Archive for kesäkuu 2013

Yllättävä akvarelli (Näyttely: Suomen akvarellitaiteen yhdistys)

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS – Pirkanmaan aluenäyttely – 4 VUODENAIKAA. Galleria Saskia (Pirkankatu 6, Tampere) 30.6.2013 saakka.

Sirkkaliisa Virtanen

Sirkkaliisa Virtanen

Ihailen ihmisten kykyä maalata akvarelleja. Siinäpä taiteenlaji, josta ei tule mitään, ellei osaa tosi hyvin. Miten sen taidon voi kehittää, sitä mietin usein, kun täytyy olla niin uskomattoman hyvä ennen kuin voi edes aloittaa! (Rivien välistä voinette aistia, että olen joskus kokeillut.)

Suomen akvarellitaiteen yhdistyksen Pirkanmaan aluenäyttely on monipuolisempi kuin ehkä tulee mieleen. No jaa, en tiedä, mitä teille tulee mieleen, mutta oletan, että sellaisia maisemia ja akvarellien herkkyyttä nyt ainakin. On sitäkin (eikä siinä ole mitään pahaa; maisemat ovat hienoja!) mutta on niin paljon muutakin.

Esimerkiksi Aino Koiviston Kohtaaminen. Ihanan symmetrinen ja jotenkin jopa geometrinen rantakivien kuva. Koiviston maalaama öinen Syysmyrsky on sekin varsin odottamaton akvarelli, tumma ja synkkä.

Pentti Kokko

Pentti Kokko

Entä Sirkkaliisa Virtasen sirkusmaalaus, jossa on mystistä symboliikkaa? Aistin Pentti Kokon abstraktissa maalaussarjassa viittauksia japanilaiseen kalligrafiaan. Ja Pirkko Tefken maalaama myrkynvihreä sulka keltaisten kukkien keskellä saa minut kiitolliseksi siitä, että joku on nähnyt maailmassa tämänkin, tämän pienen värikkään yksityiskohdan.

Tällaista näyttelyä on vaikea käsitellä kokonaisuutena, taiteilijoita ja tyylejä on monia (perinteisiä rantamaisemia on myös monta, jos niitä kaipaa – enkä minä aina ymmärrä sitä älytöntä vaatimusta, että taiteen tyylilajien perinne pitäisi unohtaa ja aina tehdä jotain ennennäkemätöntä. historian päälle kaikki kasvaa). Kannattaa mennä katsomaan itse.

Pirkko Tefke

Pirkko Tefke

Mainokset

Graffiti/taide (Näyttely: Ojanperä & Söderhoml)

Essi Ojanperä & Linda Söderholm — CriminART. Galleria Rajatila (Hämeenpuisto 10, Tampere) 25.6.2013 saakka.

CriminART”CriminART on kon­sep­tu­aa­li­nen tai­deo­teos, joka käsit­te­lee graf­fi­tin suh­detta kor­kea­kult­tuu­riin ja tai­tee­seen.” kertoo näyttelyn tiedote.

Tämä tarkoittaa, että galleriaan on tehty yksi iso graffiti ja ripustettu sen seuraksi sarja valokuvia graffitien maalaamisesta. Alakerrassa on graffitihenkinen valomainos ja ääninauhalla muunnetut äänet keskustelevat mm. siitä, miten laillisen graffitin tekeminen eroaa laittomasta (esimerkiksi siten, että lailliseen tulee käytetyksi enemmän aikaa).

Näyttely jättää vähän sellaisen ”mitähän tästä sanoisi”-tunteen. Valokuvat ovat hyviä, seinälle tehty graffiti aika perustavaraa (kolme kirjainta, taustalla jonkinlaisia kuplia). Alakerran haastatteluja on ihan kiinnostavaa kuunnella, mutta umpipimeässä huoneessa kuunteleminen käy äkkiä raskaaksi (varsinkin kun äänet on muutettu sellaisiksi mölisevän mataliksi, että kuuntelemista täytyy oikein pinnistellä).

Ei tämä minulle avaa graffitin ja korkeakulttuurin suhdetta, mutta sellaiseen paikkakin on väärä. Rajatilassa olen tottunut näkemään vaikka mitä; en odota siltä elitististä korkeakulttuuria, enkä järkyty jos näen gallerian seinillä jotain, mikä ei ehkä muistuta käsitystäni taiteesta. Ja nämä teokset (valokuvat, ääninauha) kyllä muistuttavatkin taidetta, joten eivät ne sikälikään riko mitään rajaa tai tabua.

Tämä on hankala aihe. Graffiti alkaa olla banksyineen niin hyväksyttyä valtavirtaa jo, tavallaan, ettei sen vaarallisuutta ole enää helppo esittää. Graffitien muotokieleen törmää mainoksissa, tatuoinneissa, netissä. Vaikka onhan sillä edelleen sekin puolensa, että tehdään laittomia kuvia yön pimeydessä (mutta sitä puolta ei voi esittää gallerian päivänvalossa).

Äh, en tiedä.

Minä + sinä = me (Näyttely: AvaraTaide)

Heli Innala: Heli kiiltokuvassa

Heli Innala: Heli kiiltokuvassa

Omakuva: toisen kuva. AvaraTaide ry:n ryhmänäyttely. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 4.7.2013 saakka.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat: Outi Aho, Saara Forsell, Teija Hakala, Anja Härkönen, Heli Innala, Urpu-Elina Korhonen, Miina Laine, Tiina Kaisa Leppänen, Julia Prusi, Paula Puikkonen, Ilona Raipala, Ilona Rytkönen, Marje Viitala ja Soile Väätäinen.

Ihastuin Omakuva: toisen kuva -näyttelyn ideaan heti kun kuulin siitä. Taiteilijat ovat tehneet muotokuvia toisistaan ja itsestään, ja kuvista on koottu näyttely. Villiä!

Samat ihmiset putkahtelevat esiin eri teoksissa. Mielenkiintoista on nähdä, miten omakuva eroaa toisen kuvasta – joskus itseen näyttää olevan helpompaa sukeltaa (Marje Viitalan omakuvissa ihmisvartalo taipuu puuksi eläinten keskellä), joskus itseä ja toista ei erota toisistaan (Paula Puikkosen maalauksessa ei ihmisiä ole nimetty). Ilona Raipala on tehnyt Juliasta valoisan kuvan ja itsestään varjoisan.

Paula Puikkonen: Siniset silmät

Paula Puikkonen: Siniset silmät

Vaikka näyttelyssä on paljon perinteisiä ihmiskuvia (”perinteinen ihmiskuva” on kyllä sen verran häälyvä käsite, että ohitetaan se nopeasti ennen kuin kukaan keksii kysyä, mitä sillä tarkoitan), paikoin ihmiskuvaus lähtee suorastaan lentoon. Tuntuu, että taiteilijat ovat olleet turvassa toistensa kanssa, ja riskejä on uskallettu ottaa. Riskit kannattavat. Riski on hyväksi!

Jo mainitsemassani Paula Puikkosen maalauksessa ihmiskavoille työntyy sivellin, joka suttaa silmän siniseksi. Jo tämä pieni pintarike tekee maalauksesta maagisen.

Toinen pintarikkoja on Teija Hakala, joka on tehnyt sekä itsensä että toisen kuvan esinekollaaseina. Omakuva tietysti tuntuu alkuun helpolta, mutta miettikääpä itse: mitä esineitä ottaisitte mukaan, mitä rajaisitte pois? Hakalallekin karsiminen näyttää olleen helpompaa toisen kuvassa. Itselle on ollut pakko ottaa sen sata pientä pulloa täynnä kaikkea merkityksellistä.

Teija Hakala: Teijan talo

Teija Hakala: Teijan talo

Kaikki taiteilijat ovat naisia, ja he pääsevät toistensa kuvaamina kiiltokuviksi, maalituubeiksi, grafiikaksi, akvarelleiksi jne. Näyttely on runsas ja jotenkin galleriakin vaikuttaa kaksi kertaa normaalia suuremmalta. Ainut, mitä jään toivomaan on toisto: jos tämän idean kanssa kulkisi pidempään, mihin asti kuvaajat toistensa kanssa pääsisivät?

Mainos: taideblogilista

MuistaHejsan!

Puolilehti kerää kesän aikana taideblogilistaa, joka julkaistaan syksyllä. Sinä, joka bloggaat taiteesta, ilmoita itsesi: blogilista(at)puolilehti.fi. (Sähköpostiosoitteen takaa löydätte minut, kerron sitten lisää.)

Ja sitten eikun sana kiertämään!

 

Toisten jäljillä (Näyttelyt: Lappalainen & Turunen)

Emma Lappalainen: Keskeneräisyyden kieli; Harri Turunen. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 18.6.2013 saakka.

EmmaLappalainen1

Emma Lappalaisen grafiikka ja valokuvat luovat kauniin kokonaisuuden. Maailma on aina vähän etäällä, toisaalla; silta ehkä vie tai ehkä ei vie joen yli; päiväkirja täyttyy merkinnöillä asennoista, joissa päivät kuluvat; hissit jatkavat loputonta matkaansa ylös ja alas.

Mustavalkoinen näyttely on löytö: kuin katselisi vanhasta talosta löytyneitä vieraan ihmisen elämän jälkiä. Miten lähelle toisiamme me pääsemmekään yhden kuvan kautta!

EmmaLappalainen2

Kaupunkikuvissa herkkyys katoaa mahtipontisuuden taakse. Valtavat julkisivut, ikuisesti kulkevat teollisen suuret hissit, sillat jne. ovat kiinnostavia, mutteivät ihmisen mittakaavassa. Sen sijaan pienet kuvat hauraista kasvinosista ja sulista tulevat lähelle. Pidän siitä, että värikkäät linnunsulatkin on kuvattu mustavalkoisina. Värit ovat aina vain tulkintoja, yrityksiä toistaa valon aallonpituuksia.

Seinällinen pieniä päiväkirjamerkintöjä on toteutettu hienosti. Kuvissa on mukana viikonpäivä ja päivämäärä. Mitä itse ajattelin maanantaina 8. huhtikuuta?

Kaikkein vaikeinta on tallentaa sitä, mitä me enimmäkseen olemme: mitä minä ajattelen silloin kun en ajattele mitään erityistä, millaiset prosessit minussa toimivat tämän tekemisen taustalla, mikä minä olen, jos en ole työni, tiskaamiseni, bussissa istumiseni, tämä blogi?

Harri Turusen näyttelyssä on veistoksia, joissa jotakin liikkuvaa ja pehmeää on vangittu puukaltereiden taa. Aina tulee sanomista -teoksen pallomeripallot ovat jonkinlainen mittari. Kylmä sininen ja lämpimän kuplivat oranssit, punaiset ja keltaiset kohtaavat keskellä. (Teos on kuin tanssi: vaikken ymmärrä sen kertomaa tarinaa, pidän sen katselemisesta.)

 

 

HarriTurunen

Jos puolisosi ei rakasta sinua, taide rakastaa sinua

MuotokuvatiskiTänään oli (saattaa olla vieläkin, mutten mene vannomaan) Tampereen Keskustorilla mielenosoitus Tamkin kuvataiteen opetuksen säilyttämisen puolesta. Siellä sai (ehkä saa vieläkin) teettää itsestään muotokuvan, ja nämä kuvat sitten annetaan opetusministerille.

Kävin itsekin antamassa kasvoni projektin käyttöön. Se oli mukavaa ja leppoisaa, mutta minulla ei ole aavistustakaan, kuka sen muotokuvan teki ja kuka kirjoitti minulle iskulauseen, koska koko tori raikasi miljoonan kovaäänisen voimalla IF YOUR WIFE DOESN’T LOVE YOU, GOD LOVES YOU jne. En siis kuullut mitään, mitä muotokuvaajat mahdollisesti minulle puhuivat. Kerron teille, kuka kuvan teki, kunhan selvitän sen jostain.

(Olin muuten miettinyt viikon itselleni iskulausetta, mutta tähän muotkuvaideaanhan tietysti kuuluu, ettei sitä iskulausetta saa itse sanoa vaan muotokuvaaja keksii sen katsellessaan minua. Minulle tuli ”Ilman taidetta maailmani on mustaa ja valkoista.” Niinpä! Olin itse ajatellut jotain suoremmin Tamkin puolesta, sellaista että ”Ei monopolia kuvataiteen opetukseen!” tai ”Tarvitsemme monenlaisia taiteilijoita/koulutuksia!” mutten koskaan saanut iskulausetta lopulliseen muotoon, joten ihan hyvä, ettei sitä tarvinnut lopulta itse kirjoittaa.)

Kaikki muotokuvat tulevat taas tuonne Muotokuvatiskin blogiin.Ilman taidetta en