Posts Tagged ‘Daniel Arasse’

Dear Daniel Arasse,

Teksti on julkaistu puolilehti.fi:ssä 2014.

 

arasse

 

Daniel Arasse: Take a Closer Look, Princeton University Press, 2013.

Dear Daniel Arasse,

en lukiessani aina ymmärtänyt, kenelle kirjaasi kirjoitit. Olet kirjoittanut kirjaan kirjeitä, keskusteluja ja väittelyitä. Välillä puhuttelet itseäsi kolmannessa persoonassa,

mutta vaikka tekstilajin vaihtelut paikoin hämmensivät minua, ne eivät vieneet kokonaan huomiotani pääasiasta. Katso tarkemmin, sinä pyysit, ja sait minut katsomaan.

Oli ihan oikein miettiä, voitko sanoa Velázquezin Las Meninas (Hovinaiset)-maalauksesta (1656) mitään uutta. Teoksesta on ehkä sanottu jo kaikki. Ajattele, mikä taidekirjoittajan painajainen: ehkä lopulta ihan kaikista taideteoksista on sanottu ihan kaikki! Meidät tekee tarpeellisiksi vain kykymme löytää jotakin uutta, ajatella eri tavalla kuin muut.

Sinä onnistut siinä, tietenkin (ethän muuten olisi liittänyt tekstiä Las Meninasista kirjaasi ollenkaan). Lievää (okei, aika suurtakin) älyllistä alemmuutta tuntien luin miten liität peilistä kurkistavan hallitsijapariskunnan Korinttilaiskirjeissä mainittuun Jumalaan, jonka me näemme vain lasin läpi. Sinä kirjoitat sen kaiken niin elegantisti, kuljetat ajatuksiani maalauksesta 1600-luvun yleistietoon ja sieltä kaikennäkevän kuninkaan ajatukseen. En ala referoida sitä tässä; kyllähän sinä itse tiedät, mitä olet kirjoittanut.

Erityisesti pidin kohdasta, jossa pohdit kuvan, kielen ja ajattelun suhdetta. Kirjoitat, että vain koska meidän täytyy puhua kuvista sanoin, me kuvittelemme taiteilijat filosofeiksi, jotka ovat ajatelleet kaikki nämä mahdolliset asiat (sanoin) ennen kuin ovat maalanneet teoksensa. Tai toisinpäin: kuvittelemme taiteilijan ajattelun niin visuaaliseksi, ettei hän käytä sanoja lainkaan.

Vähän kevyt näkökulma Titianin Urbinon Venukseen (1538) tuo pin-up-estetiikka kyllä oli. Voit myöntää sen itsekin, ei tekstisi siitä ansioitaan menetä. Toisaalta, olen itsekin käynyt väittelyitä siitä, onko alastomuus taiteessa

a) tarpeellista

b) aina perusteltua

c) pornoa

joten kirjaamasi väittely kuulostaa sinänsä realistiselta. Ja onhan se totta, että monet museoiden seinällä nykyään riippuvat maalaukset ovat aikoinaan olleet yksityisiä teoksia, yksityisissä tiloissa (nykyajan kodit eivät ole samaan tapaan yksityisiä tiloja. Huomaan joskus miettiväni, pitäisikö minun piilottaa suuri alastonmaalaus kotini seinältä, kun odotan vieraita, joiden kanssa tällaisia pornokeskusteluja käyn.).

Silti Titian-tekstin neronleimaukseksi nousee enemmänkin tilan kuin moraalin käsitteleminen. Missä Venus oikeastaan on? Voiko kuvankaltaista huonetta olla edes olemassa (fyysisessä todellisuudessa)?

Niin, meidän tulee katsoa tuttujakin kuvia uudelleen. Me (viittaan tällä erityisesti taidehistorioitsijoihin) olemme saaneet taiteemme niin tekstillä kyllästettynä, että toisinaan itse teoksen katseleminen on jäänyt hävettävän vähälle. (Muistathan ne tentit, joissa piti nimetä teos ja tekijä ja ajoittaa teos jonnekin taidehistoriaan? Ei siinä paljon kyselty, onko Urbinon Venuksen sänky sittenkin pelkkä patja lattialla ja jos näin on, mitä se kertoo naisesta ja maalauksesta.)

Käyn kirjaasi läpi lopusta alkuun, huomaatko? Riemastuttavaa, että olet kirjoittanut niin sirpaleisen teoksen, että tämä on mahdollista. Harvoin luen taidehistoriaa lopusta alkuun. Mutta,

tiedäthän,

seuraavana minua odottaa tämä luku Maria Magdaleenan (nykyisin kai Magdalan Maria) karvoituksen väristä. Krhm.

Taiteen historia on monin paikoin kiinteässä yhteydessä uskontoon. Siksi taiteesta kirjoittaessaan ihmispolo joutuu usein tökkimään asioita, jotka ovat toisille pyhiä (onhan taidekin toisille pyhää, tietysti). En kuitenkaan ihan hahmota tämän artikkelin tarkoitusta (ellei se sitten ole hätkähdyttäminen). Et tarjoile edes kuvia tämän tekstin kanssa, ja kuitenkin kirjoitat taiteen katsomisesta! No, onhan se kiinnostavaa, että Magdalan Maria on kooste kahdesta eri Mariasta, jotka liikkuivat samoilla tienoilla. Myönnetään.

Toisen kerran pääset uskonnollisuuteen käsitellessäsi Pieter Bruegel vanhemman Kuninkaiden kumarrus (englanniksi The Adoration of the Kings)-teosta (1564). Maalauksessa ensin kiinnostavat kasvot, sitten katseiden suunnat (siis mitä Balthasar oikein katsoo!?) ja siitä pääset yllättävän sujuvasti Jeesuksen sukupuolielimiin. Yllättävää kyllä, aihetta ei usein käsitellä taidehistoriassa,

se lienee jälleen yksi ihmisten sokea piste: sitä mitä ei voi ajatella, ei voi nähdä,

mutta sinä näet (myönnät tosin, ettet itsekään nähnyt ennen kuin joku näytti sinulle, miten aihetta tulisi katsoa).

Kuulehan, Daniel, luin tämän luvun teehuoneella: join pu-erh-teetä, joka valvotti minua ihan hulluna (nukuin yhtenä yönä 4 tuntia, seuraavana 3, ja sitten yritin lukea tätä artikkelia seuraavan pu-erh-pannullisen kanssa), joten voi olla, että jotakin katosi mielestäni. Tiedän vain, etten koskaan enää suhtaudu alttarimaalauksiinkaan kovin viattomasti. (Ja tästedes tulen aina esittämään ihmisille tietokilpailukysymyksen Keitä ovat Balthasar, Melkior ja Caspar?)

Olet nostanut (tai ehkä graafikko on tehnyt sen) kirjasi valkoiseen kanteen vain pienen etanan. Etana onkin hämmentävän tärkeä olento Francesco del Cosan Marian ilmestys-maalauksessa (englanniksi The Annunciaton) (n. 1470-72). Etana on, kun sinä selität sen, tärkeintä koko maalauksessa! (Ylpeyttä tuntien totean, ettei ollut mahdotonta huomata Jumalan ja etanan suhdetta maalauksessa jo ennen kuin kerroit siitä sanoin.) (Kerjään sinulta kiitosta, koska olet minua älykkäämpi.)

Takaperin: pääsen kirjasi alkuun, joka on kirje. Tintoretton Vulcanus yllättää Marsin ja Venuksen (englanniksi Mars and Venus surprised by Vulcan) (olisi muuten ihanaa, jos joku tekisi nettiin taideteosten nimien suomennossivuston, josta olisi helppo hakea nimiä kaikilla kielillä!) aloitti katsomiskoulusi jyrkästi. Olit maalauksesta ihan eri mieltä kuin se, jolle kirjettä kirjoitit.

Halki kirjan (ja taidehistorian) sinä toistelet, ettet pidä siitä, miten taide kuorrutetaan teorialla. Sinä haluat vain katsoa ja nähdä. Sinä uskot siihen, että kuvassa on (lähes) kaikki. Vähän aikalaiskatsetta kyllä tarvitaan mukaan, vähän historiallista tietoa maalauksen syntyajan ja -paikan kulttuurista. Se riittää: sitten sinä vain katsot,

ja teos puhuu, etana näyttää sarvensa, paljastuu yksityiskohtia, jotka ohjaavat katsojaa oikeille jäljille. Sinulle taide on arvoitus, joka sisältää oman ratkaisunsa,

ja siksi, dear Daniel Arasse, siksi minä pidän tästä sinun kirjastasi kovasti.

 

 

 

Mainokset

Dear Daniel Arasse

Kirjoitin kirjeen taidehistorioitsija Daniel Arasselle: Dear Daniel Arasse.

(Olen varannut viikonlopun gallerioille, joten kyllä minä ihan oikeasti yritän puskea tämän kirjoitussuman läpi kohti taidetta.)