Posts Tagged ‘Galleria Harmonia’

Lihaa, verta ja paljasta pintaa (Näyttely: Graphica Creativa)

13. kansainvälinen grafiikkatriennaali Graphica Creativa ´12 – Naapurit. Galleria Harmonia (Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä) ja Jyväskylän taidemuseo (Kauppakatu 23, Jyväskylä) 9.9.2012 saakka.

(Näyttely on myös Keski-Suomen museossa, mutten ehtinyt sinne tällä kertaa. Toiste menen!)

Mistähän tätä alkaisi purkaa? Vaikka siitä, että taidemuseossa ei saa valokuvata, joten minulla ei ole mitään muuta muistini tueksi kuin muistikirjaan raapustamani kommentit.

Jyväskylän taidemuseo olisi voinut mainostaa Graphica Creativaa sillä, että näyttelyssä voi kuunnella Bruno K. Öijeriä lukemassa ääneen runojaan. Öijerhän on taivaallinen runoilija, ja hänen pehmeän intensiivinen lukutapansa on niin vangitseva, että vaikkei runollisesta ruotsista kaikkea ymmärtäisikään, on pakko kuunnella. Hienona plussana videota voi katsella samanlaisella sohvalla istuen kuin videollakin on. Ha! (Museon videolle varaama tila vain sattuu olemaan jääkylmä, joten saattaa olla, että olin kananlihalla muistakin syistä kuin puhtaan runouden voimasta.)

Videolla Öijer lukee runojaan ja toinen samanniminen, Maya Eizin Öijer, tekee taidettaan. Maya Eizin Öijerin teoksia on näyttelyssä esillä muutenkin, mutta jotenkin ne toimivat paremmin tässä videossa. Suuri koko tekee niille hyvää; pienemmässä koossa metsään asetetut tytöt, sudet ja karhut tuntuvat jotenkin liian pohjoismais-kliseisiltä. Suurikokoisimmat kuvat seinälläkin ovat hienoja – niiden epäselviksi pikseleiksi hajoava pinta sai minut kuvittelemaan, että ne ovat liikkuvaa kuvaa.

Äh, tuntuu jotenkin tyhmältä kirjoittaa tästä, kun en voinut ottaa kuvia. Kuka tällaista jaksaa lukea, jos ei ole kuvia?

Kerrotaan siis ihan lyhyesti, että Hariton Pushwagnerin karkkiväriset, toistoon perustuvat, monotoniset kuvat tekivät minuun vaikutuksen. Eva Björkstrandin Apocalypse-sarjan yksinkertaisuus, mustavalkoiset piirrokset, joissa lapset osoittavat aseillaan sieniä ja kasveja, ovat hienoja. Aina löytyy joku, joka ei osaa panna vastaan, ja jota uhkailla.

Taidemuseon yläkerrassa on muuten luonnontieteellinen WC, jossa kannattaa käydä. Luin vessan seiniltä runoa, jonka ilokseni huomasin Kai Niemisen tuotannoksi. Sopi loppukaneetiksi Bruno K. Öijerin metsärunoille.

Ja sitten Galleria Harmoniaan.

Harmonia ei nimensä mukaan tarjoile nyt harmoniaa (oiva silta seuraavaan asiaan, eikö?) vaan esillä on kuulkaa seksiä ja paljaita rintoja ja verta ja kirveen kanssa perhettään uhkaileva isä ja leikeltyä lihaa. Joskus ihmetyttää, että taiteilijat niin suurella joukolla pyrkivät järkyttämään meitä näillä populaarikulttuurin keinoilla (mutta sitten muistan, että jos otetaan pois seksi, väkivalta ja ruumis, jäljelle ei jää paljon muuta kuin psykologiset piinat, joita tarjoilla).

Marko Mäetamm on tehnyt kivoja pienten kaupunkin ilmakuvia (ks. ylin kuva). Mutta katsokaa lähempää: mitäs nuo ihmiset tuolla oikeastaan tekevätkään? Saartavat toisiaan, lynkkaavat toisiaan, osoittelevat toisiaan! Muurahaiskekomme ei toimi ihan yhtä jouhevasti kuin muurahaisten yhdyskunnat, se on sanottava.

Liha on minusta aina yhtä omituinen tuote. Miksi ihmiset pitävät verisiä lihaskimpaleita ruokahalua herättävinä? Sitä voi pohtia Peeter Allikin grafiikan edessä. Hän liittää lihakimpalet talouden ylivaltaan ja romantiikkaan. Toisten kuolema on toisten romanttinen illallinen!

Kadri Alesmaan teokset ovat ihanan järkyttäviä. Niissä auton taustapeilistä näkyy söpösiä pupusia, mutta puputpa tulevat kohti armeijana sotakoneineen. Kuvat naurattavat ja kauhistuttavat vuorotellen.

Mainokset

Suomalaisen sielun luonnontiede (Näyttely: Suomäki)

Pekka Suomäki: Suomi-filmit. Galleria Harmoniassa (Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä) 11.12. saakka.

Pekka_SuomakiPekka Suomäen valokuvanäyttelyssä voi hyvällä omatunnolla keskittyä välillä katselemaan kuvien sijasta kehyksiä. Erilaiset vanhat, kuluneet, löydetyt ja ties miten kuviin päätyneet kehykset ovat konkreettisia todisteita kuvien maailmasta (jonka olemassaoloon meidän muuten pitää uskoa vain kuvien itsensä tarjoaman todistusaineiston perusteella).

Suomäki on kuvannut Suomea, joka on meille kaikille tuttu. Toisia tämä osa suomalaisuutta hävettää ja ahdistaa, toisille se on maamme syvin sielu. On rikkaruohojen peittämiä autonraatoja, tikkatauluja, joista ei ole enää mitään jäljellä, ryijyjä, joiden värit ovat vuosikymmenten auringonpaisteessa virttyneet kokonaan pois.

Valokuvaaja on nimennyt teoksensa paikkakuntien mukaan. Näyttely on kuin luonnontieteellinen tutkimus. Kylmästi kuva toteaa, millainen tikkataulu löytyy Viitasaarelta, millainen Petäjävedeltä.

Tosiasiassa kaikki kuvien paikat, pihat ja huoneet ovat läsnä meissä jokaisessa koko ajan. Mitä enemmän me yritämme peittää itseämme kosketusnäytöillä ja uusimmilla trendipeleillä, sitä enemmän meissä kuplii homeista, vettynyttä tikkataulua. Vapautta pukea päälle reikäiset verkkarit ja olla vain.

Tämä on kesä, tämä on mummola johon mennään rentoutumaan, tämä on tyhjentyvä Suomi, jota kaupunkeihin muuttaneet sukupolvet pitävät hengissä, koska on tärkeää joskus ihan vain olla ja möllöttää tukka likaisena, vetämättä vatsaa sisään.

Vaikka voisi olla todella ahdistavaa katsella näitä kuvia (monestakin syystä; kuolevat kylät, ihmiset joiden elämä ei ole kiiltävää lehtikuvaa, rahattomuus tai haluttomuus muuttaa omaa elämäänsä), kuvia katselee ilokseen. Ryppäisiin ripustettuina kuvat muodostavat jonkinlaisia ikonikokoelmia, joita katsellessa saa imeä itseensä jotakin turmeltumatonta.

Tämä on se, mitä minulle tulee mieleen sanasta Suomi. Kun katselen puheohjelmaa, jonka isännät/emännät ja vieraat on viimeisen päälle sliipattu, parrat ja hiukset värjätty, jokainen nokkela vitsi käsikirjoitettu etukäteen, en näe Suomea. Näen suomalaisuuden päälle liimatun kaunistelun, jotta meitä hävettäisi vähemmän se, mitä me olemme.

Se, mitä näissä kuvissa on, katoaa lopulta meistä kokonaan. Tuttuus, jonka mukana taitaa kadota se, mikä meissä on parasta: mutkaton suhde omaan ruumiiseemme ja luontoon (en tiedä, miten sanoisin tämän välttämällä kliseitä. ehkä se on klisee, mutta näin minä ajattelen).