Helsingin yliopistomuseo

Helsingin yliopistomuseo (Snellmaninkatu 3). Epävakauden museo 31.8.2013 saakka.

–

Joskus kesän alussa tein Keskisuomalaiseen gallupin: kyselin taiteilijoilta heidän lempimuseoitaan. Maija Holma kertoi Helsingin yliopistomuseosta, josta en ollut kuullutkaan, ja kehui mm. museon portaita.

Niin kovasti museoon halusin, että vaikka se oli käyntipäivänäni poikkeuksellisesti suljettu (mikä jotenkin sopi kuvioon, onhan museossa meneillään näyttely nimeltä Epävakauden museo), menin sinne uudelleen seuraavana päivänä. Museoon oli yllättäen vapaa pääsy, ja museo oli yllättävän suuri.

Epävakauden museo 

Alimmassa kerroksessa oli vaihtuva näyttely, nyt siis 31.8. saakka Epävakauden museo. Näyttely oli erilainen kuin mikään koskaan ennen näkemäni. Aluksi en edes tiennyt, mitä siellä pitäisi katsella tai lukea. Seinään oli kirjoitettu Daniil Harmsin lyhyt tarina, mikä oli sinänsä plussaa, koska pidän Harmsista kovasti. Lisäksi eri puolilla salia oli tuolien päällä ruutuvihkoja, joihin oli käsin kirjoitettu eri tieteenalojen epävakaita teorioita ja historiaa. (Toisten käsialaa on raskasta lukea, mutta luen silti aina mieluummin käsialaa kuin fonttia.)

Näyttely on niin tiukka paketti, etten oikein tahtoisi poimia sieltä teoksia irralleen. Seinällinen kuvia ja määritelmiä erilaisista mielenterveyshäiriöistä. Meditaatiovideoita. Monivalintalomakkeita.

Ajattelin näyttelyssä, että jos yliopisto olisi yhtään sellainen, kuin tämä näyttely antaa olettaa, yliopistossa olisi mahtavaa. (Sen sijaan koen, että yliopisto on kirjekurssi, jossa luetaan kirjoja yksin kotona, eikä kukaan koskaan tule haastamaan ajatteluani. Minulle yliopiston tarjoama kuva tieteestä ei ole epävakaa vaan nimenomaan liian vakaa monoliitti. Mutta se ei kuulu tähän.)

Kiviä

Koska museo on yliopiston, täällä on juuri sitä luokittelua ja määrittelyä, jota Tampereen Kivimuseossa en liiaksi kohdannut. Ihan parhaita ovat puusta veistetyt mallinnokset erilaisista kidemuodoista.

Kivet ovat mahtavia. Vai tiesittekö muka, että oikeissa olosuhteissa katinkulta kiteytyy täydellisen kuution muotoon? Ajatelkaa nyt: täydellisiä kuutioita, joita voi kaivaa esiin!

Vanhat vitriinitkin ovat kauniita, näyttelyesineitä sinänsä.

Lääketiedettä & opiskelijaelämää

Seuraavat huoneet perehdyttivät minut tahtomattanikin tarkasti hammaslääketieteen historiaan ja lastentauteihin, röntgenkuvausten varsin vaaralliselta näyttäneeseen alkutaipaleeseen (hyvissä kenkäkaupoissa asiakas sai otattaa jaloistaan röntgenkuvat kengissä, niin että nähtiin, sopiiko kenkä) ja sen sellaiseen.

Ylin kerros museossa esittelee opiskelijaelämää (poliittista aktivismia lähinnä), taideopetusta (mallista piirtämistä yms.) ja muuta yliopiston menneisyyttä (mahtipontisia muotokuvia).

Niin, ja ne museon portaat! Jestas sentään. Yhtenä yksityiskohtana kerrottakoon, että portaissa on tähdenmuotoisia aukkoja, joista valo pääsee läpi, kun portaita katsoo alhaalta ylöspäin. Mutta se on pientä – portaissa riittää yksityiskohtia löydettäväksi.

Tampereen Kivimuseo

Tampereen Kivimuseo (Metson alakerrassa, Hämeenpuisto 20).

–

Olin kuullutkin, että Tampereella on loistava Kivimuseo. Ja sellainen se on! Taannoiset kokemukseni Bochumin kaivosmuseosta kirkkaina mielessäni odotin jotakin sen kaltaista: luokituksia, tieteellisiä analyysejä, pieniä kiviä riveissä nimilappujen alla.

Ei ollut sellaista. Kivimuseo luottaa runsauteen ja elämykseen. Vitriinien täyttämissä huoneissa on niin paljon toinen toistaan hämmästyttävämpiä kiviä, että puolessa tunnissa sain pääni sekaisin. Jouduin poistumaan katsomatta kaikkea, koska en vain enää kestänyt sitä. Ihme toisensa jälkeen! Dinosauruksenmunia! Fossiileja! Hiekkaruusuja! Ukkosenmunia (kuvassa)!

Simpukoita ja koralleja (Venuksen kampoja, rahana käytettyjä simpukoita…) ehdin vain vähän vilkaista, kun jo oli pakko sulkea silmät. Menen jatkamaan museoon tutustumista toiste.

Museossa saa koskea melkein kaikkeen. Infotekstit ovat laadultaan vaihtelevia, paikoin aika kotikutoisiakin, mutta se ei haittaa; kivien tietoa voi imeä itseensä katsomalla, koskemalla, tuntemalla, vähän haistamallakin.

Museokauppakin on omituisuudessaan mahtava. Dinosauruksen jätöksiä, haluatko? Minulle, puidenrakastajalle, kesän kohokohta oli löytää kaupasta noin 40 miljoona vuotta vanhan puunlehden fossiili. Se on nyt yöpöydälläni antamassa perspektiiviä. Ai, eivätkö unelmani ole vielä toteutuneet? Ai, oliko tänään huono päivä? Katsotaanpas: tämä fossiili on ollut planeetalla 40 miljoona vuotta, ja se tulee olemaan ties kuinka monta tämän jälkeenkin. Minä vain vierailen maailmassa, jonka nämä fossiilit omistavat.

(En saa kivistä tarpeekseni. Sattumalta, tietämättä että kävelisin sielläkin huoneisiin täynnä kiviä, menin pari päivää Kivimuseon jälkeen Helsingin Yliopistomuseoon. Kirjoitan siitä ihan oman tekstinsä justkohta.)

Pyhäjärven kappeli (Viikinsaari)

Aurinkoisena heinäkuun päivänä Viikinsaaressa: lavatanssit, minigolfia, rannat täynnään lapsiperheitä, hiekkaa sandaaleissa, jäätelöä. Suunnistin kuitenkin suoraan laivasta Pyhäjärven kappelille, joka oli ollut käyntilistallani jo jonkin aikaa.

Kappeli on Ilkka Väätin johdolla toteutettu hämäävän ajaton teoskokonaisuus. Se on tehty vanhaan putkaan (miksi saarella oli putka, sitä en tiedä). Lisätietoa Kappelista löytyy Tampereen kaupungin sivuilta.

Väätin väri- ja muotokoodeja purkava ja uudelleenkoodaava tekniikka sopii kappeliin oikein hyvin. Värien abstraktit harmoniat kutsuvat katsomaan pitkään, sukeltamaan omiin ajatuksiin. Tässä kappelissa on jotain sellaista kuin suurissa keskieurooppalaisissa kirkoissa: läsnäoloa. Ja kun elämässä on kyse ainoastaan läsnäolosta tai sen puutteesta, on suurta, että kappeli onnistuu hetkeksi pysäyttämään ohi kulkevan virran ja nappaamaan minusta kiinni.

Mukava pieni kappeli, johon sitten pusertui sisään lauma muita saarellakävijöitä, ja lähdin pois. Sinne kohti minigolfia ja hiekkaa sandaaleissa.

(Pahoittelen kuvanlaatua: en tennyt tulevani kaapatuksi saarelle kesken päivän, joten mukanani oli vain kännykkä. Parempia kuvia on kaupungin sivuilla.)

Turku, seinä ja asfaltti

Kävin kesäkuussa Turussa, jossa tarkoituksenani oli nähdä, millaista on paljon mainostetussa Logomossa. Logomon nettisivujen mukaan siellä oli silloin jokin näyttelykin (vaikka sivuilta ei oikein mitään muuta selvinnytkään). Lopulta päädyin kiertämään Logomon ympäri, kokeilemaan jokaista ovea ja toteamaan, että ainoa auki ollut ovi vei lounasravintolaan.

En siis tiedä, millaista Logomossa on, joskin LO-GO-MO kuulostaa ihanasti niiltä sarvikuononnäköisiltä tyypeiltä, joista Doctor Whossa aina joskus vilahtaa. (Kuunelkaa vaikka!)

Turusta jäi kameralle katuun tehtyjä teippauksia ja lehmä kirjaston sisäpihalla.

(Pahoittelen tämän päivityksen tyhjänpäiväisyyttä; en itsekään tykkää lukea tämmöisiä. Mutta yritän viritellä itseni kirjoittamaan kesäloman jälkeen. Kärsivällisyyttä!)

Kritiikkejä: Mänttä, Purnu, Järvilinna

Olen tässä käväissyt Mäntän kuvataideviikoilla, Oriveden Purnussa ja Laukaan Järvilinnassa. Kritiikkini löytyvät Keskisuomalaisen nettisivuilta:

Mäntän kuvataideviikot

Purnu

Järvilinna.

Kuva Järvilinnasta, yksityiskohta Jenni Tieahon teoksesta.

Muuten olen viettänyt kesälomaa, tuota pahamaineista löhöilyaikaa, jolloin minulle on sydämen asia lukea beat-kirjallisuuden klassikoita (kuten joka kesä). Ostan niitä aina Vammalan vanhan kirjallisuuden päiviltä Sammakon myyntipöydästä.

Ja nyt kun muistelen, niin teinhän minä kulttuurimatkan Turkuun, mistä en ole muistanut kirjoittaa mitään.