Turvallisissa käsissä (Näyttely: Drew)

Leonardo Drew. Galerie Forsblom (Lönnrotinkatu 5/Yrjönkatu 22, Helsinki) 7.5.-1.8.2015.

–

Number 19F (2015)

Joskus, kun astuu galleriaan tai museoon, näkee välittömästi jotakin niin rauhoittavaa ja kiinnostavaa, että tietää olevansa turvallisissa käsissä koko tulevan näyttelykierroksen ajan. Leonardo Drew’n näyttely Forsblomissa on sellainen. Minua ei hetkeäkään pelota, että jännite höltyisi näyttelyn aikana, eikä se hölly.

Veistokset ovat mystisiä, kuin väärään mittakaavaan viskattuja tulitikkurasioita. Niiden salaista elämää: kasoja, rivejä ja röykkiöitä.

Rakenne on hämäävän yksinkertainen, mutta kun teosta lähestyy, sen hienouden ymmärtää. Että nuo standardikokoiset listankappaleet on limitetty luonnosta löytyneiden oksien kanssa näin hienosti, että kaikki pysyy koossa (ja niin vähäeleisesti, ettei tästä tehdä mitään suurta numeroa).

Syvemmällä galleriatilassa eteeni aukeaa näkymä valkoisia paperikoteloita, joista on kuoriutunut leluja. Saatan tunnistaa niistä muutaman: veturin, puhelimen. Kuin hyönteiset ne ovat jättäneet kotelonsa ja tulleet ulos jonakin ihan muuna.

Kuin lapsuus, josta me olemme kuoriutuneet. Okei, tämä oli nyt aika kliseinen vertaus. Tämä vihjailujen varassa hatarasti koossa pysyvä maailma riittää ihan itsessään.

 

 

Ja mitä sitten tapahtui? (Näyttely: Mäkilä)

Jarmo Mäkilä: Peilineuroni. Galerie Forsblom (Lönnrotinkatu 5, Helsinki) 7.5.–31.5.2015.

–

Hirveksi muuttunut poika salaisuuksien portilla III (2014)

Jarmo Mäkilän näyttelyä katselee kuin lukisi kirjaa. Tässä kirjassa surrealistinen lasten mielikuvitus kohtaa todellisuuden: ryteikköiset metsänpielet, olohuoneet, autiotalojen seinistä rapisseen rappauksen.

Maalauksissa on paljon sellaista, mistä ei saa kiinni. Niistä tulee kummallinen olo, jopa vähän liian kummallinen siihen nähden, mitä kuvissa konkreettisesti on.

Erikokoiset pojat harmaissa housuissaan ja kauluspaidoissaan tuovat mieleen sukujuhlat, joista serkukset lähtevät välittömästi läheiseen metsään rellestämään juhlavaatteet päällä. Tai sitten kuvissa on lopultakin vain yksi ja sama poika.

Pääkallo, karhuntalja, rumpu. Risukko. Ja mitä sitten tapahtuu?

Pojat katoavat, ja jäljelle jää vain soinen maisema, usvan leijuva läsnäolo (ennen kuin sekin katoaa).

Suljettu tila – mielikuvitusvankila (yksityiskohta, 2015)

Muumiomaiset poikien valumuotit sulkevat maailman ikuisiksi ajoiksi. Tänne ei enää koskaan ole paluuta.

(Pidän tästä kaikesta. Pidän siitä, että saan ikkunan poikien todellisuuteen.)