Posts Tagged ‘Finlayson’

Ovia ja käytäviä, eli Finlayson Art Area, osa 2

Finlayson Art Area. Finlaysonin alue (Tampere) 9.6.-27.8.2017.

SAM_5827

Miina Äkkijyrkkä: Riemu.

Koska viimeviikkoinen nälkäisenä töiden jälkeen eksyilyni Finlayson Art Areassa (FAA) ei mennyt ihan putkeen, lähdin tutustumaan alueeseen uudestaan. Varasin enemmän aikaa ja energiaa. Päivä oli sopiva: kun katsoi pohjoiseen, näki helteisen poutapilvitaivaan, kun katsoi etelään, näki myrskypilviä. Siinä rajalla kohtasin sitten taidetta.

Sattuman oikusta tapasin heti ensimmäiseksi FAA:n henkilökuntaan kuuluvan henkilön. Hän selitti minulle, missä mitäkin on (putosin kyydistä puolivälissä ”sitten menet portaat alas, käännyt oikealle, ja kun kävelet muutaman metrin, näet oven, josta…”-selitystä, mutta jatkoin hymyilemistä ja nyökyttelyä). Sain kuitenkin käsityksen siitä, että on etsittävä ovia, kuljettava pajan läpi (vaikka siellä on taiteilijoita työssään) ja uskallettava tunkeutua tiloihin.

Näillä eväin lähdin matkaan. Ensimmäisenä vastaan tulivat Miina Äkkijyrkän veistokset Himmelblaussa. Äkkijyrkkä on erityisen taitava kuvaamaan eläinlapsen tunteita. Vasikoissa on tunnetta niin paljon, että niiden koko olemus on heijastusta niiden sisäisestä maailmasta. Ne reagoivat ja toimivat.

Äkkijyrkän vasikat lähtevät myös kansainvaellukselle. Matkalla-teoksen pienet eläimet kulkevat ryhmässä kohti jotakin uutta. Niitä vastassa on toinen, tiivis vasikkalauma. Ottavatko he tulokkaat vastaan ilolla?

SAM_5832

Outi Heiskanen & Janne Laine: Metsänhengetär.

Grafiikanpajan läpi ja portaat ylös parvelle: sieltä löytyvät Outi Heiskasen ja Janne Laineen yhteisteokset. Ainakin osa teoksista on ollut esillä taiteilijoiden viimevuotisessa näyttelyssä Mältinrannassa.

Näyttelyn hienoimpia hetkiä ovat ne, joissa kahden taiteilijan työnjälki erottuu selvästi samasta kuvasta, mutta kuva on silti kokonaan yksi ja ehjä. Tällainen on esimerkiksi Metsänhengetär, jossa Laineen teoksista tuttu havumetsän siluetti kohtaa Heiskasen ruosteenpunaisen, taivaalta kasvavan juurakon.

Heiskasen ja Laineen maailma on muutenkin metsäinen. Laine kuvaa tilaa ja paikkaa, Heiskanen täyttää sen myyttisillä olennoilla.

SAM_5834

Fanni Niemi-Junkola: Henki.

Kun kiipeää (tai hisseytyy) ylempiin kerroksiin, saapuu Fanni Niemi-Junkolan videoteoksen luo. Henki-videon kolmessa kuvassa nainen ratsastaa hevosella vesisateessa (tai ehkä se on räntää). Taustalla soi musiikki, joka on hieman hilpeää, muttei liian. Laukka on hidastettua. Hevonen kuolaa.

Teos jatkuu samanlaisena minuutista toiseen. Sen katseleminen on ihanaa. Hevosen jalat iskeytyvät maahan rytmikkäästi.

En löydä videosta mitään kommenttia hevosen ja ihmisen yhteiselosta enkä eettisiä kysymyksiä eläimen käyttämisestä harrastusvälineenä. Katselen sitä pelkkänä liikkeenä. Faktana, joka tapahtuu silmieni edessä.

SAM_5838

HC Berg (yksityiskohta).

Seuraava sali on sitten täynnä HC Bergin maalauksia, joissa silmät sumenevat. Kirkkaat värit ja epäselvät rajat tekevät osasta maalauksia mahdottomia katsoa.

Kuvat terävöityvät, kun niitä katsoo kauempaa. Maalaus ikään kuin työntää ihmisen luotaan ja pakottaa menemään pois.

Kiinnostavana kuriositeettina yksi suuri sali on omistettu Collection Kakkosen lasikokoelmalle. Kotimaista design-lasia eri vuosikymmeniltä on aseteltu vitriineihin ja valaistu niin kauniisti, että lasi näyttää paikoin suorastaan taianomaiselta.

Lasiesineissä läpinäkyvyys ja hauraus kohtaa niiden painon ja kovuuden. Pidän tästäkin osasta FAA:a. Pidän siitä ajatuksesta, että tällainenkin maksuton näyttely on olemassa (mutta ehkä sitä voisi vähän kuuluttaa ilmoille enemmän; voi olla, että ainakin osaa turisteista kiinnostaisi erityisesti katsaus suomalaiseen lasidesigniin).

SAM_5848

ROP (yleiskuva näyttelytilasta).

Tällä kertaa löysin Mediatunnelista sen ROP:n näyttelyn, jota viimeksi jäin kaipaamaan. Sinne menee ovi, eli yksi ainoa mutka pitää käytävässä osata tehdä oikeassa kohdassa.

Näyttelytila on kuin luola. Se on täynnä pylväitä ja niiden betonisia jalustoja. Voisin asua siellä. En saa tarpeekseni tilan mahtavuudesta.

ROP:n pienoismaailmat istuvat tilaan kuin ne olisi tehty sinne. Kerrostalokaupungit ja pienten ihmisten tarinat sopivat apokalyptiseen luolaan täydellisesti.

Teosten huimaavissa mittasuhteissa tapahtuu pieniä asioita pienille ihmisille. Hengähdetään keskellä kiduttavan korkeaa portaikkoa. Istutaan ja mökötetään eri puolilla rotkoa. Sinnikäs omakotitalo puksuttaa savua piipustaan ja yrittää olla putoamatta rotkoon.

Teosten mitat pyörryttävät. Niihin asetellut ihmishahmot ovat niin pieniä ja niiden talot ja rotkot niin korkeita, että katsominen muuttuu kokonaan fyysiseksi kokemukseksi.

Kierroksella löytyy myös seinä- ja katumaalauksia sekä suuria Pasi Karjulan veistoksia, jotka uppoavat todella hämmentävästi Siperian arkitehtuuriin.

 

Mainokset

Taidesokeus, eli Finlayson Art Area, osa 1

Finlayson Art Area. Finlaysonin alue (Tampere) 9.6.-27.8.2017.

20170613_155519434Tänään, iltapäivällä, ajattelin, että tsekkaanpas tuon Finlayson Art Arean (FAA). Menin Finlaysonin alueelle ja bongailin Finlaysonin kuoseja, joita on maalattuna asfalttiin. Niiden lisäksi löysin Ville Färsaarten ja Anna Elina Isoaron yhteistyönä toteuttaman katumaalauksen sekä tietysti sen Miina Äkkijyrkän valtavan vasikan.

Etsin lisää. Missä sitä taidetta nyt… Muistin, että Himmelblaussa varmaan on jotain, joten kävelin sinne. Löysin FAA:n lehden ja kartan, johon on merkitty 20 kohdetta (itse Himmelblaussa oli lappu, että sisäänkäynti pajan kautta, enkä tiennyt, missä se paja on, ja sitten jotenkin harhauduin sen karttani kanssa, enkä lopulta mennyt sinne ollenkaan. Eli siitä toiste).

Lähdin kartan kanssa kohti TR1:tä, ja ovesta sisään, mutta siellä näytti olevan ehkä jonkin firman tai yhteisön seminaarihuone tai jotain. Palasin pihaan ja luin karttaa ja menin takaisin TR1:een -> kun sisäänkäynnin jälkeen lähtee heti oikealle, näyttelytila löytyykin aika vähällä vaivalla. Siellä oli myös FAA:n vahtihenkilö, joka totesi (toiselle eksyneen näköiselle ihmiselle), että juu ei tuolla pihalla ole mitään opaskylttejä, seuratkaa karttaa.

No, olin löytänyt näyttelyn, joten siellä pysyin.

20170613_155241617

Yleiskuva Nanna Suden näyttelystä.

Esillä on Nanna Suden ja Canal Cheong-Jagerroosin Blue and Red Art Project. Projekti on sisältänyt taiteilijoiden yhteisiä matkoja Suomessa ja Kiinassa sekä tulee sisältämään tulevaisuudessa yhteisnäyttelyjä kummassakin maassa. Nyt esillä olevat teokset ovat ensimmäinen vilkaisu taiteilijoiden yhteiseen matkaan. Teokset ovat kuitenkin kummankin yksin.

Esillä on iloista Sutta. Suurissa maalauksissa on kukkien, puiden ja köynnösten hahmoja. Voimakkaalla otteella maalattujen teosten pinnat heijastavat valoa eri suuntiin (suomeksi: teoksia on mahdoton valokuvata ilman valoläikkiä keskellä maalausta). Maisemat ovat utuisia; vain yksityiskohdat (kuten jättimäiset kukat) nousevat tunnistettavina esiin. Kuin katselisin sumuista maailmaa, josta silmä tunnistaa vain sen ääriviivat, mikä on kaikkein lähinnä.

Canal Cheong-Jagerroosin maalauksissa yhdistyy kuva ja sana. En ymmärrä kiinaa, joten en tiedä, mitä hän on maalauksiinsa kirjoittanut. Toisaalta kirjoitusmerkit ovat samanlaisia kuva-aiheita kuin vaikkapa pienet, piirretyt tanssijatytöt yhden suuren maalauksen reunassa. Ei ehkä ole välttämätöntä tietää niiden varsinaisesta merkityksestä mitään – visuaalinen ymmärrys riittää.

Näistäkin maalauksista tulee mieleen puu, mutta ei kaukaa katsottuna vaan ihan läheltä. Katson koivunrunkoa, jossa kirjoitusmerkit liikuskelevat kuin muurahaiset ylös alas. Luen kirjettä, joka on niin vanha, ettei sen kirjoittaneen tai lukeneen ihmisen maailmasta ole enää mitään tunnistettavaa jäljellä.

IMG_20170613_193249

Tuomo Rosenlundin piirustuksia.

Sitten palasin etsimään muita näyttelytiloja. Seurasin karttaa Mediatunneliin, jossa pitäisi olla useammankin taiteilijan teoksia, mutta löysin sieltä vain Tuomo Rosenlundin piirroksia Finlaysonin alueelta. Ja millaisia piirroksia ne ovatkaan! Yksityikohtaisia, tunnistettaavia, piirtäjän lähelle tuovia.

Enemmän kuin piirrosjälkeä, katson sitä, miten taiteilija katsoo ympäristöään. Mitä hän valitsee? Mihin hän keskittyy?

Piirrokset sopivat läpikulkukäytävään. Nehän kuvaavat maisemaa, jonka ohi ihmiset arjessaan kulkevat koko ajan. Ne yrittävät sanoa, että maisemassa on tuhannennellakin kerralla jotakin katsottavaa. Ja osaltaan ne sanovat myös, että ei hätää jos et jaksa katsoa – maisema pysyy, voit katsoa sitä vaikka huomenna.

Tässä vaiheessa totesin, että minuun on ehkä iskenyt vakava-asteinen taidesokeus, koska en tunnu löytävän puoliakaan näyttelyalueen teoksista. Tulin myös sellaisiin aatoksiin, että FAA:sta ei voi kirjoittaa kritiikkiä niin kuin gallerianäyttelystä voisi. Teokset ovat levinneet isolle alueelle, ja niihin on tarkoitus törmätä ainakin osittain satunnaisesti. Niinpä aion törmätä niihin lisää ensi viikolla.

Jatkan tästä siis sitten, kun löydän lisää.

 

 

 

 

Symboleja ja koodikieltä (Näyttely: Finlayson Art Area)

Finlayson Art Area (Finlaysonin alue + TR1 + Grafiikanpaja Himmelblau, Siperia, Tampere) 6.6.-23.8.2015.

Muistatteko, kun harhailin sattumalta Finlayson Art Area -teosten ali, enkä tiennyt, mistä oli kyse? Nyt tiedän, ja suuntaan päättäväisesti (ja vähän nostalgisena) TR1:een katsomaan enemmän tätä taidetta.

OsmoRauhala1TR1-halli on varattu kokonaan Osmo Rauhalan videoinstallaatiolle Metsän salaisuus. Hallin metallipylväät näyttävät hämärässä niin paljon koivunrungoilta, että pitää ihan tarkistaa, onko niitä maalattu jotenkin. Ei ole – maali on vain lohkeillut pois ja paljastanut sivistyksemme alla alati vaanivan metsän.

Nyt jos sanon, että videolla on peuroja, sillä on varmaan kauriita, mutta omassa rauhassaan ne pyrähtelevät ja pysähtelevät harsoverhojen sisäpuolella. Videokuva monistuu ja kerääntyy taas yhteen. On pimeää ja hiljaista, viileää. On selvää, että tilassa on suuria eläimiä, enkä minä kuulu joukkoon. OsmoRauhala2

Rauhalalta on esillä myös maalauksia, tilassa joka tulvii valoa. Katselen Muista unohtaa kaikki -teosta ja muistan alkukesällä bussissa tapaamani pienen tytön, joka kertoi, että hänen unelmansa on, että kolibri laskeutuisi hänen kämmenelleen.

Katselen näitä Rauhalan maalauksia nykyään jotenkin kirkollisesta näkökulmasta, enkä pysty karistamaan sitä. Symbolien selkeydessä on jotakin sellaista, mitä maailmanselitykset tavoittelevat: yhdellä kuvalla voi kertoa kokonaisia luomiskertomuksia.

Kierroksen mahtavin löytö on Richard Humann, joka antaa teoksissaan ehdotuksia kieleksi ja kommunikaatioksi. Monessa teoksessa on viittomakieltä, joko kädenmuotoisina veistoksina, piirroksina tai videona. Tavaan hataralla taidollani käsien muodostamia kirjaimia.

RichardHumannGalleria Himmelblaussa Humann pääsee valoilleen todenteolla. Häneltä on esillä läpinäkyvä kirja, jonka kirjaimet ovat lähteneet pois paikoiltaan. Erikieliset lauseet kerääntyvät linnunpesiksi.

Taiteilijan kannanotto -teoksen tyhjät aukot tekevät jotakin sellaista, mihin olen monesti pyrkinyt: että sanat putoaisivat irrallisina paperilta, eikä olisi mitään, mikä takertuisi niihin kiinni. (Kieli on symboleja, siksi kielen ajattelemista on vaikea esittää muuten kuin kuvina, symboleina.)

Kari Cavénin veistokset sopivat tehdasympäristöön kuin ne olisi tehty sinne. Niiden luo pitää vain löytää kulkemalla Finlaysonin kakaita mainostavan hallin läpi. Myös ulkona on löytämistä, esimerkiksi Kaisu Koiviston Saasteenkerääjä, joka sarvineen tuo mieleen kuppaamisen, runsaudensarvimytologian ja toisaalta yksinkertaisemman yhteiskunnan, lehmät, ei lomalentoja monta kertaa vuodessa. KaisuKoivisto

Ilmeisesti tällaiselle tapahtumalle tässä paikassa (ja maksutta) on kovasti kysyntää, koska kaikissa näyttelytiloissa vilisee ihmisiä. On aurinkoista, ja meille on tehty tällaista. Mikä ylellisyys.

 

Evoluution pelinappula

Finlayson Art Area. Kesä 2015.

2015-06-13-1914En tiennyt, että TR1:n tiloissa on tänä kesänä jotakin: siellä on Osmo Rauhalan videoinstallaatio sekä Richard Humannin teoksia! En ole käynyt siellä vielä, koska ei tullut mieleenkään, että siellä olisi jotakin. Löysin tiedon näistä vähän kaivelemalla, kun selvitin, mistä on kyse, kun Siperian läpi kulkiessani kohtasin Rauhalan Game Theory -teoksen.

Siinä on kyse Finlayson Art Area -tapahtumasta. En nyt löydä sen alkamis- tai päättymispäiviä tuolta Siperian sivuilta, mutta ehkä ne siellä jossakin mainitaan.

Samaan tapahtumaan liittyy myös Kaarina Kaikkosen installaatio Varjo Satakunnankadulla. Sen alta pyöräilin tänään (joo, ei siinä taida olla luvallista pyöräillä, kun se Frenckellin pyöräilysiltakin on ihan vieressä), ja sateen jälkeen takit näyttivät läpikuultavan haurailta kuin kukan terälehdet. Arvaamaton hellyys niissä.

Myös Rauhalan Game Theory on korkealla ilmassa, mutta läpikuultavuudestaan huolimatta teos ei ole varsinaisesti hauras. Biologinen matematiikka kertoo jäniksen plus ketun olevan yhteensä yksi, mikä onkin järkyttävän totta.

Ulkoteokset, varsinkin tällaiset taivaalle ripustetut teokset, pakottavat hyvälle tuulelle. Kun leuan nostaa ylös, ajatukset seuraavat (ihminen on siten oman evoluutiopelinsä nappula, sääntöjen orja).