Louhikärmesten maa (Näyttely: Särkijärvi & Vaahtera)

Sirpa Särkijärvi: Beijing Mood & Tiina Vaahtera. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 30.4.2012 saakka.

–

Kuinka ollakaan, sukulaisiani kävi juuri Kiinassa. Heidän kuviensa ja tuliaistensa kautta heijastui kuva maasta, jossa vanhasta on jalostettu hienosti kitschiä. Eipä sillä, toki sitä vanhaakin on (mutta eihän mikään yhteiskunta voi elää vanhassa maailmassa, uutta syntyy sen päälle joka päivä).

Sirpa Särkijärven maalaukset ovat väreiltään kauniita (tekee taas mieli käyttää sanaa herkullinen). Kuvissa miltei kasvottomat ihmiset elävät maailmassa, jossa on lohikäärmeveneitä ja iPodeja. Sellainen maailma oikeasti on olemassa, mikä on hassua, vaikka mekin elämme siellä.

Myönnän, etten pysty kirjoittamaan Kiinasta mitään olematta kliseinen. Oolong-tee! Pienet punaiset posliinikupit! Kultaiset katot! Terrakottasotilaat! (Huomaatteko? Vain kliseitä.) Mutta Särkijärven näyttely ei ole kliseinen. Inspiroiduin siellä ihan aidosti.

Mältinrannan alakerrassa on Tiina Vaahteran veistoksia, jotka ovat ikään kuin koneen osia ja ikään kuin hyönteisiä. Ajatus niissä jäi minulle vähän keskeneräiseksi (ne eivät ole riittävästi kumpaakaan, jotta olisin saanut niistä kiinni), mutta muodot & varjot niissä ovat kiinnostavia.

Kuraa vai sydämiä? (Näyttely: Vaahtera & Peltola)

Tiina Vaahtera ja Mia Peltola Galleria Beckerissä (Seminaarinkatu 28, Jyväskylä) 22.2.2012 saakka.

–

Tiina Vaahteraa ja Mia Peltolaa yhdistää vimma löytää ympäristöstämme merkkejä. Aika sympaattisia merkkejä he löytävätkin – näyttely on kuin valmiiksi pisteytetty ompelukuva, jonka pallosta toiseen katsoja saa ommella lankaa. (Tämä ei ole ihan hatusta heitetty metafora. Vaahteran teos Case Closed koostuu ompelukuvista, jotka taiteilija on aloittanut 1980-luvulla ja saattanut tänä vuonna loppuun.)

Päätös nähdä ympäristössä hyviä enteitä on ohjannut Mia Peltolan kuvaamaan sattumanvaraisia sydämiä kaikkialla. Niitä löytyy niin kuralätäköstä kuin kahvista tai katkenneesta puunoksasta. Yhdenlaisia elämänohjeita antavat myös teepussit, joiden positiivsta viestiä voi harjoitella arkielämässään.

Pidän tästä pakonomaisesta hyvyydestä, koska siihen ei ole sekoitettu mitään ylisöpöä tai lässytystä. Ei mitään positiivisen ajattelun opaskirjaa, joka syyllistäisi rännässä rämpiviä suomalaisia aurinkoisen asenteen puutteesta. Ei! Peltola nyt vain sattuu valitsemaan mieluummin nämä ilmiöt kuin jotkin toiset. Ja katsomalla niitä itse hän pakottaa meidätkin katsomaan niitä. Voisiko ollakin niin, että maailman näkee sellaisena kuin sen haluaa nähdä? Kuraa vai sydämiä, kumman valitsisin tänään?

Tiina Vaahteran Unelmia & haaveita on herkän kaunis kokoelma pegasoksia, joiden siivet ovat kuivattuja kasvien lehtiä. Hevoset ovat lelun näköisiä, mutta taaskaan ei sorruta ylisöpöyteen – eivät nämä mitään My Little Ponyjä ole. Anteeksi itseni toistaminen, mutta nämä ovat herkkiä ja kauniita omassa muovisessa kankeudessaankin.

Vaahtera on koonnut myös muistipelin erilaisista vanhoista esineistä, kouluvihoista ja ilmeisesti saamistaan postikorteista. Koottuna lapsuutena tämä kuva toimii paremmin kuin kirjan valmiit ompelukuvat. Muistipeli on joka pelaamiskerralla erilainen, ja se on muistojenkin olennainen piirre.