Ajankierre (Näyttelyt: Viivi Nieminen; Hans Viebrock)

Viivi Nieminen: 24/25. Hans Viebrock: Outoja hedelmiä. Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere) 5. – 28.8.2017.

–

Viivi Nieminen teki ihmiskokeen: hän siirsi kelloa joka päivä tunnin taaksepäin. Sitten hän eli kellon mukaan ja toteutti päivittäin samat rutiinit. Hän lähti kahden tunnin aamukävelylle, joka siirtyi joka päivä tunnin aikaisemmaksi. Siirtelyä kesti 24 vuorokautta, minkä jälkeen hän oli päässyt takaisin samaan aikaan ympäristönsä kanssa.

Valokuvakeskus Nykyajassa on esillä teoksia ja artefakteja tämän ihmiskokeen ajalta. Taiteilija on esimerkiksi poiminut joka päivä maasta kiven, joka on heijastanut kyseisen päivän mielialaa. Kivet ovat värin mukaan järjestetyissä riveissä gallerian seinällä.

Nieminen on myös piirtänyt päivittäin kuvan samasta aiheesta. Hän on ottanut malliksi joka kerta edellisen päivän kuvan, jolloin pienetkin muutokset alkuperäiseen ovat moninkertaistuneet prosessin aikana.

Parhaiten ajan vääristymistä esittävät valokuvat, jotka taiteilija on ottanut aamukävelyllään. Ensin on valoisaa, sitten tulee yhtäkkinen pimeys, josta noustaan vähitellen hämärän kautta takaisin valoon. Aamu on joka päivä vähän eri kohdassa.

Kiinnostavimpana pidän taiteilijan muistiinpanoja kokeilun ajalta. Jos vihkosen olisi saanut ostaa kotiin, olisin sen ostanut – nyt pitkien tekstien lukeminen jäi vähän silmäilyksi.

Kivet ja simpukankuoret ovat henkilökohtaisia valintoja ja muistoja matkalta. Eniten pääsen mukaan valokuvien ja sanojen esittämään tarinaan, valojen ja tunnelmien muutoksiin niissä.

–

Nykyajan alakerrassakin kerrostuu aika. Hans Viebrock on valokuvannut ympäristöjä, jotka ovat autioituneet tai muuten unohtuneet. Esillä on kuvia entisestä lemmikkien hautausmaasta, joka sijaitsee keskellä metsää, umpeen kasvaneena.

Taiteilija on liittänyt kuviin ihmisen (ehkä itsensä). Ne eivät ole omakuvia eivätkä maisemakuvia. Ne ovat jonkinlaisia jälkiä tai muistiinpanoja, ne sanovat ”minä kävin täällä”.

Ihmisen jättäminen kuvaan on tietysti rehellistä. Valokuvaa ei olisi ilman ihmistä. Siitä huolimatta välillä tulee tunne, että katselen jonkun yksityistä metsäretkeä, jolla en itse ole mukana (niin kuin tietysti katselenkin).

Metsäinen maailma on kiehtova. Kaiken alla on aina jotakin muuta, loputtomasti, planeetan syntyhetkeen saakka.

 

Lähikuvat (Näyttelyt: Nieminen & Esko)

VIIVI NIEMINEN — KULTATYTTÖ JA MUITA JUTTUJA & IINA ESKO — METAMORPHISM. Galleria Rajatila (Hämeenpuisto 10, Tampere) 12.2.2013 saakka.

–

Viivi Niemisen näyttely on kuvien ja tekstien kokonaisuus. Kuvissa on paikka, joka vaikuttaa yleissuomalaiselta mummolalta (seinällä on kello, jollainen on mummolassani sekä pylvään päässä kipsikoira, jollainen oli toisessa mummolassani). Teksteissä on sellaisia juttuja kuin mummo, joka antaa lapsenlapselle tupsun omia hiuksiaan ja sukulainen, joka punkkaa mummolan nurkissa poltettuaan äitinsä talon.

Kuvissa minua häiritsee niiden tuttuus. Pureeko tämä mummolaromantiikka? Ei ihan minuun ainakaan tällä hetkellä. On toki aikoja, jolloin kaipaan mummolaa (ja tietysti olen sitä ihmistyyppiä, jolla on mummolasta muistona kipsinen kissa ja keltaoransseja kippoja, joista syötiin 1980-luvun alussa vohvelinmuruja).

Näyttely on kulttuurihostoriallinen kooste mummolaan liittyviä kuvia ja tarinoita, ja koska meillä kaikilla on omat tarinamme ja kuvamme, tämä on tuttua mutta samalla vähän (anteeksi vain) yhdentekevää. Miksi minua pitäisi kiinnostaa jonkun toisen mummola?

Teksteissä on absurdismia, josta kyllä tykkään. Eikä kuvissakaan mitään vikaa ole. Vika on itse asiassa varmaankin siinä, että mummolani ovat rakentuneet täysin samalla aikakaudella Niemisen kuvaaman mummolan kanssa. Tulee etäisyyttä, muttei tule tarpeeksi etäisyyttä. En osaa kokea näitä kuvia.

Alakerrassa on Iina Eskon neulanreikävalokuvia, joissa kaupunkimaisemat hajautuvat kerroksittaisiksi, kaleidoskooppimaisiksi kuviksi. Alakerrassa on yhtä aikaa muitakin näyttelyvieraita. Yksi heistä sanoo: ”Hän pystyy luomaan kauneutta.” Siihen voin kyllä yhtyä.

Mukavaa, miten jostakin teollisuusaleesta kasvaa pyramidi tai kerrostalot alkavat näyttää avatulta filmirullalta. Uusi puskee vanhaa alta pois, kuin hammas kasvaisi ikenestä esiin.