Posts Tagged ‘Rupriikki’

Tapahtumia, joihin en ehdi (Tampere, tänään)

Kaikki ne, jotka eivät ole tänään muualla/töissä/haaveilemassa toisenlaisesta elämästä (tai no, itse asiassa toisenlaisesta elämästä haaveilevat: te olette tämän tapahtuman sopivaa kohderyhmää!): vielä tänään Tampereella on Taidemessut! Viime vuonna siellä oli niin kivaa, että vähän poden tuskia siitä, etten tänä vuonna pääse paikalle. Uskallan silti suositella.

Tänään alkavat myös syksyn Mediataideiltapäivät Rupriikissa (tapahtuman sivu Facebookissa).

Mainokset

Puhetta mediataiteesta

Eilen Alkoivat Rupriikin mediataideillat, joissa mediataiteilijat luennoivat omasta työskentelystään. Sarjan aloitti Nuutti Koskinen (henkilö tuossa huonossa kuvassa!), joka puhui mytologioista, animismista ja myyttien kulkeutumisesta nykyaikaan. Ilahduttavasti hän myös esitteli teoksiaan, joten pelkäksi filosofiaksi luento ei jäänyt (vaikkei filosofiassa sinänsä mitään vikaa ole).

Tämä on vähän nyt huono mainos, mutta en viitsi referoida kenenkään luentoja. Mukavaa oli se, että yleisö sai keskustella mukana ihan niin paljon kuin kukin henkilökohtaisesti tunsi tarvetta, ja koska (kysymyksistä päätellen) yleisössä oli taiteilijoita, keskustelu johti suuntiin, joista itse en olisi osannut edes kysyä (esim. tekniikkaan teosten takana).

Kannattaa siis mennä kuuntelemaan seuraavia! Niitä on vielä kolme:
3. 4. 2012 klo 17-19 – Anna Nykyri
8. 5. 2012 klo 17-19- Break it! – videoscreening
5. 6. 2012 klo 17-19 – Jukka Hautamäki