Archive for tammikuu 2015

Tämän vuoden ensimmäinen runovideo

pelottavatSain vuoden ensimmäiseen runovideoon kuvaus- ja ideointiapua. Vaikeinta oli lopulta nimetä video (Minua pelottavat).

Mainokset

Niin paljon elämää! (Näyttely: Koiviola)

HELMI KOIVIOLA: grafiikkaa. Galleria Saskia (Pirkankatu 6, Tampere) 9.1.-28.1.2015.

SAM_2121Niin paljon! Helmi Koiviolan grafiikassa on niin paljon elämää, että yhdenkin teoksen edessä kuluu aikaa. Taivaat täyttyvät lintuparvista.  Köynnöskukkien varret puskevat ilmoille lehtiä. hiukset ovat kuin viuhka kuin puu kuin maahan kaatunut rasiallinen tulitikkuja.

Tunnelma asuu yksityiskohdissa. Tila täyttyy kuin huomaamatta, kuvat kasvavat täyteen katulamppuja tai verhokankaita.

Galleria Saskian näyttely kärsiikin vähän teosten suuresta määrästä. Kun jokaisen kanssa olisi tarve viettää aikaa, alkaa puolivälissä väsyttää. Ei tee mieli kävellä ohi, mutta lopulta on pakko. Vihjailevat, mielikuvitukselliset maailmat tarvitsevat aikaa kasvaakseen mielessä kokonaisiksi tarinoiksi.

Hienoja hetkiä näyttelyssä onkin monta. Jotakin erityisen kaunista, peloilla leikkivää on esimerkiksi teoksessa Tempputanko (kuvassa).

 

 

Sinä annat minun olla (Näyttelyt: Aurinko & Lehtonen)

Kritiikki puolilehti.fi:ssä.

Roy Aurinko: Huomenna zeppeliini Galleria Emilin Studiossa (Vanha kirjastotalo, Keskustori 4 (2. krs), Tampere) 9.1.-1.2.2015.

Henrietta Lehtonen: lyijykynäpiirustuksia Galleria Koppelossa (Hämeenpuisto 25, Tampere) 3.1.-31.1.2015.

Maalausmatka (Näyttely: CoMoScA)

Taiteilijaryhmä CoMoScA (contemporary modern scandinavian artgroup): Maarit Björkman-Väliahdet, Nina Caballero, Eila Ekman-Björkman, Veera Pajulahti ja Mari Terkomaa. Galleria Emil (Vanha kirjastotalo, 2. krs, Keskustori 4, Tampere) 9.1.–1.2.2015.

Mari Terkomaa: Kultaista viljaa.

Mari Terkomaa: Kultaista viljaa.

Runsas näyttely, sanon heti alkuun. Taiteilijaryhmä CoMoScA on täyttänyt Galleria Emilin väreillä. Jotenkin hienosti kaikki sopii yhteen tilaan, vaikka välillä on tarjolla surrealismia ja välillä melko abstrakteja töitä – välillä maisemaa, välillä pistemaalausta. Ehkä ne ovat nämä värit, tämä jollakin tavalla iloinen tai lämmin tapa katsoa maailmaa, mikä sitoo kaiken yhteen.

Näyttely alkaa Mari Terkomaan maalauksella Kultaista viljaa, joka sujauttaa minut hienosti mystiseen, vähän keskiaikaiseen tunnelmaan. Tästä sujautuksesta on iloa jatkossakin, koska niinkin erilaiset maisemat kuin Eila Ekman-Björkmanin Linnunlaulu ja Nina Sabina Caballeron Dawn voi helposti lukea samaan maailmaan. Mystistä, kaunista, aidon tuntuista.

Eila Ekman-Björkman: Harakka.

Eila Ekman-Björkman: Harakka.

Eila Ekman-Björkmanin maalauksissa on jotakin satumaista. Ihan vain harakka, ihan vain kukka. Ja kuitenkin. Erityisen hieno on juuri tuo Harakka, jossa koko maisema liukenee linnunväriseksi. Märästä maasta heijastuva sininen on kuin linnunsulista pesussa päässyt väri. Ja maalauksen vanhannäköinen puukehys on täydellinen osa teosta. (Voi, kunpa minulla olisi vanha puutalo, jonka eteiseen ripustaa tämä teos, ihan jokaisen vieraan näkyville.)

Veera Pajulahden abstraktit ovat värien räjähdyksiä, tiiviitä ja kerroksellisia kuin veden läpi suodattuva valo. Nina Sabina Caballeron maalaukset ovat kuin taustoja. Kuva on tausta jollekin, minkä kukin meistä näkee, kuin huone, jossa kummittelee.

Nina Sabina Caballero: Dawn.

Nina Sabina Caballero: Dawn.

Maarit Björkman-Väliahdetin teokset poikkeavat hiukan muusta kokonaisuudesta: niissä on symbolismia, sisäisiä tarinoita, jotka eivät ihan aukea, mutta toimivat. Ne kuvittavat jotakin, mitä ei voi sanoa sanoilla. Niissä on leijuvia elementtejä, rakennettuja elementtejä, valuvia ja vihjaavia elementtejä. Niissä on ilmassa kelluvia kehiä nukenvaunujen yläpuolella, kukkia, jotka kasvavat samaan aikaan kauniina ja läpitunkevina halki kankaan.

Näyttelyn kierrettyäni olo on kuin olisin käynyt matkalla jossakin, missä aurinko paistaa ja maa on toisenväristä kuin täällä. Siellä on värikkäitä taloja ja kapeita kujia, ja jokaisella päivällä on jotakin jännittävää tarjolla.