22 Tam
Ilokseni ilmoitan, että suruaiheisen runoni voi ostaa Avattavasta: Kulma-niminellä myynnissä oleva runo löytyy tästä.
Seuraavan kerran esitän runojani Elävän kirjallisuuden festareilla Tampereella lauantaina 18.2.2017. Ohjelma päivittyy vielä, mutta iltapäivään se esitys osuu.
15 Tam
Kirjoittamani Puolilehden loppusanat ilmestyvät tänään Facebookissa. Jaan ne tässä.
–
1/2-lehden loppusanat
Rajataiteen hallitus on päättänyt lakkauttaa paperisen 1/2-lehden ja puolilehti.fi-verkkolehden. Näiden sanojen myötä lehti hiljenee siis sekä paperilla että verkossa.
–
Puolilehden verkkolehti on ollut erikoinen työmaa: olen saanut lehdestä pelkkää hyvää palautetta koko sen ajan, kun olen lehden hommia tehnyt. Jokin vaikeasti määriteltävä hyväntuulisuus on kulkenut Puolilehden mukana.
Viikoittaisen julkaisutahdin ylläpitäminen osoittautui vapaaehtoisvoimin liian raskaaksi, minkä vuoksi verkkolehden viimeinen puolivuotiskausi on ollut hiljainen ja epävarma. Ihmiset eivät kuitenkaan lehteä hylänneet. Tätä taidemaailmaan liittyvää hyvää on ollut ilo olla mukana kanavoimassa.
Ilo on näkynyt myös juttujen ideoinnissa. Villitkään ideat eivät ole olleet lehdelle ja sen lukijoille liikaa. Kritiikkien lisäksi olen saanut julkaista juttuja laajasti kuvataiteen alueelta, esimerkiksi performanssitaiteesta, sarjakuvista (osa jutuista on ilmestynytkin sarjakuvina) ja kuvataiteilijoista romaanikirjallisuudessa. Puolilehti.fi on myös tuonut julki paljon paikallista taidetoimintaa suuresta osasta Suomea.
Suuri kiitos verkkolehden sisällöistä kuuluukin kirjoittajille. Te olette olleet innokkaita ja monet teistä ovat jaksaneet kirjoittaa lehteen jopa vuosien ajan. Teidän kanssanne on ollut helppo toimia.
–
Olin 1/2-lehden fani jo kauan ennen kuin minut pyydettiin päätoimittamaan sen verkkolehteä. Olen nauttinut niistä hetkestä, jolloin olen saanut kirjoittaa verkkolehteen sekä huolehtia siitä, että muiden kirjoittajien jutut ovat päässeet esiin. Tunnen edelleen lehteä kohtaan erityistä rakkautta.
En halua lehden puitteissa kokoamani Taideblogilistan katoavan verkosta verkkolehden toiminnan päättyessä. Jatkan sen hoitamista itsenäisesti. Taideblogilista on siirtynyt osoitteeseen taideblogilista.wordpress.com.
Suuri toiveeni sekä lukijoiden että kirjoittajien puolesta on, että myös puolilehti.fi:ssä vuosien mittaan julkaistut jutut löytyvät tulevinakin vuosina luettavaksi verkosta. On ollut hienoa julkaista taidejournalismia, jollaista ei löydy muualta. Jutut ovat elossa ainakin nyt: ole hyvä ja retkeile niiden parissa arkistoissa.
–
Kiitos, että olet lukenut puolilehti.fi:tä!
Raisa Jäntti
Kirjoittaja on puolilehti.fi:n entinen päätoimittaja.
6 Tam
Saija Hairo: Human C5xy & Soili Talja: Rajapintoja. Mältinrannassa (Kuninkaankatu 2, Tampere) 31.12.2016 – 17.1.2017.
–
Saija Hairo: Tuulen kuuntelija.
Saija Hairo rakentaa ihmishahmoja – tai oikeastaan vain ihmisten päitä, siluetteja – maalauksen keinoin. Sanon ”rakentaa”, sillä teoksissa on paljon muutakin kuin maalausta. Kasvojen sisään saattaa mahtua esimerkiksi valokuva (kenties samasta henkilöstä, jonka siluetin sisään valokuva on istutettu?), sanoja tai useita pienempiä maalauksia.
Kokonaisuutena näistä silueteista kasvaa hahmoja, joilla on henkilöllisyys. Ne ovat yksilöitä, joiden mieleen on takertunut muistoja ja ajatuksia.
Hairon valitsema ääriviivamaalaus on siitä hieno kuvaamisen tapa, että se peittää kuvatun henkilön sukupuolen ja usein iänkin. Kaikki se, mikä on tärkeää, on ihmisen pään sisällä, ei nähtävissä ensi vilkaisulla hänen ulkokuorestaan.
Parhaimmillaan tekniikka on suuressa Tuulen kuuntelija -teoksessa, joka on mosaiikkimaisesti monesta erikokoisesta ja -muotoisesta palasta rakentunut henkilökuva. Monivärisistä paloista koostuu pienoisnäyttely, jonka sisäpuolelle voi sukeltaa tutkimalla kuvia lähempää. Ihminen palkitsee, kun hänelle antaa aikaa näyttää itsensä.
–
Soili Taljan maalauksissa huomio kiinnittyy ihan ensimmäiseksi muotoon: ne eivät ole suorakulmaisia. Maalauspohjat on leikattu tarpeen mukaan, ja jos niissä toisinaan suoria kulmia onkin, ne on maalattu hämäävästi näkymättömiin.
Soili Talja (yleiskuva näyttelystä).
Tummat, lähes abstraktit maalaukset paljastuvat hahmoiksi, kun niitä katselee rauhassa. Ihmishahmoiksi? Kenties. Kasveiksi? Ehkä. Luoliksi? Sitäkin.
Päällimmäisenä ajatus kulkee kristilliseen kuvastoon, jossa ihmishahmot seisovat erilaisissa asetelmissa luolien ja valonlähteiden edustoilla. Maalauksissa on paljon syvää mustaa, mutta myös valoa useissa eri väreissä. Ihmisen tehtäväksi jää olla läsnä ja ottaa vastaan sekä pimeyden että valon kurottelevia oksia.
6 Tam
Olen ottanut hellään huomaani Taideblogilistan, joka tästedes päivittyy osoitteessa taideblogilista.wordpress.com. (Siihen löytyy linkki myös oikeasta sivupalkista, tuosta noin ->.)
Taideblogilista on jatkumoa sille listalle, jota kokosin toimiessani puolilehti.fi:n päätoimittajana. Lehden sivuilla oleva lista ei enää päivity. Seuratkaa siis uutta listaa (+ ilmoitelkaa blogejanne sinne).
Hyvää taideblogivuotta 2017!
5 Tam
Teija-Tuulia Ahola: Matkalla jonnekin. Galleria Himmelblau (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 3.12.2016-29.1.2017.
–
Kehrä.
Mietin, mitä sellaista Teija-Tuulia Aholan teoksissa on, että ne suorastaan imaisevat luokseen. Lehtimetalleja sisältävien teosten edessä spontaani reaktio on harakkamainen ihastelu: tuollaista ihanaa, kimaltelevaa! Ja kun kimaltelun alta ja seasta löytyy muutakin runsautta, kuvallisia rönsyjä ja kasvun tematiikkaa, teoksiin jää kiinni.
Aholan luomissa maailmoissa kaikki kasvaa. On puita ja köynnöksiä. Jopa sammakon luuranko on niin täynnä elämää, että jatkaa kiipeilemistään kultaisten saniaisten seassa. Sekä tekniikassa että kuvien sisällössä on jotakin ikuista. Luonto on tuhlaavainen ja täyttää kaiken tilan, jonka saa.
Kauneusähkyä tasoittavat sopivasti luurangot – sammakoiden lisäksi ihminen, joka makaa kukkaispedillä. Tällaisissa kuvissa on sopivasti dekadenssia. Sen lisäksi, että luonto tuhlaa kasvattamisvaiheessa lehtiä ja rönsyjä ja rikkaruohoja, se tuhlailee elämää myös toisessa päässä elinkaarta. Kaikki lakastuu, kuolee ja katoaa pois uuden tieltä.
5 Tam
Charles Sandison – now / here. Galleria Himmelblau (Finlaysoninkuja 9, Tampere) -> Puuvillasali, 3. krs. 16.12.2016 – 29.1.201.
–
Olen aina niitä tavatessani pitänyt Charles Sandisonin teoksista. Ne liikkuvat ja valaisevat pikseli (tai joskus esimerkiksi sana) kerrallaan ympäröivää todellisuutta. Ne muuttavat tilan liikkeeksi.
Galleria Himmelblaussa on esillä Sandisonin teos now / here. Siinä on yhtä monta valo-otusta kuin Suomessa on asukkaita. Tai siis oli, kun teos alkoi elää. Sittemmin otukset ovat kulkeneet evoluution tiellä, yhdistyneet ryhmiksi, synnyttäneet uutta elämää ja kuolleet pois. Teos on kuin Game of Life valtavassa koossa.
Teoksen löytäminen: Opasteet Puuvillasaliin alkavat jo hienosti gallerian ulkopuolelta. On vain seurattava niitä hissiin, painettava oikeaa nappulaa (siinäkin on nuoli) ja käveltävä saliin. Siellä on ovi, jonka takaa teos löytyy.
Oven takana tosin on pimeää. Seisoin aika kauan pienessä odotustilassa, ja odotin, että silmät tottuvat pimeyteen. En ollut varma, ovatko näkemäni valot jossakin kolmiulotteisessa tilassa vai katselenko seinää, jolle teosta heijastetaan. Kävelin lopulta tätä kuvittelemaani seinää päin ja suoraan siitä läpi: teos on todellakin valtava sali, jossa pikselit elävät omaa elämäänsä. Siellä niiden kanssa voi istua tai käveleskellä.
Valokuviot muistuttavat monessa kohdassa DNA-ketjua. Kun yhden sellaisen bongaa, alkaa nähdä ketjuja kaikkialla. Toisaalta jokaisessa salin laidassa näyttää tapahtuvan jotain ihan omanlaistaan.
Taiteilija itse kirjoittaa näyttelytiedotteessa, että valot elävät rinnakkaistodellisuudessa meistä nähden. Ne eivät voi havaita meitä. Meitä ei ole niille olemassa.
Kun valo-otusten kuhinaa katselee tästä näkökulmasta, tulee jättiläismäinen olo. Olen jotain niin suurta, etteivät nuo pienet olennot voi edes havaita minua! Ja kun jokainen pikseli vastaa yhtä suomalaista, mitä me ihmiset sitten vastaamme tässä kuviossa? Mikä on niin suurta, ettemme me havaitse sitä, kun se katselee meidän kuhinaamme?
Nokkonen 