Alexander Stille: The Future of the Past (2003) USA: Picador.
—
Hankin Alexander Stillen The Future of the Past -kirjan melko kauan sitten, koska kirjan teema on kiistattoman kiehtova: Miten menneisyys säilytetään? Mikä tuhoaa muinaisuutta keskuudessamme? Voiko mitään oikeasti säilyttää?
Omasta kiinnostuksestani johtuen kuvittelin tietenkin Stillen keskittyvän fyysiseen menneisyyteen, kuten pyramideihin ja taideteoksiin, mutta hän viipyykin näissä vain hetken. Suurin osa kirjasta käsittelee jotain muuta katoavaa: latinan kieltä, Ganges-jokeen liittyviä uskonnollisia rituaaleja, Madagascarin luontoa, Somalian suullista historiaa.
Tämä on tietenkin kirjan etu mutta myös taakka; miten yksi mies on voinut kuvitella käsittelevänsä tämän kaiken edes jotensakin kattavasti 350-sivuisessa kirjassa? Lopputulos on sarja katsauksia sinne tänne, mielenkiintoisia toki, mutta liian pintapuolisia. Sitä paitsi aiheenrajaus ei muutenkaan tunnu olevan kirjailijan hallussa. Lyhyissäkin artikkeleissa tehdään pitkiä retkiä milloin Vatikaanin kirjaston henkilöstöpolitiikkaan, milloin kirjojen ostamiskäytöntöihin uuden Alexandrian kirjaston rakennusprojektissa.
(Onko kulttuurista muodikasta kirjoittaa kuin salapoliisi? Matkat eksoottisiin maihin ja salajuonien paljastaminen saattaa olla juuri sitä, mitä kulttuurista halutaankin lukea.)
Kirja jäi minulta kesken kuukausiksi, kun hukkasin ajatuksen kaiken taustalla. Stille on loistava kirjoittaja – luku latinan kieleen intohimoisesti suhtautuvasta opettajasta oli suorastaan ahmittavan hyvä – mutta kirja ei anna ihan sitä mitä lupaa. Alussa kyllä vieraillaan Gizan pyramideilla ja selvitetään seikkaperäisesti sekä maiseman että rakennusten ja hautojen tuhoutumista alueella, mutta vasta viimeisessä luvussa Stille pääsee kiinni kaikkein kinkkisimpään ongelmaan: kuinka menneisyyttä edes voisi säilyttää, kun jo 20 vuotta vanhoja tallenteita on mahdotonta lukea?
Kirja tarjoaa kuitenkin paljon filosofisia työkaluja menneisyyden parissa työskentelyyn. Ajatukset ovat mielenkiintoisia ja tosia – me emme säilytä menneisyyttä vaan nykyisyyden kuvaa siitä, millainen menneisyys oli.
Stille loikkii iloisesti matereelta toiselle ja fyysisistä kappaleista aineettomiin asioihin, kulttuureihin ja kieliin. Tämä kulttuurien kirjo lieneekin kirjan ongelma. Kun puhutaan luonnonsuojelusta Madagascarilla, on selvitettävä paikallista kulttuuria voidakseen ymmärtää, miksi suojelijat toimivat väärin. Kun matkustetaan Kiinaan, on selitettävä hurja määrä kiinalaista kopioinnin kulttuuria, jotta voisimme ymmärtää, mitä menneisyys tässä maassa edes tarkoittaa. Ja kun Stille sitten valittelee länsimaisen konservoinnin hidasta juurtumista maahan, tuntuu jo vähän siltä, että eihän tässä kunnioitetakaan menneisyyttä sinänsä vaan Stillen käsitystä siitä, mikä on talletettavaa menneisyyttä ja mikä ei (kiinalaista kopioinnin kulttuuria ei ilmeisesti tarvitse säilyttää, vaan se pitäisi äkkiä korvata konservoinnilla).
Kaiken kaikkiaan Stille luo eteeni kuvan menneisyydestä hiekkana, joka on jo valunut käsistämme. Kaiken tuhoutumisen vauhti on hurja, eikä lohtua tunnu löytyvän miltään mantereelta. Tiiviiden artikeleiden ystävälle kirja on uskomattoman monipuolinen tietopaketti kaikesta siitä, mitä ’menneisyys’ voi pitää sisällään. Menneisyyden tulevaisuus lepää harvojen harteilla.
—
Kuva: Swamibu (The Great Pyramid: Size Matters), CC-lisenssillä.
Nokkonen 