Posts Tagged ‘Tuomo Rosenlund’

Taidesokeus, eli Finlayson Art Area, osa 1

Finlayson Art Area. Finlaysonin alue (Tampere) 9.6.-27.8.2017.

20170613_155519434Tänään, iltapäivällä, ajattelin, että tsekkaanpas tuon Finlayson Art Arean (FAA). Menin Finlaysonin alueelle ja bongailin Finlaysonin kuoseja, joita on maalattuna asfalttiin. Niiden lisäksi löysin Ville Färsaarten ja Anna Elina Isoaron yhteistyönä toteuttaman katumaalauksen sekä tietysti sen Miina Äkkijyrkän valtavan vasikan.

Etsin lisää. Missä sitä taidetta nyt… Muistin, että Himmelblaussa varmaan on jotain, joten kävelin sinne. Löysin FAA:n lehden ja kartan, johon on merkitty 20 kohdetta (itse Himmelblaussa oli lappu, että sisäänkäynti pajan kautta, enkä tiennyt, missä se paja on, ja sitten jotenkin harhauduin sen karttani kanssa, enkä lopulta mennyt sinne ollenkaan. Eli siitä toiste).

Lähdin kartan kanssa kohti TR1:tä, ja ovesta sisään, mutta siellä näytti olevan ehkä jonkin firman tai yhteisön seminaarihuone tai jotain. Palasin pihaan ja luin karttaa ja menin takaisin TR1:een -> kun sisäänkäynnin jälkeen lähtee heti oikealle, näyttelytila löytyykin aika vähällä vaivalla. Siellä oli myös FAA:n vahtihenkilö, joka totesi (toiselle eksyneen näköiselle ihmiselle), että juu ei tuolla pihalla ole mitään opaskylttejä, seuratkaa karttaa.

No, olin löytänyt näyttelyn, joten siellä pysyin.

20170613_155241617

Yleiskuva Nanna Suden näyttelystä.

Esillä on Nanna Suden ja Canal Cheong-Jagerroosin Blue and Red Art Project. Projekti on sisältänyt taiteilijoiden yhteisiä matkoja Suomessa ja Kiinassa sekä tulee sisältämään tulevaisuudessa yhteisnäyttelyjä kummassakin maassa. Nyt esillä olevat teokset ovat ensimmäinen vilkaisu taiteilijoiden yhteiseen matkaan. Teokset ovat kuitenkin kummankin yksin.

Esillä on iloista Sutta. Suurissa maalauksissa on kukkien, puiden ja köynnösten hahmoja. Voimakkaalla otteella maalattujen teosten pinnat heijastavat valoa eri suuntiin (suomeksi: teoksia on mahdoton valokuvata ilman valoläikkiä keskellä maalausta). Maisemat ovat utuisia; vain yksityiskohdat (kuten jättimäiset kukat) nousevat tunnistettavina esiin. Kuin katselisin sumuista maailmaa, josta silmä tunnistaa vain sen ääriviivat, mikä on kaikkein lähinnä.

Canal Cheong-Jagerroosin maalauksissa yhdistyy kuva ja sana. En ymmärrä kiinaa, joten en tiedä, mitä hän on maalauksiinsa kirjoittanut. Toisaalta kirjoitusmerkit ovat samanlaisia kuva-aiheita kuin vaikkapa pienet, piirretyt tanssijatytöt yhden suuren maalauksen reunassa. Ei ehkä ole välttämätöntä tietää niiden varsinaisesta merkityksestä mitään – visuaalinen ymmärrys riittää.

Näistäkin maalauksista tulee mieleen puu, mutta ei kaukaa katsottuna vaan ihan läheltä. Katson koivunrunkoa, jossa kirjoitusmerkit liikuskelevat kuin muurahaiset ylös alas. Luen kirjettä, joka on niin vanha, ettei sen kirjoittaneen tai lukeneen ihmisen maailmasta ole enää mitään tunnistettavaa jäljellä.

IMG_20170613_193249

Tuomo Rosenlundin piirustuksia.

Sitten palasin etsimään muita näyttelytiloja. Seurasin karttaa Mediatunneliin, jossa pitäisi olla useammankin taiteilijan teoksia, mutta löysin sieltä vain Tuomo Rosenlundin piirroksia Finlaysonin alueelta. Ja millaisia piirroksia ne ovatkaan! Yksityikohtaisia, tunnistettaavia, piirtäjän lähelle tuovia.

Enemmän kuin piirrosjälkeä, katson sitä, miten taiteilija katsoo ympäristöään. Mitä hän valitsee? Mihin hän keskittyy?

Piirrokset sopivat läpikulkukäytävään. Nehän kuvaavat maisemaa, jonka ohi ihmiset arjessaan kulkevat koko ajan. Ne yrittävät sanoa, että maisemassa on tuhannennellakin kerralla jotakin katsottavaa. Ja osaltaan ne sanovat myös, että ei hätää jos et jaksa katsoa – maisema pysyy, voit katsoa sitä vaikka huomenna.

Tässä vaiheessa totesin, että minuun on ehkä iskenyt vakava-asteinen taidesokeus, koska en tunnu löytävän puoliakaan näyttelyalueen teoksista. Tulin myös sellaisiin aatoksiin, että FAA:sta ei voi kirjoittaa kritiikkiä niin kuin gallerianäyttelystä voisi. Teokset ovat levinneet isolle alueelle, ja niihin on tarkoitus törmätä ainakin osittain satunnaisesti. Niinpä aion törmätä niihin lisää ensi viikolla.

Jatkan tästä siis sitten, kun löydän lisää.

 

 

 

 

Taidetaloja ympäri Tamperetta

En ole löytänyt läheskään kaikkia taidetaloja, joita Tampereella tänä kesänä on (nimellä Pala taivasta) 31.8.2012 saakka. Kartta olisi varmaan jossain, mutta minä en jaksa istua koneella etsimässä tietoa, kun yhtä hyvin voin etsiä taloja turhaan pitkin ja poikin kaupunkia.

Kuulin ystävältä, että kannattaa mennä katsomaan se Koskipuiston talo. Tutkin sitten eräänä päivänä Koskipuiston tiheällä kammalla, ja mietin, että kuinka pieni se talo voi olla, kun sitä ei löydy. Vasta päivien kuluttua, bussin ikkunasta, näin talon. Sehän on naamioitu näyttämään täysin ympäristöltään! (Sittemmin kaupunki avasi uuden jalankulkutunnelin Rongankadulta Tammelaan, minä vuoksi en ole käynyt lähelläkään Hämeenkadun pakokaasuja enää, joten meni pitkään ennen kuin menin katsomaan tätä löytämääni taloa. Mutta tämä nyt ei oikein liity asiaan.)

Talo on Heidi Saramäen, Kristen Gråhnin ja Janika Rainan käsialaa ja nimeltään Korsu. Onneksi minulle oli kerrottu, että talossa on jotakin, mitä ei heti huomaa. En olisi meinaan huomannut (ja nyt vähän kyllä arveluttaa laittaa kuvaa tänne, koska se paljastaa jotakin). Luulin kyllä ensin, että se, mikä piti huomata, oli Veikko Halmetoja

Muita kohtaamiani taloja ovat olleet nämä:

Verkarannassa on Sanna Kauppisen ja Tuomo Rosenlundin talo (tekijöitä on muitakin, mutta yritän pitää tämän yksinkertaisena), jonka ulkopuoli on kuin taiteltu koivunrunko ja sisäpuolella on Rosenlundin teoksesta rakennettu suuri laiva. Talo on kaunis kokonaisuus ja ulkopuolen piirros niin taitava, että sen tutkimiseen kannattaa kuluttaa aikaa.

Frenckelin luona on piparkakkutalo, josta olen unohtanut ottaa kuvia, joten en muista, kenen tekemä se on. Sen sisälle on koottu pölyttynyt vinttikomero tulevaisuudesta – Aamulehdet lattialla ovat nyt uusia. No niin, täältähän se talo löytyy. Piparkakkumainen ulkopuoli jotenkin luotaantyönsi minua. Tuli sellainen ensireaktio, että en tykkää. Hyvin analyyttistä ja taidehistoriallista (mutta minulla nyt onkin kana kynittävänä joidenkin satujen kanssa, joten ehkä tämä vain johtuu jostain Hannu ja Kerttu -vihastani).

Finlaysonin alueella on teos, josta näköjään myös olen unohtanut ottaa kuvan (mikä minua oikein vaivaa?!). Miracle on läpinäkyvyyden illuusio.

Muita en olekaan tainnut nähdä.

Clank! Clank! (Näyttely: Rosenlund)

Tuomo Rosenlund: Travelling west. Galleria Himmelblau (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 10.6.2012 saakka.

Olen viimeksi käynyt näyttelyn avajaisissa vuonna 2006 (ne olivat myös ensimmäiset avajaiset joissa kävin), joten uudenvuodenlupaukseni oli mennä tänä vuonna avajaisiin. Tälle päivälle osuivat sitten kolmet, joten katkaisin rohkeasti tämän välttelyputken ja piipahdin niissä kaikissa.

Aloitin galleria Himmelblausta, jossa Tuomo Rosenlund seisoskeli maalaustensa keskellä. Näistähän tulee mieleen sarjakuva, ajattelin, Tommi Musturi nyt ainakin etäisesti ja… ja mietin, olenko lukenut Tampere Kupliita varten niin paljon sarjakuvaa, etten enää näekään mitään muuta. Kun sitten osuin sen maalauksen kohdalle, jossa on kirjoitettuja ääniefektejä (CLANK CLANK), huokaisin helpotuksesta. Jotain sarjakuvamaista kuvakieltä tässä on haettukin!

Maalaukset ovat esittäviä ja esineet niissä piirrettyjä, siis selkeitä ja rajattuja. Maisemat ovat ihmisen rakentamasta ympäristöstä, paikoin jopa niin, että maalauksista on kasvanut valtavia kerrostaloja. Yhtä aikaa on tuhoutunutta (tai rakenteilla olevaa?) kaupunkia ja kauniita, kukkivia puita.

Luonto näyttää saaneen feminiinisen muodon. Puunrungot ovat käsiään kurottavia vartaloita. Osassa maalauksista on selittäviä tekstejä. Pidän toistosta: The Cathedral is being built. The Cathedral is being built. The Cathedral is being built. It is being built. (Työ muuttuu sanoiksi. Rakentajan työ on toistuvaa ja aikaa vievää, eikä sitä voi ohittaa yhdellä lauseella.)

Kuvan ja tekstin yhteys toimii. Paikoin karkkimaisen kirkkaiksi yltyvät värit toimivat porttina jonkinlaiseen fiktiiviseen todellisuuteen, hyperrealistiseen maailmaan, jossa näköaisti saa yhden ulottuvuuden lisää. Rakennuksissa on sisällä sanoja, joiden syvällisyyttä jään pohtimaan. Onko jumalan mainitseminen ironiaa vai kurottelua ulos inhimillisen rajoista?