Posts Tagged ‘Jyväskylä’

Päivi Reiman: Maisemassa vaeltaja 8

Päivi Reiman: Maisemassa vaeltaja 8

Päivi Reiman maalaa maisemia ekspressionistisesti, impressionistisesti ja riemullisesti. Hänen näyttelynsä on värikäs ja tuottaa iloa, mutta toisinaan voimakkaat värit herättävät myös jonkin kätketyn surun tai haikeuden.

Vaaleanpunaisen ja tummanvihreän yhdistelmä on raju. Maalauksen tunnelma on kuitenkin seesteinen. Katseelle jää selvitettäväksi ristiriita: onko tässä kuvassa väkivaltaa vai hellyyttä? Tekeekö tuonne mieli mennä vai onko ilmassa uhkaa?

Maisema on maalattunakin moniaistinen kokemus. Sen edessä saa olla sanaton. Minua tämä maisema itkettää, kaikki katoavuus, joka on saatu hetkeksi kiinni.

*

Päivi Reiman: Sinne ja takaisin – maisemassa vaeltaja. Keski-Suomen museo 14.8.-17.10.2021.

Kati Immonen: Pioni

Kati Immonen: Pioni



Kati Immosen vesiväritöissä on hienoa huumoria ja karnevalismia. Osittain sitä saa etsiskellä: viherkasvien seasta löytyy pieni teltta ja kukkaruukusta kynä, jonka varaan kasvi on asettunut. Kaikkialta puskeva vihreä luo keveyden tunteen: kaikki on hyvin niin kauan kuin kasvit valtaavat itselleen tilaa.

Pioni-maalaus on toisenlainen. Se on tumma ja synkkä, ainoastaan itse pioni hohtaa valkoista valoa. Maasto näyttää kuvatun korkealta. Kuin katselisi peltotilkkuja lentokoneesta.

Teoksessa on kuitenkin samaa hellää mystiikkaa kuin Immosen vehreissä ja rönsyävissä teoksissa. Pioni on ihmeellinen, loistava olento, joka pölyttää kuivunutta maastoa omalla valollaan.

Kasvi saattaa olla myös pelkkä muistikuva tai haamu. Ehkä se on mustaksi palaneen maaston entinen asukas, joka on jäänyt kummittelemaan niille, jotka sen pystyvät näkemään.

Immosen maailma on ihmeellinen ja kaunis. Teoksiin mahtuu rajujakin ajatusketjuja, mutta näyttelystä poistuessani askel on kevyempi kuin sinne mennessä.

*

Kati Immonen – Korpi vastaan puutarha.
Jyväskylän taidemuseo, 4.6.– 5.9.2021.

Juho Jäppinen: Birds of

Juho Jäppinen: Birds of (kuvassa osa teoksesta)



Nyt on lintuja! Juho Jäppisen valokuvakollaasiin on koottu lintuja kaikissa muodoissaan (paitsi niitä ihan aitoja lintuja). On jäätelöstä tuttua pingviiniä ja Saarioisten kukkoa, lastenkirjakuvitukselta vaikuttavia, piirustuksia ja ehkä tatuointeja…

Tykkään tällaisista teoksista, jotka raportoivat maailmasta ympärillämme. Tämä sanoo: ihminen käyttää lintua vaikka minkä symbolina. En esimerkiksi ole kauheasti uhrannut ajatuksia sille, että Jysk myy huonekaluja, mutta se logossa on lintu. Miksi ihmeessä?

Lintu on globaali olento, paljon ihmistä vapaampi liikkuja. Se elää trendikkäästi monessa paikassa, ja liikkuu kevyesti työpisteidensä välillä.

Teoksesta löytyy hurmaavia, tunnistettavia, ihan uusia ja erikoisia lintuja. Se tarjoaa yhden tavan hahmottaa todellisuutta. Kun astun museosta ulos, näenkö enemmän linnun kuvia vai niitä oikeita eläimiä (monet niistä uhanalaisia)?

Kenen luonto? Jyväskylän taidemuseo 27.3.-16.5.2021

Riitta Päiväläinen: Sand Dunes

Riitta Päiväläinen: Sand Dunes



Valokuvassa aurinko näyttää nousevan kukkulan takaa. Aurinko paljastuu keltaiseksi kankaaksi, joka on levitetty kahden kukkulan väliin.

Onko se teltta? Onko se sirkus? Mitä valoisaa ja ihanaa tapahtuu keltaisen kankaan takana?

Ajatukseni kulkeutuvat Christon paketointiteoksiin. Christo ja Jeanne-Claude paketoivat maisemia, puita, rakennuksia. En tiedä, kuinka usein paketointikangas oli juuri keltaista, mutta ensimmäinen mielikuvani taiteilijapariskunnan teoksista on kirkkaankeltainen.

Ehkä Riitta Päiväläisen valokuvassakin on paketoitu jotakin. Se jokin voi olla laskeva aurinko, jonka viimeisen, kirkkaan säteen näen kankaan läpi.

(Pahoittelen heijastuksia teoksen lasissa.)

Kenen luonto? Jyväskylän taidemuseo 27.3.-16.5.2021.

Yuichiro Sato: Valo

Yuichiro Sato: Valo



Tiedän, ettei tämä ole valokuva, mutta silti koen ihmeen, kun lähestyn teosta. Ihan oikeasti tämä koivu on piirretty! Tuntuu kuin tätä pitäisi vähän aikaa tunnustella edestakaisin: astua kauemmas, astua lähemmäs. Kyllä, se pysyy piirroksena, eikä loikkaa eloon.

Puun muotokuvassa tapahtuu sama ilmiö kuin ihmisen muotokuvassa: piirrettynä/maalattuna kohde on usein aidommin läsnä kuin valokuvassa. Valokuva tallentaa hetken, mutta piirtämällä voi tallentaa kokonaisen elämän.

Teoksen pinta kimmeltää kuin pakkaslumi. Minun ja puun väliin asettuu ohuen ohut kalvo, joka estää meitä kohtaamassa. En voi koskettaa, en voi kiivetä. Puu ei voi humista tuulessa.

Ja silti kohtaamme todellisemmin kuin kohtaan puita luonnossa koskaan (?). Katselen rauhassa toisen ihmisen silmien kautta nähtyä elävää olentoa. Kaikki teokseen käytetty aika ja myötätunto kelluu kuvasta minuun, hitaasti. Katsomisesta tulee hyvä olo.

Terveydeksi! Sairaala Novan taidetta. Jyväskylän taidemuseo 27.3.-16.5.2021.

Julman romanttista (Näyttely: Emma Ainala)

Emma Ainala, Dear Ambiguity. Jyväskylän taidemuseo (Kauppakatu 23, Jyväskylä) 24.5.–8.9.2019.

IMG_1832

Emma Ainala: Moult.

Emma Ainalan maalauksille pitää vähän lämmetä. Kun astuu kadulta taidemuseoon, mieli on niin täynnä, että menee hetki ennen kuin on tilaa tälle kaikelle. Sillä tilaa Ainalan teokset tarvitsevat, niissä on niin paljon katsottavaa.

Mutta vähitellen se tapahtuu: alan lämmetä. Kun ensin olen nähnyt maalauksissa hauskoja anekdootteja ja viitteitä populaarikulttuuriin, leluihin ja muuhun tuttuun kuvastoon, alan nähdä pintaa syvemmälle. Ensin näen ihmissuhteita, jotka ovat suoraan muinaisista jumaltaruista. Sitten näen nykyhetken.

Ainalan maalausten nuoret naiset pelaavat seksuaalisuudellaan. He eivät välttämättä tiedä pelaavansa tai edes halua pelata, mutta he ovat joutuneet rooliin, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Jokainen teko voidaan tulkita vihjailuksi, jokainen asento voi olla houkutteleva.

Toisaalta peli voi olla tietoista ja kovaa. Toisten naisten päitä syödään lautaselta, ja päädytään kierimään hirviöitä suudellen niitylle.

Ainalan maailma on julma ja väkivaltainen mutta sellaisena myös romanttinen. Kuvastossa on enkeleitä ja jumalhahmoja, vaaleanpunaista ja -sinistä. Hän on maalannut hengellistä kuvastoa aikamme ihmisille, joille pelikoneen tuijottaminen saattaa olla hiljainen pyhyyden kokemus.

Näyttely on levoton ja villi, mutta siinä on myös paljon iloa. Ihmiselämän kaikki kauheus ja mielenrauhan täydellinen katoaminen on kuvattu herkästi ja huumorilla.

Iättömiä (Näyttely: Yuichiro Sato)

Yuichiro Sato: Metsä – todellisuuden ja kuvitelman rajamailla. Jyväskylän taidemuseossa (Kauppakatu 23, Jyväskylä) 15.6.–8.9.2019.

IMG_1823

Yuichiro Sato: Vanha koivu.

Pidän hyvin spontaanisti Yuichiro Saton teoksista. Ne näyttävät iättömiltä valokuvilta iättömistä puista. Vaikka katsoisin kuinka läheltä, en osaa sanoa, onko teokset piirretty vai onko niiden pohjalla valokuva. Museon sivuilla taiteilija kuitenkin toteaa: ”Uppouduin piirtämään puita ja niitä syleileviä maisemia, sellaisena kuin ne ovat, sellaisena kuin ne tunsin.”

Ne on siis piirretty! Kaikki nämä usvan takaa kauniisti erottuvat, myyttisten hahmojen hiljaista energiaa huokuvat, valtavat puut.

Olen ihmeissäni teosten edessä.

Rakastan puita syvästi, ja uskon, että se on hyvin yleisinhimillinen tunne. Kun kaupungeista kaadetaan vanhoja puita, ihmiset tuovat kannoille hautakynttilöitä. Puut ovat suuria, näkyviä hahmoja, joilla on oma ikänsä ja vuodenkiertonsa. Niihin on vaikea olla kiintymättä.

Saton piirrokset muistuttavat, että puut ovat yksilöitä ja elollisia olentoja siinä missä ihmisetkin. Jokaisella on oma luonteensa, jokaiseen on menneisyys jättänyt jälkiä.

Kritiikkejä Keski-Suomesta

Olen kevään mittaan kirjoittanut useita kritiikkejä näyttelyistä Keski-Suomessa. Keskisuomalainen vain tuppaa nykyään julkaisemaan arviot netissä vain tilaajille, joten en ole tekstejä tänne linkittänyt. Osa on kuitenkin luettavissa (ehkä siinä on jokin logiikka, esim. miten monta maksutonta juttua päivässä saa lukea. En tiedä.)

Linkkejä alla:

Yhteisnäyttelyn teokset rupattelevat keskenään värin kielellä – Kristiina Lempiäinen-Trzaska ja Johanna Pisto: Small Talk III. Galleria Beckerissä 13.6.2018 asti.

Marko Kaiposen omaperäiset tuolit eivät kaipaa istujia – Marko Kaiponen: Huojuvat raukat kaatuu. Galleria Beckerissä 23. 5. 2018 asti.

Mielikuvitus tarvitsee virratakseen metsän – Ilona Rytkönen: Sunnuntaikävelijä kohtaa mäyrän. Galleria Beckerissä 4.4. 2018 asti.

A Year without Water on kuin arkeologin löydös ajasta, jolloin vettä vielä oli, eikä sen arvoa nähty – Toûa Toûa: A Year without Water. Galleria Ratamossa 1. 4. 2018 asti.

Anna Kuokkasen Odotustila kuvaa turvapaikan hakijoiden arkea Suomessa – Jari Haanperä: Kuvajaisia sekä Anna Kuokkanen: Odotustila, turvapaikan hakijan arki Suomessa. Galleria Ratamossa 27.5.2018 asti.

Söpöys herättää hoivavietin – Yasushi Koyama: Viaton. Galleria Beckerissä 14.2. 2018 asti.

 

 

 

Kritiikkejä Jyväskylästä

Olen viime aikoina kirjoittanut kritiikkejä Keskisuomalaiseen. Yhä avoinna ovat ainakin seuraavat näyttelyt:

Hautamäki, Havia, Somervuori (Jyväskylän taidemuseon alagalleriassa 21.5. 2017 saakka). Kritiikki: Vain jälkiä kankaalla.

Jaana Rannikko: Kapteeni & Komppania (Galleria Ratamossa 30.4. 2017 saakka). Kritiikki: Romantiikan ja kaipauksen maailma.

Enkä muutenkaan ole kadonnut minnekään, vaikka Nokkonen on hetken ollut kevätunillaan. Olen sukeltanut teen maailmaan ja päivittänyt ahkerammin teeblogiani: Tuo tee. Nokkosenkaan ei ole tarkoitus tämän kauemmin uinahtaa, joten palaamme asiaan!

PS Muistathan Taideblogilistan? Jos taideblogisi ei vielä ole listalla, ota yhteyttä.

Hanna Råstin näyttelyn kritiikki Keskisuomalaisessa

SAM_4050Arvio: Muistin aukkoja (Keskisuomalainen 20.3.2016)

Hanna Råst: Pine Needles. Galleria Ratamossa (Jyväskylä) 3.4. 2016 saakka.