Posts Tagged ‘Galleria Ronga’

Valon leikki (Näyttely: Lenfeldova)

Minna Lenfeldova: Kuiskaus. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 31.3.-19.4.2018.

SAM_6188

Odotus.

Minna Lenfeldovan näyttely tuo kevään valon gallerian sisäpuolelle. Maalauksissa on välkettä – kuin valopilkut heijastuisivat ikkunalaseista seinille. Niissä on tiloja, joihin en ihan näe, mutta joiden läsnäolon voin aistia.

Joissakin maalauksissa näen ihmishahmon, joka on käden ulottumattomissa. En tunnista ihmisen kasvoja, mutta tiedän, ettei hän ole uhka.

Maalausten värimaailma on yllättävä ja jotenkin nostalginen. Taivaansininen yhdistyy keltaiseen ja vaaleanpunaiseen.

Näyttely on kuin kaleidoskooppi, jonka läpi voi katsoa jotakin tuttua ja nähdä sen vieraana. Valot välkkyvät. Seinät vääristyvät, portaat alkavat näyttää tikapuilta.

 

Mainokset

Kaikki mukaan! (Näyttely: Terhi Kaakinen)

Terhi Kaakinen: Lapset. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 27.1.-15.2.2018.

IMG_20180127_144951

Kun astun Galleria Rongaan, joudun heti keskelle lasten leikkiä. Yksi kurkistaa pylvään takaa, toinen on jäänyt harmittelemaan portaille. Terhi Kaakisen puuveistokset ovat ilmeikkäitä ja värikkäitä – niiden voi melkein kuulla puhuvan ja nauravan.

Vaikka osa veistoksista on pieniä, enimmäkseen puiset lapset ovat lähes oikean lapsen kokoisia. Ne on aseteltu ryhmiin: pienempi ujostelee ja hakee turvaa isommasta; toiset pelaavat ehkä littaa; kolmas on pukeutunut naamiaisasuun ja on puhkeamassa riemukkaaseen nauruun.

Yhtä tärkeitä kuin yksittäisten veistosten ilmeet ovat teosten suhteet toisiinsa. Tästä lapsikatraasta voisi luoda monia erilaisia tilanteita, niin elävästi he tuntevat ja ilmaisevat tunteitaan.

Näyttelystä jää hyvä mieli. Ketään ei ole suljettu ulkopuolelle, ja jokainen saa näkyä sellaisena kuin haluaa. Vaikka veistokset eivät pyri liikaan viimeistelyyn tai realismiin, niissä on paljon totta.

 

 

Todellinen satumaailma (Näyttely: Pive Toivonen)

Pive Toivonen – Matkakuvia maailmalta. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 4.1.-25.1.2018.

IMG_20180117_160653Pive Toivosen näyttely on samanaikaista matkustamisen riemua ja pysähtymistä. Matkallahan kaikki näyttää tallentamisen arvoiselta, mutta Toivonen on tallentanut hitaasti piirtämällä. Roomasta on tarttunut mukaan esimerkiksi Pantheonin kupolin keskipiste ja lintuja, ja matkoilta maailman ääriin majakka sekä muita maisemia.

Toivosen teoksissa on lempeyttä ja lämpöä. Niihin on tallentunut matkailun paras puoli: uuden näkeminen, rentoutuminen, uteliaisuus. Kaukana ovat saasteet, epätasa-arvo ja kolkuttava omatunto.

Näyttely saa maapallon näyttämään satumaailmalta, jossa kaikki on mahdollista. Vaikka ensimmäisessä teoksessa onkin viitteitä auto-onnettomuuksissa kuolleisiin kenguruihin, muu on unelmia ja niiden toteuttamista. Kahvilla ja viinillä maalatuissa sypresseissä kiteytyvät niin esteettinen ilo kuin makunautinnotkin. Iho alkaa kaivata lämpöön.

 

Kohta todellisuus (Näyttely: SA. Salmela)

SA.Salmela: Valmiustila. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 19.8.-7.9.2017.

1. Valmiustila 2016; gesso, pellava; 54,3 x 49,3 x 8,3 cm

SA. Salmela: Valmiustila (2016; gesso, pellava; 54,3 x 49,3 x 8,3 cm). Kuva: Galleria Rongan lehdistökuva.

Kaikki on valmiina. SA. Salmelan näyttelyn nimikin sen kertoo: nyt ollaan Valmiustilassa.

Gallerian seinillä on suuria, avattuja muistikirjoja ja vieraskirjoja. Sivut ovat tyhjiä. Milloin tahansa voi tapahtua jotakin sellaista, että niihin aletaan tehdä merkintöjä. Kohta alkaa todellisuus.

Tai oikeastaan ne eivät ole mitään kirjoja. Ne ovat kuvia kirjoista, kirjojen illuusiota.

Samaan tapaan esillä on kaksiulotteisia versioita hiekkakakuista. Hiekkakakun idea on pelkkä valkoinen, kakunmutoinen alue valkoisella pohjalla.

Näyttely on kaunis, puhdas ja huolellinen. Se on ideamaailma, jossa kaikki on viety sellaiselle täydellisyyden tasolle, ettei mikään enää ole totta. Radion nappuloita ei voi kääntää. Muovipussin sankoihin ei voi tarttua.

Pohdin, missä määrin esineet päätyvät elämäämme sattumalta ja minkä verran niiden voi ajatella määrittelevän meitä. Sisustaminen on tietoista esineiden valitsemista, mutta niin paljoon emme voi vaikuttaa. Ruoka tulee kotiin pakkauksissa, joiden väriharmoniaa en voi valita. Ja määritteleekö keittiönkaapin muovipussikasassa oleva valkoinen muovipussi minua jotenkin? Pitäisikö se ripustaa seinälle?

Millainen todellisuus Salmelan näyttelyssä muhii? Saapuuko sinne öisin kulmikkaita olentoja elämään kulmikasta elämää?

 

Keskittynyttä energiaa (Näyttely: Miiro Valle)

Miiro Valle: Flow. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 29.7.-17.8.2017.

IMG_20170805_165146Miiro Valle kertoo, että hänen näyttelynsä jokainen teos on tehty flow-tilassa. Esillä on maalauksia ja kollaaseja.

En ihan ymmärrä, mitä tarkoittaa, että teos on tehty flowssa. Onko sitä jälkikäteen lainkaan muokattu? Onko muokkaaminenkin tapahtunut flowssa? Vai ovatko teokset jonkinlaisen ”kerralla valmiiksi”-prosessin tuloksia?

Joka tapauksessa teoksissa on vauhtia. Ne ovat valuvia ja virtaavia, ihan kuin ihmishahmojen sisäelimet pyrkisivät näkyviin läpikuultavan ihon alta. Maali muodostaa vieraan planeetan tuntemattoman pinnan tai ihmisen vääristyneet kasvot. Maali ei ole pelkkää väriä vaan massaa kankaalla, rakennusmateriaalia.

Eniten ihastun maalauksiin, joissa jäykkä menneisyyden estetiikka kohtaa Vallen virtaavan energian. Kun maalaus saa muotonsa hovimuotokuvasta, mutta sisältönsä jostakin ihan muusta, syntyy ristiriitoja. Katseestani kamppaillaan.

(Tällainen teos on esimerkiksi oheisen kuvan Portrait III, josta yritin saada valokuvaa, mutta kuva sumeni yläreunastaan, koska kamerani ei osannut hahmottaa, mihin sen tulisi tässä purskahtelevassa maalipinnassa tarkentaa).

Näyttely on tehokkaan oloinen. Teoksiin on käytetty syventynyttä, keskittynyttä energiaa. Niiden katsominen ei välttämättä ole yhtä intensiivistä kuin niiden tekeminen on ollut, mutta niinhän se aina on – sitä antaa sielunsa ja intohimonsa jollekin, jota muut katsovat hetken ja jatkavat matkaa (onneksi muisti on sellainen, että ohimenevätkin asiat voivat jättää siihen pysyvän jäljen).

 

 

 

 

Nautitaan eläimistä! (Näyttely: Elina Parjanen)

Elina Parjanen: Tykkään eläimistä. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 3.6.-22.6.2017.

IMG_20170609_090250

Elina Parjanen: Omakuva toisinaan.

Elina Parjasen näyttelyn nimi (Tykkään eläimistä) ja sen mainonnassa käytetty pastellinvärinen kettukuva johtavat katsojaa tarkoituksella harhaan. Kun kuvittelee astuvansa vaarattomaan eläinaiheiseen näyttelyyn, astuukin keskelle erilaisia eläimistä nauttimisen muotoja. Galleriassa eläimet ovat turkiksia, metsästyksen kohteita, lemmikkejä.

Eläinten tappaminen on vahvasti läsnä. Trofeeksi seinälle ovat päätyneet jopa lemmikkikissat. Niiden päät ovat saaneet seurakseen taiteilijan omakuvan (Omakuva toisinaan), jolla on raateluhampaat ja leijonanharja. Taiteilija tykkää eläimistä niin, että omii itseensä niiden ominaisuuksia – myös sen, että niiden uljaat päät päätyvät usein metsästäjien kotiseinille.

Parjaselle eläimen koolla ei ole merkitystä. Hyttynen pääsee muotokuvaan siinä, missä ihminenkin pääsisi. Kalojen vapahtaja laskeutuu sukkulan lailla taivaasta veden halki kohti pohjaa. Lintuinfluenssavaraan vuoksi murhatut linnut saavat tuskansa näkyviin.

Turkisteollisuuden kommentoiminen kuuluu tietysti tällaiseen eläinoikeusasiaan. Senkin Parjanen tekee kiinnostavasti; hän pohtii seinälle taiteeksi ripustamiensa turkisten tuhlaavaista luonnetta (Käyttämätön talja) ja turkiseläinten luodinhajuisia unia.

Näyttelyssä tulee vastaan myös eläinaiheinen tapetti, joka koostuu luonnoksista vuosien varrelta. Piirroksissa on hetkellisten ajatusten luonne, sellainen etsiminen ja löytäminen, joka on maalauksissa ajateltu enemmän loppuun asti. Tapettiin voi uppoutua kuin toisen ihmisen ajatusvirtaan.

 

 

Lähempää, lähempää, kaukaa (Näyttely: Maarit Siltamäki, Johanna Mäkitalo, Kristiina Lempiäinen-Trzaska)

Maarit Siltamäki, Johanna Mäkitalo, Kristiina Lempiäinen-Trzaska: TÄSSÄ HETKESSÄ. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 18.2.-9.3.2017.

2017-02-28-2797

Johanna Mäkitalo: Vastavoima.

Kolme taidemaalaria on tuonut Galleria Rongaan ympäristöaiheisia maalauksiaan. Tekisi mieli sanoa luontoaiheisia, mutta osassa ympäristö on niin urbaania, että on pitäydyttävä väljemmässä määritelmässä.

Maarit Siltamäki, Johanna Mäkitalo ja Kristiina Lempiäinen-Trzaska ovat niin erilaisia taiteilijoita, että yhteisnäyttely voisi olla sekava. Sen sijaan – jotenkin – kaikki sopii yhteen. Välillä katsotaan läheltä ja välillä hyvinkin kaukaa.

Ensimmäisenä jään katsomaan Johanna Mäkitalon maalausta Vastavoima, jossa valo purkautuu mustan pilvimuurin reunalta. Taivaalla vaikuttaa olevan oma tahtonsa, jonka alla ihminen kutistuu pieneksi.

Mäkitalon maalauksissa horisontteja ja taivaita riittää. Jotenkin ajattelen meteorologiaa, sillä tavalla kuin se ei ole tiedettä vaan enemmänkin runoa. Taivaan liikkeiden ennustamista.

2017-02-28-2786

Maarit Siltamäki: Kuuntelimme tuulta / taivaan liikkeitä / Syksy satoi päällemme / taivaanrannan värejä.

Maarit Siltamäki yhdistää runon ja kuvan nimeämällä teoksensa runomaisilla mietelmillä. Teosten nimet ovat sellaisia kuin Kuuntelimme tuulta / taivaan liikkeitä / Syksy satoi päällemme / taivaanrannan värejä. Maalauksissa ihmiset kietoutuvat köynnöksiin, näyttävät kasvavan suoraan puun lehvästön valon ja varjon vaihtelusta.

Parhaimmillaan teokset ovat tarinoita, kuten Toit kukkia etten unohtaisi, jossa perhe on kasvanut kiinni ruokapöytään. Ihmisistä kasvaa juuria, he tavoittelevat toisiaan kaukaa itsensä ulkopuolelta. On kuitenkin hyvä, että nämä maalaukset on ripoteltu osaksi yhteisnäyttelyä, koska rinnakkain niiden samankaltainen muotokieli syö itseään niin, että teokset eivät näyttäydy enää yksilöinä vaan sulautuvat yhteen.

Kristiina Lempiäinen-Trzaskan maalausten raikas rytmi asettaa koko näyttelylle tahdin. Maalaukset yhdistävät todellisuutta ja unta.

2017-02-28-2793

Kristiina Lempiäinen-Trzaska: Tanssi. Yö. Jatkot.

Hylky-maalaukset leikittelevät tuomalla vedenalaisen värimaailman maan pinnalle. Kerrostalosta tulee hylky, unohdettu kappale historiaa. Välillä pitkät hyönteismäiset ihmiset tanssivat kaupungin kaduilla tai jättiläiskärpäset pääsevät jatkoille viimeistelemään juhlien herkut.

Kokonaisuutena näyttely on toimiva, joskin paikoin vähän turhan tiivis. Ymmärrän, että kolmen taiteilijan mahduttaminen pienehköön galleriatilaan on vaatinut ripustukselta kompromisseja.

Erityisen hyvää on kuitenkin rytmi ja luonteva siirtyminen teemasta toiseen. Teokset toimivat yhdessä ja luovat omanlaisensa maailman.