Posts Tagged ‘Janne Hokkanen’

Julkisten tilojen teoksia

Janne Hokkanen: #Ilmoitustempaus. Osallistavaa julkista taidetta Tampereen puistoissa 26.6. – 30.9.2017.

IMG_20170821_103634(1)Eilen lähdin pyöräretkelle etsimään Janne Hokkasen teoksia. Tänä kesänä niitä on monessa Tampereen puistossa, ja kaupungin tiedote kehuu niiden olevan osallistavaa taidetta.

Otin kohteeksi Liisanpuiston, jonka läpi kuljen jatkuvasti. Olen suorastaan ihmetellyt, miksen ole teoksiin koko kesänä törmännyt, mutta kun pyöräilin puistossa ympäriinsä, teokset löytyivät juuri sen polun laidalta, jota en kulje suunnilleen koskaan.

Teoksia on valotolpissa, roskiksissa ja muussa julkisessa infrastruktuurissa. Ainakin löytämäni teokset ovat melko pieniä, ja ne on totetutettu kuten katutaide usein on: tarroina.

Otin teosten elämänviisaudet huumorilla. Ne ovat sellaisia kuin ”Mielikuvitus on rajaton.” tai ”Olet tehty samoista alkuaineista universumin kanssa.” Ei siis mitään hirveän mullistavaa.

Sarjasta poikkeaa teos, jossa on peili. Se on ”Kunniailmoitus”, jossa peiliin osuva katsoja on valittu Kiovanpuiston urheilijaksi. Jalkapallokentän laidalla se lienee kannustamassa kaikkia riippumatta siitä, miten hyväksi pelaaja itsensä tuntee.

En oikein löytänyt yhteistä säveltä teosten kanssa. En tiennyt, mitä minulle yritetään viestiä. Jonkinlaista positiivista elämänasennetta, ehkä? Sitä, että kaikki on mahdollista?

Olen vähän huono kaikenlaisen hyväntuulisen taiteen kanssa. En varmaan vain koskaan ole tarpeeksi hyvällä tuulella, jotta saisin teoksista kiinni.

Kartta teosten löytämiseksi on taiteilijan nettisivuilla.

EDIT 23.8.17: Kävelin Sorsapuiston halki (ilman kameraa, tietysti), ja löysin sieltä lisää Ilmoitustempauksen teoksia. Tässä puistossa lyhtypylväisiin on kiinnitetty kuvia sukupuuttoon kuolleista eläimistä.

Tervehdin näitä kuvia ilolla. Koskaan kesäisessä puistopäivässä ei ole liikaa muistutuksia sukupuuttoaallosta, joka ympärillämme velloo.

Kävin samalla pyöräretkellä Ratinassa. Siellä on kesäkuussa julkistettu Tuomo Rosenlundin seinämaalaus Playground-Leikkikenttä. Se löytyy Ratinan sillan itäisestä seinämästä, siis sillan alta.

Vaikkei Ratinassa eilen tapahtumia ollutkaan, siellä oli kuitenkin aitoja, joiden yli en päässyt teoksen lähitienoille. Päädyin kurkkimaan aitojen raoista.

Vähän hankala paikka julkiselle teokselle, jos tie sen luo suljetaan aina, kun Ratinassa jotain tapahtuu (ja sen jälkeenkin, ja ennen sitä, ilmeisesti). Sinne pitää tehdä uusi reissu joskus, ja toivoa parempaa.

IMG_20170821_103650(1)

 

 

Mainokset

Verkko/köysitikkaat (Näyttelyt: Aino Mäntynen; Janne Hokkanen ja Anna-Liisa Kankaanmäki)

Janne Hokkanen ja Anna-Liisa Kankaanmäki: Jaettu maailma. Aino Mäntynen: Kaikuja. Taidekeskus Mältinrannassa (Kuninkaankatu 2, Tampere) 21.1. – 7.2.2017.

sam_5761Aino Mäntysen Kaikuja-installaatiolla on ääni. Kuvittelenkin pitkään, että installaatio on kone, joka liikkuu, mutta onneksi ei, koska sen naruihin on vaarassa törmätä muutenkin. Teos on naruista ja köysistä sidottu verkko, jonka keskelle joudun heti kun astun näyttelytilaan.

Verkko luo tunteen veden alla olemisesta. Siinä riippuu puukeppejä. Verkossa on kiviä painoina, joten se pysyy pohjalla. Itse saan väistellä sen hallitsevaa muotoa ja yrittää olla jäämättä kiinni.

Köydet ja riippuminen seuraavat minua näyttelystä toiseen: Janne Hokkasen ja Anna-Liisa Kankaanmäen Jaettu maailma alkaa Kankaanmäen maalauksella, jossa nainen riippuu köysistössä. Maalauksen nimi, Makaava Peppi (kuvassa), luo tunteen satumaailmasta, ja naisen rentous köysien varassa tuo mielleyhtymiä sirkuksesta. sam_5732

Kankaanmäen maalaukset ovat ikonografiaa: nainen omenapuussa, mies täynnä pyykkipoikia kuin pyhä Sebastianus ruumis täynnä nuolia. Vähän petyn, kuin luen teosluettelosta sellaisia nimiä kuin Pyhimykset tai Eeden. Kuvalliset viittaukset riittäisivät, nimet voisivat jättää enemmän tilaa.

Maalaukset ovat kauniita ja dramaattisia. Niissä on luontoa, eläimiä ja alastomia ihmisiä. Naruissa roikkumisen teema toistuu; pidän siitä, ettei ole niin selvää, mitä tästä riippumisesta pitäisi ajatella.

Ruumiillisuus ja henkisyys kohtaavat maalauksissa kauniisti. Eläimetkin ovat saaneet paikkansa kiiltokuvamaisina symboleina maailmasta, jossa kaikki on alkuperäistä ja puhdasta.

sam_5748Janne Hokkasen maalauksissa on vahvasti kyse juuri tästä: maailman puhtaudesta. Luonto tuhoutuu vääjäämättä, ja maalaukset kasvavat komiulotteisiksi jätteiden kertyessä ympäristöön. Ihmiskunta etsii eristettyä kuutiota, kuplaa, jossa vielä voisi hengittää.

Hokkasen videoteoksessa #LoveMyLife ihmiset asettuvat vuorotellen katsomaan ilmeisesti itseään kattoon kiinnitetystä peilistä. Teoksessa peilin tilalle tulee katsoja, joka näkee jokaisen ihmisen vuorollaan. Toiset asettuvat rauhallisesti tilaan, toiset poseeraavat ja tuijottavat kohti.

Selän takana Muurit murtuvat -teoksen robotti koputtaa vähän väliä lasikuution seinään ja yrittää kiinnittää huomion muista teoksista itseensä. Se on omassa, eristetyssä kopissaan samoin kuin videoteoksen ihmiset, ja reagoi yrittämällä päästä kontaktiin näyttely-yleisön kanssa.

Näyttelyiden kokonaisuus luo kummallisen todellisuuden, jossa rimpuillaan köysissä, ollaan vankeina lasikopeissa ja jäädään kiinni verkkoon. Toisaalta kaikki tämä on minun ulkopuolellani: minä voin lähteä galleriasta ja mennä ihan mihin tahansa tällä planeetalla. Köysien verkostot voi nähdä myös narutikkaina vapauteen.