Posts Tagged ‘Galleria Koppelo’

Ihmisiä ja muita sympaattisia petoja (Näyttely: Annika Kiiskilä, Iida Reitti, M. Järvinen)

Annika Kiiskilä, Iida Reitti, M. Järvinen: Witching Hour. Galleria Koppelo (Kauppakatu 14, Tampere) 2.6.-30.6.2017.

IMG_20170608_152058

Annika Kiiskilä: Ihminen on ihmiselle susi.

Galleria Koppelossa on nyt esillä fantasiagenren taideteoksia laidasta laitaan. On pahiksia ja on hyviksiä, on synkkää symboliikkaa ja pikkulintu taikurinhattu päässään. Sympaattisimmillaan näyttely menee vähän sokeriseksi (juurikin se pikkulintu tai kukkaseppelepäinen kettu), mutta kokonaisuudessa tällaisetkaan kuvat eivät saa liikaa painoa. Annika Kiiskilän, Iida Reitin ja M. Järvisen Witching Hour kaartelee tunnelmasta toiseen, mutta punainen lankakin löytyy (tämä lause kannattaa painaa mieleen).

Ensimmäiseksi hurmaannun Iida Reitin Hienostoelämää-akvarellista. Se näyttää, miten jokaisen, hienostuneenkin, ihmisen kasvojen alla on irvistävä, persoonaton pääkallo. Tämä on yhtä aikaa kauheaa ja ihanaa. Tämä on mukavaa.

Annika Kiiskilän luomat, vähän julmanoloiset, mutta sympaattiset satuolennot ovat miltei asettuneet muotokuviin. Mitä siitä, vaikka ihmishahmolla olisi sudenpää? Mitä siitä, että toiset kiipeilevät seinille? Siitä huolimatta kuvia heistä voi katsoa kuin mitä tahansa piirrettyjä henkilökuvia.

Kiiskilältä on esillä myös taitavia tussipiirroksia, joissa on enemmän tarinaa. Vieraat olennot masentuvat (Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen) tai asettuvat tilanteisiin, joista katsoja ei tiedä, ovatko ne tuskallisia vai hurmoksellisia. Kalloluitaan esittelevät pedot.

IMG_20170608_152119

M. Järvinen: Bloodweeper Spectre.

M. Järvisen symbolistisilla maalauksilla on eniten oma todellisuutensa. Ne eivät tunnu ammentavan liikaa kenenkään toisen luomasta fantasiasta – tai sitten en vain tunne niiden maailmaa, vaikka se olisikin osa populaarikulttuuria. Toki teoksissa on tuttujakin elementtejä, kuten eläinten kalloja ja sarvia. Orgaaniset eläinolennot kasvavat suoraan ympäristöstään, eikä niiden olemassaoloa tule mieleen edes kyseenalaistaa.

Ja se punainen lanka? Se kulkee gallerian katonrajassa kädestä toiseen. Iida Reitin Luvatut?-teossarjassa ihmiset on sidottu toisiinsa punaisella villalangalla, sillä tavalla sormen ympäri, kuin lanka pitäisi jotakin tärkeää asiaa muistuttamaan sormen ympäri kiertää. Viimeinen langanpää on vielä vapaana.

Toive siis lienee, että ihmiset eivät unohda toisiaan ja sitoumuksiaan. Jos he ajautuvat toisistaan liian kauas, lanka kiristyy ja tuottaa kipua.

IMG_20170608_152025

Iida Reitti: Luvatut? (yksityiskohta).

 

Toisaalta kaunis (Näyttely: Helinä Hukkataival)

Helinä Hukkataival: MUUNNELMIA. Galleria Koppelossa (Kauppakatu 14, Tampere) 2.12–30.12.2016.

20161207_140250954

Galleria Koppelossa on esillä kaksi Helinä Hukkataipaleen performanssivideota sekä yhden performanssin tuotoksia, paperista rypisteltyjä naamioita. Vaikka taiteilijan kasvot on kummassakin videossa peitetty jollakin tavalla (toisessa paperilla, toisessa maalilla), paperinaamioiden kautta hän tuntuu olevan vahvasti läsnä, jopa monistettuna.

A4 – muunnelmia -videolla Hukkataival rypistää paperiarkin kerrallaan kasvoilleen. Hänestä tulee naamio, ja sitten hän aloittaa alusta. Valkoisissa paperikasvoissa on pääsiäissaarimaista jyrkkyyttä. Ihmisestä tulee arkaainen kiviveistos, ja taas uudelleen.

Vastapäisellä seinällä nämä naamiot tuijottavat minua ilmeettömästi. Ne ovat kuvia ihmisen halusta nähdä itsensä ulkopuolelta; ihminen haluaa aina tehdä ihmisenkuvia. 20161207_140334856

Mustamaalausta-videolla nainen piirtää suullaan lasiseinään. Video on kuvattu lasin läpi. Naisen suusta puskee mustaa massaa, jolla hän kieputtelee lasille abstraktia kuviota.

Naisen kasvot on maalattu valkoisiksi ja hiukset ovat punaiset. Kokonaisuus tuo mieleen klovnin, jälleen uuden tavan piilottaa ihmisen yksilöllisyys naamion taa.

Musta, suusta puskeva sylki alkaa nopeasti ällöttää. Ajattelen humoraalioppia, jonka mukaan ihminen kostuu neljästä nesteestä: verestä, limasta, sapesta ja mustasta sapesta. Ihmisruumis on aina sisältänyt myös eritteitä, me vain emme halua ajatella iteämme niiden kautta.

Näyttelystä jää kaksijakoinen olo: se on vähän ällöttävä ja toisaalta kaunis. Ihmistä saa katsoa häpeilemättä sellaisena kuin hän on.

 

Kuvat palkitsevat kyllä (Näyttely: Petri Pykäläinen)

Petri Pykäläinen: Kevätuhri. Galleria Koppelossa (Kauppakatu 14, Tampere) 2.5.-29.5.2016.

Petri Pykäläisen maalausten tunnelmat täyttävät Galleria Koppelon, ja kun sanon, että täyttävät, tarkoitan, että maalaukset valuvat seiniltä lattialle ja että jokaisessa, jokaisessa niistä on ainesta tulla katsotuksi rauhassa, yksilöinä.

Yksityiskohta Petri Pykäläisen maalausinstallaatiosta.

Yksityiskohta Petri Pykäläisen maalausinstallaatiosta.

Kuvissa on hahmoja (ihmisiä? laatikkopäisiä ihmisiä? karhunpäinen ihminen?) ja värejä. Pelkällä vihreällä on syntynyt niin kauniita todellisuuksia, että olen vihreästä kevätpäivästä huolimatta ihan myyty.

On kuvia kaukaa, ihmisiä puistossa. On kuvia läheltä, viulun kulma, hattu. Ja kaikessa on niin tiukkaa maalaamisen taitoa, että jokaisen erillisen kuvan luonne pääsee vuorotellen esiin, kun siirrän katsetta.

Tästä näyttelystä sanoisin: kärsivällisyyttä ja aikaa, kuvat palkitsevat kyllä.

 

Terveisiä satumaista (Näyttely: Tiina Poutanen)

Tiina Poutanen: Huhtikuun kala. Galleria Koppelo (Kauppakatu 14, Tampere). Näyttely ehkä huhtikuun ajan (?) 2016.

Kuva näyttelyn osasta Lastenhuone.

Kuva näyttelyn osasta Lastenhuone.

Galleria Koppelo on muuttanut isoon tilaan Kauppakadulla, ja gallerian avaavana näyttelynä on Tiina Poutasen Huhtikuun kala. Esillä on jonkin verran samoja teoksia kuin viime syksynä Mältinrannassa, mutta kun paikkaa ja teosyhdistelmää muutetaan, koko tarina muuttuu. Tämä näyttely varisuttaa sadun hippusia kaiken arkisen päälle.

Yhden kokemuksen sain jo ennen kuin astuin galleriaan. Kauppakadulla on remonttitelineitä, joiden alta galleriaan on kuljettava, ja telineeltä putosi jotain päähäni. ”Oho, siinä oli joku alla”, sanoi työmies toiselle.

Galleriassa päähäni putoilikin sitten sanoja ja satumaisia kuplia. Maisemakuplissa Poutanen tuntuu sanovan, että a) kaikkea tärkeää tulee suojella ja b) meillä on vielä tällaisia kuplia, joissa satu pysyy elossa.

Liikuttavat, kirjoja lukevat Mielieläimet rohkaisevat nekin uskomaan nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Meillähän on kirjoja ja niitä lukevia eläimiä; mitä muuta me voisimme enää toivoa?

Näyttelyn nimiteos Huhtikuun kala on kaksiosainen hiilipiirros, jonka läpi ikkunan valo kuultaa. Se on ylistys mielikuvitukselle, mustavalkoisen todellisuuden ylle kohoava ajatusten runsaus. Sellaisena näyttely jää mieleeni, kun poistun (ja nyt katselen tiiviisti taivaalle, ettei sieltä putoile enää päälleni mitään).

 

Imelää! (Näyttely: Luukkanen)

Heli Luukkanen: Makea. Galleria Koppelossa (Tulenkantajien kirjakaupan yhteydessä, Hämeenpuisto 25, Tampere) 2.2.-27.2.2015.

SAM_2189

Vähän ällöttävää. Valuvaa, tahmeaa ja värjättyä. Tulee mieleen se kauhea sanonta nuolaisemisesta ennen kuin tipahtaa.

Heli Luukkasen ihana (superihana!) Makea-näyttely muuntaa galleria Koppelon karkkikaupaksi. Jos makeannälkä vaivaa, suosittelen käymään katsomassa. Voi nimittäin olla, ettei sitä sokeria niin kauheasti tämän jälkeen kaipaa.

Akryylimaalaukset ovat tarkkoja kuin mainosjulisteet. Ne ovat moitteettomia, täydellisiä. Kiiltävä pleksipinta lisää mainosmaista vaikutelmaa.

Tästä tulee mahtava olo. Niin kuin pääsisi valitsemaan irtokarkkeja: silmänruoka on lopulta siinäkin oleellisempaa kuin se karkkien syöminen. Eikä tule paha olo.

Sinä annat minun olla (Näyttelyt: Aurinko & Lehtonen)

Kritiikki puolilehti.fi:ssä.

Roy Aurinko: Huomenna zeppeliini Galleria Emilin Studiossa (Vanha kirjastotalo, Keskustori 4 (2. krs), Tampere) 9.1.-1.2.2015.

Henrietta Lehtonen: lyijykynäpiirustuksia Galleria Koppelossa (Hämeenpuisto 25, Tampere) 3.1.-31.1.2015.