Posts Tagged ‘Sanni Seppä’

”Usein mietin, että taide on pelastanut minut”. Haastateltavana Sanni Seppä

Sanni Seppä. Kuva: Jyri Pitkänen.

Sanni Seppä. Kuva: Jyri Pitkänen.

Esitin taiteilija Sanni Sepälle kolme kysymystä. Hän vastasi:

RJ: Miten tulit valinneeksi työlään puuväritekniikan taiteesi tekemiseen? Mitä muita tekniikoita käytät?

SS: Siihen ovat vaikuttaneet monet asiat. Kun mietin kysymystä, kuulen päässäni Teemu Mäen sanat ”piirtäminen on edullinen tapa tehdä”. Vaikutuin myös suuresti opiskeluaikoina Stiina Saariston teoksista. Halusin nähdä enemmän suuria piirroksia, mutta niitä ei näkynyt. Päätin sitten tehdä sellaisen itse.

Yhden teoksen jälkeen jatkoin puuväreillä, koska rakastuin suuren pinta-alan täyttämiseen pienellä kynällä. Sain elämääni siitä puuttuvaa zeniläisyyttä. Arjessa menetän hermoni hetkessä ja aina teoksen valmistuttua on sellainen olo, että en minä voinut tuota tehdä. Siihen liittyy vahvasti myös itsensä voittaminen.

Puuväreillä värittäminen on myös hyvin fyysistä. Nyt ranteeni on kehittynyt ja jaksaisi sitä vaikka kuinka, mutta muu keho oireilee. Kärsin tällä hetkellä pahoista selkä- ja niskakivuista, jotka hidastavat työskentelyäni ja herättävät pelkotiloja siitä, kuinka kauan pysyn edes vähän työkuntoisena. Yritän kuitenkin olla tässä päivässä iloisin mielin ja pyrkiä siihen että en murehdi liikaa tulevaa. Kehoni tutkimukset ja hoidot jatkuvat, joten toivoa on!

Välillä maalaan akryyleilla, leikkaan ja liimaan tai rakennan installaation. En halua jämähtää yhteen tapaan tehdä. Silti aina tehdessäni suurta puuväripiirrosta olen eniten omalla alueellani.

RJ: Mielikuvani sinusta on, että olet maailmanparantaja-taiteilija. Osuuko ajatus oikeaan? Millaisia hyväntekeväisyysprojekteja sinulla on ollut? (Muistelen tässä ainakin katukoirien auttamista.)

SS: Mielenkiintoista. Tästä huomaa, että yksi teko voi määritellä ihmisen pitkäksi aikaa. Ajatus ei mielestäni osu ihan oikeaan.

Vuosina 2014-2015 toteutin puolen vuoden Shoutdogs!-projektin, jossa maalasin romanialaisia katukoiria vaatteisiin. Kuvasin vaatteet päälläni ja laitoin kuvat blogiin kyseisen koiran tarinan kanssa. Blogista teokset myytiin huutokauppaperiaatteella. Myyntitulot kohdistettiin sataprosenttisesti romanialaisten katukoirien hoito- ja sterilisaatiokuluihin. Projekti sai paljon näkyvyyttä ja monet varmasti miettivät juuri tätä teosta kuullessani nimeni. Välillä myös lahjoitan teoksiani hyväntekeväisyysmyyjäisiin.

RJ: Mitä sellaista olet saavuttanut, mitä olet halunnut saavuttaa? Mitä et vielä ole saavuttanut?

SS: Olen saavuttanut paljon. Kaikki menestys on vain ylimääräistä plussaa. En ole uskaltanut toivoa liikoja, koska lapsena ja nuorena olin mielestäni kaikessa huono. En pärjännyt yhtään lukuaineissa enkä edes tiennyt tällaisesta ammatista. Jo itsessään se, että 23-vuotiaana löysin taiteen ja sain kannustusta sen tekemiseen, on antanut elämälleni suuren merkityksen.

Usein mietin, että taide on pelastanut minut ja tekee yhä sitä päivittäin. Olen päässyt taidekouluun, pitänyt monia yksityisnäyttelyitä, tehnyt julkisen tilaustyön ja saanut kannustusta apurahojen jakajilta.

Tänään mietin, että olen saavuttanut kaiken mitä haluankin. Muutenkin pyrin löytämään onnen juuri tästä hetkestä, enkä taas tulevaisuuden saavutuksista ja unelmista. Tottakai toivon että minut nähtäisiin tulevaisuudessakin mielenkiintoisena tekijänä ja että hyvän tekemisen virta jatkuisi, mutta en puske enää eteenpäin aggressiivisesti ja vähättele itseäni suhteessa siihen miten menestynyt voi olla. Uskon, että tämä ammatti kuljettaa minua eteenpäin kunhan vain teen töitä ilolla. Kuluneet vuodet ovat varmistaneet sen.

Mainokset

Muualla

Tässä viimeaikoina muualla julkaistuja juttujani:

Huulipunaa, kyyneleitä, silmiä ja kieliä

eli Pitäisikö näistä kaikista teoksista nyt etsiä jotakin naiseuteen liittyvää?

kritiikki näyttelyistä Aseina huulipuna ja kyyneleet? (Sara Hildénin taidemuseo, Tampere, 4.10.2015–17.1.2016) ja Carol Rama: Polte (EMMA, Espoo, 14.10.2015–10.1.2016), Taide-lehti 6/2015.

Kaupunki on orgaaninen prosessi

Petri Nuutisen haastattelu, Petri Nuutinen: Roma (Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere), 4. – 23.12.2015), puolilehti.fi.

sekä kritiikkejä puolilehti.fi:ssä:

Uuden museon tuoksu

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Pitkän matkan ateljee (pysyvä näyttely) ja Jokin meissä. Teoksia vuosilta 1971–2014 (1.2.2015–10.1.2016) Kangasala-talo (Kuohunharjuntie 6, Kangasala).

Galleria joka otti hoitaakseen museon työn

Axel Gallén. Tyrväältä Pariisiin. Galleria Akselissa (Asemakatu 16, Sastamala) 15.8.-4.10.2015.

Aina uusia ideoita, kunnes

Koko kansan rakastama piirustusdialogi. Noora Federley, Arsi Fennica, Emilia Mäkelä, Ville Pirinen, Kaija Papu ja Sanni Seppä. Taidekeskus Mältinrannassa (Kuninkaankatu 2, Tampere) 3.10.2015 – 20.10.2015.

Väkivaltaisen kritiikin kuvauksia

Daniel Kehlmann: Minä ja Kaminski. Tammi, 2013. Suom. Ilona Nykyri

Carl-Johan Vallgren: Herra Bachmannin esite. Tammi, 2004. Suom. Tarja Teva.

Mobiilia ja sarjoittaista

Mobile Nordic
Galleria Ratamo (Veturitallinkatu 6, Jyväskylä)
5.–29.11.2015.

 

Eläimistä, meistä (Näyttelyt: Härkki & Seppä)

Katja Härkki: Pariutuminen. Sanni Seppä: Matkamuisto. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 25.1.2014–11.2.2014.

Harkki1On olennaista, että kurjen siivet on maalattu kolmiulotteisiksi. Maali kurottautuu kankaalta kohti katsojaa (minua). Kurki on nousemassa ilmaan, se astuu ilmaan.

Katja Härkin kurjet asuvat mosaiikkien ja ornamenttien maailmassa, jossa kultaiset auringot nousevat taivaalle suoraan suosta. Näyttely on majesteettinen. Rusakot/kanit jonottavat katedraaliin. Luonto on samaa suurta arkkitehtuuria kuin goottilaiset kirkot.

Välillä maailma on pieniä, vihreitä kasveja myöten tarkka, välillä kaikki hajoaa abstraktiksi siiveniskuksi. Jalkoja. Kauloja. Ja ne olennaiset, kankaalta kurkottavat siivet.

Harkki2

 

Sanni Sepän näyttelyssä on vaatteille maalattuja muistoja ja valtava puuvärityö sinilattiaisesta huoneesta (kirjahyllyn kirjojen selät voi lukea, ja hyllyssä on pitkä rivi Taide-lehtiä). Pienemmissä maalauksissa on siili, kauris ja muita eläimiä häiritsevän pinkeillä ja sivellyillä taustoilla (tarkoitan häiritsevää hyvässä mielessä. suorilla siveltimenvedoilla taustoista muodostuu jyrkkiä perspektiivejä).

Ensin tuijotan puuvärihuonetta, jota on oikeastaan aika vaikea katsella, koska kokonaisuutta ja yksityiskohtia ei voi nähdä yhtä aikaa. Katsominen on jatkuvaa liikettä. Sitten luen kirjeen, joka on kultakehyksissä, suloisen kirjeen täynnä tunnetta (mutta sen saaminen ei ehkä ole tuntunut suloiselta). Alas ammuttuja tunteita, kukan terälehtiä lattialla.

Seppa1

Näyttely on kuin päiväkirjaotos, tyttömäinen sellaisella määrittelemättömällä tavalla, jolla minä en koskaan ole ollut tyttömäinen, ymmärrettävä, helposti lähestyttävä ja naiivin rehellinen. Kirkas perspektiivi.