Taide kirmaa kesään (Pirkkalan taideyhdistyksen kesänäyttely)

Pirkkalan taideyhdistyksen kesänäyttely 2017. Galleria Saskia (Pirkankatu 6, Tampere) 4.-22.6.2017.

–

Anne Lehtinen: Empire kruunu.

Galleria Saskian kesänäyttelyn taiteilijat ovat Pirkkalan taideyhdistyksestä. Taideyhdistyksen näyttely on perinteinen ryhmänäyttely, jossa on monta taiteilijaa ja jokaiselta yksi tai korkeintaan muutama teos. Tunnelmasta ja tyylistä toiseen saa siirtyä vähän väliä (mutta sehän on tällaisten katsausten koko idea).

Teen nyt näyttelyssä kierroksen, jolla tartun muutamaan teokseen/tekijään/asiaan. Aloitetaan:

Ensimmäinen teos, Anne Lehtisen Empire kruunu: Ripustus tukee teoksen sisäistä tuulta: kattokruunun kynttilöiden liekit lepattavat poispäin gallerian avonaiselta ovelta. Maalaus on selkeä, yksinkertainen ja kuitenkin täynnä latausta.

Kattokruunut ovat nykyään paljon käytettyä taiteen kuvamateriaalia, mutta ne ovat silti pysyneet arvossa. Ehkä me tarvitsemme niitä (ja ajatusta kaikesta siitä, mitä kattokruunujen alla on meneillään).

Maarit Pajulan Soittaja on ihmiskuva, jossa ei näy kasvoja. Hiukset ovat löysällä nutturalla, naisen niska on paljas. Hän soittaa pianoa (tai näin päättelen): musiikki on keskittymistä, jonka me näemme, muttemme kuule.

Ihmisen kuvaaminen asennon kautta on mielenkiintoinen valinta. Ei kasvoja, ei käsiä, ei tekemisen kuvaa. Vain pään asento. Vain kampaus.

Riitta Oittisen pikkutarkoissa satumaailmoissa riittää kuljettavaa. Kaikkialta kuvapinnasta erottuu kasvoja, ja puunoksat elävät tietoisen olennon elämää. Kuun edessä lepattaa pilvi kuin meressä uiva meduusa.

Meri-Kaarina Rahkomaan puulle maalatuissa teoksissa on jotakin kiehtovaa. Kuin näkisi yllättävän LP-levyn kirpparilla ja tarttuisi siihen. Maalaukset ovat retroa lepattavine lahkeineen ja spiraalikuvioineen.

Menneisyys voi olla läsnä vaatteina. Vaatteista voi lukea ihmisen.

Toisenlainen menneisyys on sellaista kuin Pentti Kokon maalaismaisemissa: realistista. Punaisia mökkejä ja sorateitä. (Mutta juuri näistä mökeistä lähtivät maailmalle ne, jotka pukeutuivat leveälahkeisiin farkkuihin ja korkeapohjaisiin puukenkiin.)

Suvi Malek: Kätkö.

Ihmiskuvauksen taitoa: tuoda ihmisen luonne ja tunnemaisema esiin teoksen taustassa. Tällaisia teoksia haluan mainita kaksi:

Suvi Malekin Kätkö.  Maria Laurikan Hetki ongella.

Kätkössä nuori tyttö lähes peittyy maalauksen pinnan täyttävään, vihreään suomukuvioon. Hänestä tulee osa elävää puunkuorta. Hän joutu kätköön (tai hän on juuri oppinut luomaan kätköjä itseensä, maailmoja, joihin kukaan muu ei pääse).

Hetki ongella purkautuu reunoistaan keväänvihreiksi rihmoiksi. Onkiva lapsi istuu laiturilla, joka sekin katoaa jo toisesta reunastaan valoon. Kesä syö järven, laiturin ja lopulta myös lapsen.

Kierros ryhmänäyttelyssä on kierros vaikutelmasta toiseen. Harvan teoksen eteen jää minuuteiksi, imemään kaiken sen, mitä teoksella on annettavanaan. Ensivaikutelma saa arvaamattoman paljon painoa.

Toisaalta ajattelen, että juuri tällaiset näyttelyt ja tällainen katsomisen tapa kuuluvat kesään. Kesä on vapautta – myös taide kirmaa kesälaitumelle ja suo katsojalle kevyemmän otteen.

 

 

Yllättävä akvarelli (Näyttely: Suomen akvarellitaiteen yhdistys)

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS – Pirkanmaan aluenäyttely – 4 VUODENAIKAA. Galleria Saskia (Pirkankatu 6, Tampere) 30.6.2013 saakka.

–

Sirkkaliisa Virtanen

Ihailen ihmisten kykyä maalata akvarelleja. Siinäpä taiteenlaji, josta ei tule mitään, ellei osaa tosi hyvin. Miten sen taidon voi kehittää, sitä mietin usein, kun täytyy olla niin uskomattoman hyvä ennen kuin voi edes aloittaa! (Rivien välistä voinette aistia, että olen joskus kokeillut.)

Suomen akvarellitaiteen yhdistyksen Pirkanmaan aluenäyttely on monipuolisempi kuin ehkä tulee mieleen. No jaa, en tiedä, mitä teille tulee mieleen, mutta oletan, että sellaisia maisemia ja akvarellien herkkyyttä nyt ainakin. On sitäkin (eikä siinä ole mitään pahaa; maisemat ovat hienoja!) mutta on niin paljon muutakin.

Esimerkiksi Aino Koiviston Kohtaaminen. Ihanan symmetrinen ja jotenkin jopa geometrinen rantakivien kuva. Koiviston maalaama öinen Syysmyrsky on sekin varsin odottamaton akvarelli, tumma ja synkkä.

Pentti Kokko

Entä Sirkkaliisa Virtasen sirkusmaalaus, jossa on mystistä symboliikkaa? Aistin Pentti Kokon abstraktissa maalaussarjassa viittauksia japanilaiseen kalligrafiaan. Ja Pirkko Tefken maalaama myrkynvihreä sulka keltaisten kukkien keskellä saa minut kiitolliseksi siitä, että joku on nähnyt maailmassa tämänkin, tämän pienen värikkään yksityiskohdan.

Tällaista näyttelyä on vaikea käsitellä kokonaisuutena, taiteilijoita ja tyylejä on monia (perinteisiä rantamaisemia on myös monta, jos niitä kaipaa – enkä minä aina ymmärrä sitä älytöntä vaatimusta, että taiteen tyylilajien perinne pitäisi unohtaa ja aina tehdä jotain ennennäkemätöntä. historian päälle kaikki kasvaa). Kannattaa mennä katsomaan itse.

Pirkko Tefke