Nancy Holt!

Viimeksi en löytänyt Nancy Holtin teosta Pinsiöstä. Paikallistin sen kuitenkin Googlemapsin satelliittikuvista, joten toisella kerralla ei tarvinnut ajaa kymmeniä kilometrejä metsätietä. Vietinkin sitten teoksella maagisen keskiyön vuoden pisimpänä päivänä (siksi kuvat ovat vähän tämmöisiä hämäriä).

Tästä tuli heti yksi lempiteoksistani. Oikeasti: miten kauniisti betoni ja sora soivat, kun tunnelien läpi kävelee! Ja teos houkuttelee ensin juoksemaan villisti läpi kaikki polut ja tunnelit, ja sitten hiljentymään. Lopulta keot näyttävät buddhalaisilta kummuilta (luulin, että niitä sanotaan guptiksi, mutten löydä luulolleni varmistusta).

Yllätyin teoksen suuresta koosta. Kuvittelin kuvien perusteella, että tunneleista kontataan läpi, mutta nehän ovat valtavia. Ja maakummut paljastuivat sisäpuolelta arkkitehtuuriksi. Ne on valettu betonista, ne ovat huoneita, joissa on kauniita nurkkia, ja niiden päälle on kasattu maata.

Paikka taitaa olla paikallisten mopoilijoiden suosiossa, sen verran siellä oli maassa jälkiä. Käyttötaidetta!

Kartalle on merkitty lähikauppa, teos on sen vasemmalla puolella kiemurana maastossa.

The Pinsiö (eli ajelulla maataiteen perässä)

Vähän aikaa sitten kuulin Pinsiössä sijaistevasta Nancy Holtin maataideteoksesta. Lupasin silloin, että käyn katsomassa teosta tänä kesänä. Lupaus pitää yhä, vaikka aika tiukoille menee: huristelin tänään autolla kaikki mahdolliset soratiet Pinsiössä, enkä löytänyt ainuttakaan kylttiä tai taideteoksen näköistä aluetta. Ehkä ensi kerralla!

Nopsatravelsin sivuilla on ihan ajo-ohjeetkin teoksen äärelle, mutta silti. Pinsiössä oli vain suuria puutaloja, peltoja ja tientäydeltä soraa ajavia kuorma-autoja. Jonnekin sinne katosi kokonainen teos. (Nyt kyllä on vähän epäilevä olo, että jäiköhän tosiaankin se yksi risteys vielä katsomatta… Kylttejä, ihmiset! Laittakaa kylttejä!)

Jotain sitten löytyikin, nimittäin Puuvuori. Se on Ylöjärvellä ja sinne on laitettu ihan jopa kyltti turisteja ajatellen. Ages Denesin teoksesta löytyy kaikki oleellinen tieto esim. tästä Ylen uutisesta. Ilmasta vuori näyttää tältä.

Maantasolta vuori vaikuttaa korkealta kartiolta, jossa kasvaa mäntyjä. Puurivien suoruuden voi varmistaa vain kävelemällä puiden välissä: kyllä, ne ovat ihan tarkoissa riveissä! Vuorta on helppo kiivetä, kunnes tullaan huipun kiivaaseen nousuun. Laelle vielä pääsee, mutta alas! (Ja kuitenkin siellä oli hiekassa jopa hevosenjälkiä!)

Vuoren laki on niin kapea, ettei siellä ihan voisi viettää piknikhetkeä. No, ehkä kahden hengen piknikin. Näkyvyyttäkään ei kauheasti ole, koska puut ovat jo niin isoja. Mutta tikka oli kantanut valtavan kasan käpyjä huipulle, sillä on siellä oksanhaarassa hieno paja, jossa se käpyjä availee.

Käyn varmasti vuorella vielä joskus uudestaan. Vaikka vuosien kuluttua, ei sillä ole niin merkitystä. Tämä taide on hidasta.

Puuvuorelle vievän tien laidalla oli tällaisia maalattuja kiviä. Ne toivottavat mukavasti tervetulleeksi – niiden vieressä on liikennemerkki täynnä luodinreikiä, mikä vähän pilaa tätä tervetulon tunnelmaa.

–

EDIT

Löysin sen Nancy Holtin teoksen Googlemapsistä. Olin 9 km väärässä paikassa! No, ensi kerrallapa tiedän: etsin kyläkaupan osoitteesta Sasintie 577 ja teos on siinä vieressä. Googlemapsissä se näkyy hauskana kiemurana hiekkaisessa maastossa.

Kirja: Robert Smithson: Retrospektiivinen näyttely

Robert Hobbes (1982) Robert Smithson: Retrospektiivinen näyttely. Sara Hildénin taidemuseo.

–

Kaikki alkoi Richard Serrasta. Vierailin viime heinäkuussa bochumilaisessa m-galleriassa, jossa oli yksi ulkorakennus varattu Serran veistokselle. Vaikka olin sitä ennenkin kokenut joitakin taideteoksia ruumiillisesti, tämä teos kuitenkin pakotti sellaiseen näköaistin unohtamiseen ja koko vartalon käyttöönottoon, ettei mikään aiemmin. Jokin tavassani lähestyä taidetta muuttui; tuntui äkkiä aika tylsältä vain katsella maalauksia.

Serran teoksen jälkeen kävin Jyväskylän yliopistossa paikkasidonnaisen taiteen luennoilla. Luentosarjan aikana vierailin Sara Hildénin taidemuseossa, jossa myytiin vanhoja näyttelykirjoja pois eurolla kappale. Tuntuu varsin robertsmithsonmaisen puristiselta, että ostin hänen retrospektiivisen näyttelynsä luettelon 1.11.2011 hintaan 1 e.

No, koska olen haalija, olen haalinut hyllyyni enemmän taidekirjoja kuin ehdin lukea. Niinpä tässä on kulunut puoli vuotta, joiden aikana olen ajatellut tilaan sijoittuvaa taidetta. Porin taidemuseon Street art uusimpana eikä lainkaan vähäisimpänä kokemuksena toi jälleen pintaan tämän vimmaisen kiinnostukseni taiteeseen, jota voi kokea vain menemällä teokseen/teoksen luo.

Niinpä luin Robert Hobbsin kirjoittaman Robert Smithson: retrospektiivinen näyttely -teoksen tänään. Kirja on siten vähän ehkä huonolla tavalla aikansa kuva, ettei lukijaa tulla vastaan. Tekstit englanniksi ovat luettavia, mutta kaikki suomenkielinen on painettu kursiivilla. Kyllähän kursiivia nyt pari riviä lukee, muttei kokonaista kirjaa! Onneksi kuvat ovat tässä tärkeämpiä (mikä sekin on illuusio, koska maataidetta ei voi kokea kuvien kautta).

Smithson on kummallinen taiteilija. Hän ihan selvästi kritisoi luonnon tuhoutumista (esim. teoksellaan, jossa Manhattanin alueelta kadonneita kasveja kuljetetaan turistiveneessä Manhattanin ympäri katselemassa saastunutta elinaluettaan) ja sitten toisaalta hän meni niin taiteen ehdoilla eteenpäin, että teki jättimäisen teoksen kaatamalla tonneittain asfalttia sorakuoppaan Roomassa (ei kovin ympäristöystävällisä!) Hän kaatoi muutakin, mm. liimaa (teos katosi, koska liima oli vahingossa vesiliukoista).

Maataide vaikuttaa jotenkin aidon yhteisölliseltä. Kirjassa on teos Hollannista, Emmenistä. Teoksen piti olla vain väliaikainen, mutta kaupunkilaiset vaativat, että se jää heille pysyväksi. Ja kas kummaa! Kuulin ystävältä eilen, että tässä lähellä, Pinsiössä, on Nancy Holtin maataideteos (Holt oli Smithsonin vaimo), jonka tausta on huhujen mukaan samanlainen, asukkaista lähtenyt halu saada rumaksi muuttuneeseen ympäristöön jotakin arvokasta (en tiedä tästä mitään, kertokaa minulle lisää).

Smithsonhan on kai tunnetuin Spiral Jettystä, joka on media-ajan teos – sen voi kokea lähinnä vain valokuvien ja siitä tehdyn dokumenttielokuvan kautta. Mutta näyttelyn yhteydessä julkaistu kirja paljastaa massiivisten massojen kanssa työskennelleestä maataiteilijasta myös fanaattisen karttojen tutkijan. Hän on piirtänyt omia, käsitteellisiä karttojaan, taitellut karttoja, peittänyt osia kartoista ja niin edelleen. Tilan hallitsemisestahan tässäkin on kyse, samoin kuin maataiteessa.

Mutta takaisin Nancy Holtiin! Miksen ole koskaan kuullut tästä teoksesta? Ja kuitenkin, kun katselen Holtin sivuilla videota teoksesta (se löytyy listasta nimellä Up and Under), se vaikuttaa etäisesti tutulta. Menen sinne tänä kesänä, raportoin sitten lisää. Jos siis löydän sen. Teokseen viittaava Tampereen seudun matkailusivusto näyttää vain virheilmoituksen. Nokian kaupungin englanninkielisiltä sivuilta löydän osoitteeksi Sasintie 561, Pinsiö.

Kaikki myös päättyy Richard Serraan – kun Smithson kuoli kesken teoksensa tekemistä (kuvatessaan sitä ilmasta), teoksen tulivat tekemään loppuun Nancy Holt, Tony Shafraz ja Serra.