikäjuustoa. Orgaaniset rihmastot maan alla ovat kuva etsimisestä ja löytämisestä, kovasta työstä, jolla pieninkin pala hiiltä on hakattu maan uumenista esiin.

Hienoja ovat myös liikkuvat pienoismallit kaivosteollisuuden keksinnöistä, joilla maan alle on pumpattu happea ja maan alta on nostettu pois vettä. Loistavaa insinöörintyötä!

Henkilökunta museossa on ihan mahtavaa. Lipunmyyjänainen totesi, että kellareiden kaivosluoliin pääsee vain oppaan kanssa: ”When you hear some bla bla bla in German, come to the elevator!” hän sanoi osoittaessaan katonrajan kaiuttimia. Museovahti kuuli meidän puhuvan suomea ja kertoi lasketelleensa Vuokatissa. Kellarin opas, joka tosiaan puhui vain saksaa, oli loistava (vaikken ymmärtänyt kuin sanan sieltä, toisen täältä, ymmärsin hänen olevan kiinnostunut sekä kaivoksesta että ihmisistä kierroksellaan. hän esiintyi hyvin) (sitä paitsi mukanani oli ystävä, joka tulkkasi kaiken englanniksi, joten sain käsityksen myös asiasisällöstä; hevosista kaivoksessa (ne eivät mahtuneet hissiin, joten ne kasvoivat ja elivät maan alla) jne.).

Museo on taas näitä, joissa luulee jo nähneensä kaiken, kun yhtäkkiä löytää uuden siiven. Kauniit, oranssit uusiorakennukset liittyvät museoon ja esillä on vaihtuvia näyttelyitä eri puolilta maailmaa (eikä pelkkää kaivosaihetta vaan laajempaakin kulttuurihistoriaa).

Museon kivi- ja mineraaliosastollekin voisi kadota päiväkausiksi.Bochum2

Menin museoon sillä ajatuksella, että koska näytän toistuvasti vierailevan Bochumissa, otetaan nyt sitten selvää alueen menneisyydestä. Museo oli vaikuttavampi kuin luulin ja monipuolisempi. Kaivosteollisuus on ollut alueen sydän, joten sen ympärille on kietoutunut kaikki. Kaikki ovat olleet töissä kaivoksessa, sittemmin Nokialla (joka lopetti tuotantonsa Bochumissa niin paskamaisesti, että siellä ei kannata edelleenkään huudella Nokiaa ympäriinsä), sitten autotehtaalla (Opel?) joka sekin lopetetaan ensi vuonna. Ja mitä jää? Reikäjuustoa jalkojen alle.

Franz Kafka -museo eli Kuinka sain eksistentiaalisen kriisin Prahassa (enkä selvinnyt siitä)

Franz Kafka Museum
HERGETOVA CIHELNA
Cihelná 2b
118 00 Prague 1-Lesser Town

Kafka-museoPraha. Olen istunut autossa melkein 9 tuntia (Bochumista, Saksan lännestä, asti). Perillä joukkiomme purkautuu autosta hostellin pihassa. Hostellia pitää suitsukkeentuoksuinen, intialainen Krishna-enkeli, seinät ovat täynnä jumalten kuvia. Ensimmäinen yö menee kuitenkin enimmäkseen kävellessä kaupunkia ympäri, ei hostellin rauhoittavien Buddhien seurassa. Hämärässä kaupunki on hiljainen, kahdelta yöllä sillat ovat suoraan satukirjojen sivuilta.

Aamulla on tehtävä lista asioista, joita Prahassa pitää tehdä. Kafka-museo on listalla korkealla (eikä vähiten siksi, että kissani nimi oli Kafka). Ja niinpä, pahaa aavistamatta, astelen museoon (paitsi että sinne ei niin vain astellakaan, koska museon pääsyliput myydään kaupassa sisäpihan toisella puolella).

Ensimmäisen shokin (älkää sanoko, että se kirjoitetaan nykysuomeksi ’sokki’) koen museokaupassa, jossa on esillä muistikirjoja, joihin on sidottu tyhjien sivujen sekaan revittyjä kirjeitä, valokuvia ja muuta salaperäistä. Kirjassa lukee: A first sign of the beginning of understanding is the wish to die. Joo, helppoa draamaa, mutta lukekaapa lause Prahan painostavan kauniilla kadulla!

Ja sitten muistikirja repussa museoon!

Museon pysyvä näyttely on nimeltään The City of K. Franz Kafka and Prague. Kaikki on englanniksi, mikä on enemmän kuin hienoa.

Retki alkaa Kafkan lapsuudesta. Seinätekstit ovat vihjailevia ja kaunokirjallisia, eivät lainkaan sellaista informaatiotulvaa kuin museoissa yleensä. Musiikki soi. On kivikasoja lattialla, salaperäisiä teatteritelttoja, huopakankaalle heijastettuja dioja, läpinäkyviä valokuvia. Kafkan elämästä saa jotenkin realistiselta vaikuttavan käsityksen. Ei mitään sellaista museokelpoista, tiivistettyä elämäntarinaa vaan rosoja, ristiriitaisuuksia, katkelmia.

Kun museotila tuntuu jo päättyvän, nurkasta laskeutuu portaat alas punaiseen valoon. Seinällä kannustetaan: mennäänpä katsomaan Kafkan kirjojen maailmaa! Tässä olisi mahdollisuus suuriin kliseisiin ja virheisiin, mutta kas, alakerta on toteutettu yhtä loistavasti kuin ylä-.

Alhaalla on esimerkiksi käytävä toisensa jälkeen jatkuvia arkistokaappeja, joiden laatikoissa on Kafkan kirjojen henkilöiden nimiä. On pikkuruisia ikkunoita, joista melkein näkee eräässä novellissa kuvaillun kidutuslaitteen. On valoon kulkeva kaarikäytävä, jota kävellessä on uhkaavan piinaava tunne kuin jonkin kauhuelokuvan lopussa.

Tietoa ei yritetä jakaa pitkillä teksteillä vaan näyttämällä ja viemällä erilaisiin tunnetiloihin. Ja se toimii. Sininen

Se toimii niin hyvin, että astuessani talvipäivän valoon kadulle huomaan päätyneeni eksistentiaaliseen umpikujaan. Mitä merkitystä millään on? Mitä merkitystä on tällä blogikirjoittamisella, jossa en koskaan saavuta tasoa, jolle tahtoisin päästä? Miksi yritän kirjoittaa mitään, kun olen niin hyvin perillä sanojen rajallisuudesta? Mitä luomista tämä muka on?

Päätän lopettaa kirjoittamisen ja ryhtyä muistikirjansitojaksi (mitä olenkin tässä opetellut viikon verran matkalta palattuani, mutta nyt huomaan antaneeni periksi entiselle itselleni ja istuvani taas tässä kirjoittamassa). Ajattelen nimittäin, että koska sanoista ei ole mihinkään, täytän hyllyni itse tekemilläni tyhjillä kirjoilla.

Museo on kokemus. En minä pysty siitä teille mitään kertomaan näillä typerillä merkeillä.

(PS Prahan kaupunki on erityisen kafkamainen parkkipaikkaviivoituksissaan. Sinisille paikoille esimerkiksi saa parkkeerata, ja sellaisille keltaisille, joissa on sahalaitainen viiva (mutta vain talon omistajan luvalla). Valkoisia paikkoja ei saa käyttää ilman parkkilupaa. Jos nyt oikein ymmärsin.)

Museomuistoja, Saksa, osa 2

Nämä eivät varsinaisesti ole museoita, mutta menköön.

Das Hermannsdenkmal

Kun katselin Terry Jonesin Barbarians-tv-sarjaa (ja luin kirjankin, mitä suosittelen kaikille, jotka kuvittelevat, että barbaarit olivat alkeellisia kulttuureja, jotka saivat suurimmat keksintönsä imitoimalla roomalaisia), ihastelin Herman the Germanin valtavaa patsasta, jonka juurella Jones jutteli. No, pitihän sitä mennä itsekin katsomaan, Teutoburgin metsän germaanista sankaria. Oikeasti hän oli Aurealianus.

Patsas on siten vähän huijausta, että siinä on saumoja. Ylevä Aurelianus katselee kuitenkin vihulaisen suuntaan valmiina voittamaan Rooman vaikka toistekin. (Aurelianus oli ovela mies; hän eteni Rooman armeijassa ja lähti sitten kaikkine tietoineen takaisin germaanien pariin voittamaan Roomaa. Ja niin hän myös teki. Tai siis hänen johdollaan germaanit kukistivat vastustajansa.)

Patsaan juurella on näköalatasanne, josta voi ihailla aika suurta metsää, ihmettä kaupunkien keskellä.

Die Externsteine

Samalla lipulla pääsee Exsternsteineen ja Hermannsdenkmaliin. Ne ovat kuitenkin jonkinmoisen päässä toisistaan, joten autollahan täällä on liikuttava.

Exsternsteine on kivimuodostelma, joka on ollut temppelikäytössä. Kristityt tulivat hakkaamaan temppelin seinään omat kuvansa, joissa Kristus seisoo vääräuskoisten symbolin, irminsul-puun päällä. Ja sitten tulivat taas toiset hakkaamaan Jeesuksen kuvasta osia pois. Alueen symbolinen arvo on suuri, ja sen omistuksesta on taisteltu.

Paikka on mieletön. Kiveen hakatut portaat vievät suoraan taivaisiin. Kolot seinissä antavat olettaa, että rakennelmat ovat olleet aika massiivisia.

Bonuksena Exsternsteinessa näkee paljon hippejä, jotka kokoontuvat soittamaan ja istuskelemaan kallioiden juurelle.

(… jatkuu…)

Museomuistoja, Saksa, osa 1

Saksa on jättimäinen maa, joten tarkennetaan: sohvasurffailin viime kesänä läntisen Saksan kaupungeissa ja tutustuin moneen roomalais-germaaniseen museoon (Saksassa on arkeologisia museoita kuin hiekanjyviä rannalla). Jos joku muukin suunnittelee moista täsmäiskua paikallisiin museoihin, tässä vähän suuntaviittoja.

Mainz: Römisch-Germanisches Zentralmuseum

Roomalais-germaaninen museo majailee sympaattisessa, punaisessa talossa. Sen ovea on hankala löytää, koska se, mikä ehdottomasti näyttää pääovelta, ei sitä ole. Museo on maksuton. Siis hei, oikeasti! Mutta museossa ei saa kuvata. Eikä mitään informaatiota löydy englanniksi.

Museon monessa kerroksessa on paljon arkeologisia löytöjä ja taidetta. Täällä koen hämmästyttävällä tavalla, että reliefit ovat valojen ja varjojen leikkiä; liikkuvan kuvan esiaste.

Rakennus sinälläänkin on mukava, vaikka ainoa vessa onkin alhaalla sisääntulokerroksessa. Rakennuksessa on ravintola, joka lopettaa ruoan tarjoilemisen tosi aikaisin, mutta harhailemalla muutaman kilometrin nälkään nääntyneenä sinne tänne löytää kyllä Lidlin.

Frankfurt: Arghäologisches Museum

Täälläkään ei saa valokuvata, joten joudutte luottamaan sanoihini! Jokin sisäänpääsymaksu museoon on, mutta koska Suomen Arvostelijain liiton kortti vaikuttaa olevan riittävän kansainvälinen, sillä pääsee kaikkialle maksutta ja mukinoitta.

Museo on Reinin rannassa, rakennus on matala ja laaja ja ilmeisesti museoksi rakennettukin (tunnelmaltaan siis päinvastainen kuin Mainzin korkea, vanha rakennus). Näyttely on kiinnostava, muttei yhtä laaja kuin Mainzissa. Lievää sekavuuttakin esillepanossa on; teemat lipuvat toisikseen huomaamatta.

Museokahvila on taloudellinen innovaatio: huone, jossa on kahviautomaatti ja muutama viihtyisähkö pöytä. Kelpaa museon tutkimisen ohessa mainiosti.

Köln: Römisch-Germanisches Museum

Heti Kölnin tuomiokirkon takana on roomalais-germaaninen museo. Täälläkin hämmästyttää roomalaislöytöjen painottaminen germaanisten esineiden kustannuksella. Vai onko roomalaista tavaraa vain olemassa niin paljon enemmän?

Museon kellarissa on kaunis, kokonainen mosaiikkilattia ja mm. lasiset varvastossut (en tiedä, missä yhteydessä niitä on käytetty).

Kiinnostavana siipenä esillä on valtavasti koruja monelta vaeltaneelta kansalta (skyyteiltä, hunneilta, gooteilta…) Alimmassa kerroksessa on vaihtuvia näyttelyitä (kun kävin, siellä oli egyptiläisten puutarhojen pienoismalleja,valtavan mielenkiintoisia).

(Ai niin ja: jos ei halua tuntea itseään jatkuvasti idiootiksi, kannattaa muistaa, että vessojen ovet aukeavat Saksassa yleensä eri suuntaan kuin Suomessa. Näin voi välttää museoissakin suuria häpeän hetkiä.)

Herne: Museum für Archäologie

Hernen museo on uusi ja alusta asti kiinnostavaksi suunniteltu. Taivaan tähden, että kaikki voi olla niin uteliaisuutta herättävää! Ensimmäisen tunnin valokuvasinkin vain esineiden varjoja ja erilaisia telineitä, vasta sitten aloin keskittyä sisältöön.

Museo on rakennettu tieksi halki historian. Tien molemmin puolin on vitriinejä, infotauluja (osa jopa englanniksi) ja esineistöä. Tiehen on upotettu vitriinejä (esimerkiksi muinaiset nelipiikit jalan alla aiheuttavat asiaankuuluvaa kauhua).

Lisäksi tien varrella tulee vastaan videohuoneita, joissa simuloidaan taiteellisin keinoin esimerkiksi ruumiiden polttamista tai keisarin puhetta (hyvä esimerkki siitä, että taiteilijoilla voi olla hyviä ideoita myös historiallisen museon sisältöihin). Yhdessä vaiheessa on käveltävä kymmenten pystyyn nostettujen keihäiden välistä. Liukuhihna kuljettaa uusia ja uusia esineitä ylös maan alta.

Mahtava museo, jossa viivyin seuralaisteni kanssa tuntikausia, vaikka meillä oli liput vain perusnäyttelyyn (museossa on siis myös vaihtuvia näyttelyitä). Lopulta museovahti ajoi meidät ulos, vaikka anelimme lupaa piiloutua museoon yöksi.

Museon loistavuus yllätti myös saksalaisen matkaseurani, koska Hernellä on ankean kaupungin maine. (Itse asiassa Hernen kävelykatu on täysin Jyväskylän kävelykadun näköinen, vain aika paljon suurempi.)

(Jatkuu…)

Museomuistoja, Rooma, osa 3

Colosseum, Foro Romano, Palatino

Colosseumin ovella pörrää juonikkaita oppaita, jotka lupaavat, että muutamalla kympillä he päästävät koko jonon ohi. He hokevat, että jonossa joudutte seisomaan ainakin kaksi tuntia (itse jonotin puoli tuntia, mutta olikin kyllä huhtikuu).

Jonottaessa voi todistaa Colosseumin nopeaa kuolemaa, kun joka toinen jonottava turisti kaivertaa kynnellään kiviseinästä muistoksi palasia mukaansa. Oi aikoja, oi tapoja.

Itse Colosseum on tietenkin juuri sellainen kuin voi kuvitella: iso.

Samalla lipulla pääseekin sitten Foro Romanolle ja Palatino-kukkulalle. Tämä on juuri sitä aluetta, joka tulee mieleen sanasta Rooma; katkenneita pylväitä, ylväitä hallintorakennusten raunioita Trajanuksen ajoilta. Hyvät kävelykengät plussaa, kadut ovat käsittämättömän muhkuraista mukulakiveä.

Palazzo Altemps

Palazzo Altemps on osa kansallismuseoita. Paikka on kaunis (tiedän, että toistelen tätä, mutta niin vain on). Palatsissa on pieni kirkko, jossa on rajuja seinämaalauksia ja paljon pässejä kaikissa mudoissaan. Veistoksia on roomalaisten lisäksi myös mm. Egyptistä.

Lempparini olivat velmu Pan ja Fauni -veistos sekä psykedeelinen huone, joka on rakennettu erivärisistä kivistä.

Galleria nazionale d’arte moderna

Tämän tiivistän lauseeseen: Paljon upeaa italialaista, josta en ollut koskaan kuullutkaan! (Esim. Giulio Bargellinin Resurrezione, josta löytyy kuva toisen siihen ihastuneen taiteenkatselijan blogista.)

MAXXI (Museo nazionale delle arti del XI secolo)

Zaha Hadidin suunnittelema, vuonna 2010 avattu rakennus täynnä nykytaidetta. Portaikkoja, kiinnostavia nurkkauksia, puolikerroksia ynnä muuta kävijän päätä pyöräyttävää. Mukava rakennus, kahvila vähän pikkuinen ja tylsä. Kirjakaupassa voi ihmetellä sitä tosiseikkaa, että mistään päin Roomaa ei tahdo löytyä italialaista nykytaidetta käsitteleviä kirjoja esimerkiksi englanniksi (hyvä jos italiaksikaan).

Orgaaniset muodot riemastuttavat heti aulassa; lipunmyyntitiski on kuin valtava maljanmuotoinen sieni.

MAXXI on vähän kauempana keskustasta, mutta samallahan sitten pääsee testaamaan raitiovaunuliikennettä.

MAXXI ei kuulu niihin museoihin, joihin kulttuuriviikolla pääsee ilmaiseksi. Museossa ei myöskään saa ottaa valokuvia.

Pitkiä ikkunaseiniä ohittaessaan voi tarkistaa, vieläkö rakenuksen ja ikkunan välissä on pulunpesä!

(jatkuu yhä)