Vesa-Pekka Rannikko: Tikli

Vesa-Pekka Rannikko: Tikli (2020)

Lintu on maalaus on veistos on lintu. Vesa-Pekka Rannikon Tikli vetää puoleensa ensinnäkin siksi, että tikli on lempilintuni (niitä on ilo kohdata suurina parvina Tampereella). Tikli on värikäs kuin pieni papukaija, ja sen laulu on lempeää lurittelua.

Mutta kiinnostaa tässä teoksessa muukin. Veistos on kuin suurista siveltimenvedoista tehty. Niin elävä maalaus, että se on puhjennut ulos kaksiulotteisesta maailmasta. Seuraava askel on herätä henkiin.

Ihmeellistä kyllä, lintu vaikuttaa elävältä juuri siksi, ettei taiteilija ole pyrkinyt pikkutarkkaan kopioimiseen. Eläin on vähän epäselvä niin kuin sen kohtaaminen luonnossakin on: pieni lintu ei mielellään pysy paikallaan odottamassa, että sen jokaisen sulan voisi taltioida muistiinsa rauhassa.

Rauhaton, alati liikkuva eläin on totta tässä veistoksessa, joka on maalaus, on tikli. Siveltimenjälkeä muistuttavat väritäplät ovat liikuttava todiste siitä, miten ihminen on – niin kauan kuin voimme kuvitella ihmisen olleen olemassa – tallentanut näkemäänsä eri tavoin. Aina me ihmettelemme ja aina me yritämme toistaa ihmeen myös muille.

ARVOITUS | Nykytaiteen kesänäyttely. Taidekeskus Purnu (Orivesi) 18.6.-14.8.2022.

20 Rajatilan vuotta

Rajataiteen juhlavuoden näyttely. Rajatilassa vuonna 1997 näyttelyn pitäneitä taiteilijoita: Vesa-Pekka Rannikko, Janne Laine, Marko Lampisuo ja Pink Twins. Galleria Rajatila (Hämeenpuisto 10, Tampere) 2.9. -19.9.2017.

–

Galleria Rajatila täyttää 20 vuotta. En ole koskaan kertonut tätä kenellekään, mutta galleria vaikutti osaltaan siihen, että aikoinaan muutin Tampereelle.

Olin käymässä kaupungissa vuonna 2004, ja koska olen kasvanut tässä lähellä, Tampere on ollut minulle aina tuttu ja vähän tylsäkin paikka. Olin aina ajatellut, ettei täällä voi asua; muutto tänne olisi kuin kotiinpaluu maitojunalla, tylsyyden ja periksiantamisen teko.

Tuolloin kuitenkin kävin kaupungissa sellaisessa seurassa, jossa kaikki näyttäytyi uudessa valossa. Kävimme mm. Rajatilassa. Yhtäkkiä näin Tampereen paikkana, jossa voisin asua. Muutin tänne 2005.

Rajatila on kuitenkin paljon vanhempi kuin minun kokemukseni siitä. Nyt, 20. juhlavuotensa kunniaksi, galleria on pyytänyt näyttelyyn taiteilijoita, jotka pitivät siellä näyttelynsä myös vuonna 1997. Taiteilijat ovat Vesa-Pekka Rannikko, Janne Laine, Marko Lampisuo ja Pink Twins.

Yleensä juhlanäyttelyltä odottaa runsautta ja suurta tekijäjoukkoa. Nyt valinta on kuitenkin tehty toisin, ja se kyllä tavallaan toimii. Teoksia on niukahkosti ja näin ne saavat kukin ansaitsemaansa painoarvoa.

Tästäkin joukosta keskityn lähinnä Janne Laineen ja Marko Lampisuon teoksiin. Ne kertovat jotakin luonnottomuudesta. Taide käyttää usein mallinaan luontoa ja maisemia, mutta koskaan taide ei voi tavoittaa luonnon luonnollisuutta. Luonto liikkuu – maisema ei koskaan ole joka kohdasta aloillaan.

Ja kun katselen Laineen valokuvia sähkölangoista taivasta vasten, ihastun niiden kykyyn peittämällä näyttää se, mitä haluaisin nähdä: taivaan. Kaupugissahan käy aina näin. Tajuan vasta silloin, että tahdon taivaan, kun liian tiheään rakennetut korkeat talot estävät minua näkemästä sitä.

(Myös teosten esittäminen vitrinissä kuin luonnontieteellisen museon kivet ja eläinten luurangot konsanaan vahvistaa tunnetta niiden epäluonnollisuudesta. Ne eivät näytä luontoa vaan ne näyttävät luonnolta olematta sitä itse.)

Marko Lampisuon videoteoksessa (kuvassa) liike muuttuu uhaksi. Puut eivät koskaan rauhoitu, tuuli ei koskaan lakkaa puhaltamasta. Kaikki taidehistorian maalauksista ja valokuvista puuttuva maiseman liike on nyt tässä, pakattuna tähän yhteen videoon.

Näyttelystä jää raju ja vähän ontto olo. Se on kummallinen ollakseen juhlanäyttely. Otan sen kuitenkin vastaan ja kiitän. Pitkää ikää Rajatilalle.

 

 

 

 

Kolmea jalkaa ei voi olla (Videoteos: Rannikko)

Vesa-Pekka Rannikko: Kolme jalkaa Alvar Aalto -museossa (Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä) 27.11.2011 saakka.

–

Tässä kuvassa on Viipurin kirjasto toisen maailmansodan aikaan.

Tämä on kuvitettu kertomus: kolmea jalkaa ei voi olla.

Museon työntekijä kävelee huoneen läpi kolme kertaa. Istun kolmijalkaisella jakkaralla.

Kämmen lyö pöytää kuin kuviteltua kovakuoriaista.

Kukaan ei kävele huoneen läpi neljättä kertaa. Kello on neljä.

Lukeminen on virheiden löytämistä.

Osa kirjoittamistani lauseista on aina varastettuja, osa kynistäni varastettuja, silmäkulmasta tahra lattialla näyttää

otan siitä kuvan; minun on pakko saada se.