Posts Tagged ‘Olga Malytcheva’

Muotokuvasarja (Näyttely: Olga Malytcheva)

Olga Malytcheva: Olen suomalainen (Taidekeskus Honkahovi, Johtokunnantie 11, Mänttä) 3.6.-15.8.2017.

IMG_20170602_153625Olga Malytchevan Suomen satavuotisjuhlavuoteen liittyvä näyttely Olen suomalainen sisältää 21 muotokuvaa. Malleina on joukko suomalaisia, iältään 1-100 vuotta. Näyttely etenee kronologisesti viiden vuoden harppauksin vauvasta 100-vuotiaaseen naiseen.

Olen näyttelyn yhteydessä moninkertaisesti jäävi, koska olen sekä yksi malleista että näyttelyluettelon kirjoittaja. Siksi en lähde ruotimaan näyttelyä kriitikkohengellä nyt ollenkaan; saatan vain tietoonne, että tällaistakin on mahdollisuus tänä kesänä nähdä.

 

Mainokset

Olga Malytcheva: Kohtaamisia (näyttely & näyttelyluettelo)

Sen verran tilannepäivitystä & mainosta, että Jyväskylässä Galleria Variantissa (Viitaniementie 13) on 28.10.2012 saakka Olga Malytchevan muotokuvanäyttely Kohtaamisia.

Kirjoitin kuvassa näkyvän näyttelyluettelon, josta löytyy mm. Malytchevan muotokuvia käsittelevä essee (tekisipä mieli linkittää fyysinen luettelo tähän, mutta niin edistynyt netti ei vielä ole, joten kiinnostuneiden pitää mennä hankkimaan se ihan paikan päälle). (Kannessa näkyvän kuvan on ottanut Arto Hietakangas.)

Matkalla ja mietiskelemässä (Näyttely: Eskelin, Vilhunen, Malytcheva, Sinkkonen)

Tila 1: Anu Eskelin, maalauksia; tila 2: Marjatta Vilhunen, veistoksia & Olga Malytcheva, maalauksia; tila 3: Pia Sinkkonen. Galleria Kapriisissa (Hämeenpuisto 25, Tampere) 8.8.2012 saakka.

Kapriisissa on kolme näyttelyä yhtä aikaa. Poikkesin totutusta ja menin avajaisiin. Tästähän on tulossa paha tapa – jo neljännet avajaiset tänä vuonna! Vaikka avajaisissa on ehkä aika huono tilaisuus katsella taidetta, kirjoitan tämän pois alta saman tien.

Anu Eskelin on maalannut teemalla Venni, vidi, rimarsi (tulin, näin, jäin). Ollaan siis Italiassa. Abstraktihkot maalaukset ovat kuin vaudissa otettuja katukuvia. Tai muistoja; tummansininen maalaus toi elävästi mieleeni illan reilun vuoden takaa, kun istuin puistossa Colosseumin yläpuolella ja odotin, että kello tulee sen verran, että metroon kannattaa edes yrittää mennä.

Ehkä muisto onkin oikea sana, jolla näitä maalauksia lähestyä. Valokuvantarkkoja ne eivät ole, enkä tiedä, ovatko ne edes todellisia paikkoja tai maisemia. Taiteilijalla on tarve tallentaa Italiansa, ja nämä asiat hän tahtoo talteen: värit, kulmikkaat, rinteille kohoavat rakennukset, nopeasti pimenevän illan, rakennusten pinnat, joka ovat kuin paksulla siveltimellä ja maalilla vedeltyjä, röpelöisiä.

Tunnistan maalauksisa halun olla Italiassa (haluaisin itsekin olla Italiassa!) ja katseen, joka vielä jaksaa ihmetellä näkemäänsä.

Marjatta Vilhunen ja Olga Malytcheva ovat yhdistäneet teoksensa yhteisnäyttelyksi. Vilhusen pienet veistokset ovat ihmiskuvia. Veistoksista voi seurata melkeinpä suoraviivaisesti kokonaisen elämän lapsuuskuvista sodan kautta aikuiseksi.

Mitähän tästä nyt sanoisi? Eläväisiä, sellaisia veistokset ainakin ovat. Ja koskettavia, sisältävät tunnetta. Varsin perinteisiä ihmiskuvia kaikki, mutta omat jipponsa toki näissä on.

Erityisesti nautin tanssijaveistoksista. Niiden liike tuntuu omissa vatsalihaksissa asti.

Malytchevalta on esillä naiskuvia abstraktimmasta reunasta taiteilijan tuotantoa. Osassa väripinnat muodostavat naisen kuin vahingossa, toisissa nainen on enemmän luotu kuin syntynyt (kuulostaako tämä järkevältä tavalta kuvaillla näitä?) Rakastan maalausta, jossa nainen on kuin vuoristomaisema: kulmikas, suoraviivainen, jyrkkä ja etäinen (ks. kuva).

Malytchevan tekninen taituruus on mahtava. Hän maalaa öljyväreillä ihan grafiikalta näyttävää, haurasta värinpintaa tai laskee kevyen silkkihuivin naisen harteille. Menkää katsomaan, ne ovat oikeasti kaikki öljymaalauksia!

En voisi kirjoittaa Malytchevan näyttelystä kritiikkiä (olen kieltäytynyt sellaisista jo vuosia), koska rakastan kaikkea, mitä hän maalaa. Joskus on tunnustettava jääviytensä. Ettei kerta kaikkiaan osaa enää etääntyä teoksista hiukkasen vertaa. (Paitsi etten minä ole siitäkään ihan varma, että kriitikon muka pitäisi osata pysyä jossakin omituisessa asemassa teoksiin nähden. Joka tapauksessahan kaikki reaktiomme ovat fyysisiä – ne kaikkein teoreettisimmatkin ajatukset me ajattelemme fyysisesti aivoissamme. Mikä on se etäisyys, jonka omiin reaktioihin voi saavuttaa, kun se etäisyyskin tapahtuu meissä sisällä, fyysisesti?)

Kolmannessa huoneessa on Pia Sinkkosen hellä näyttely. Perhosia, valoa ja hetken pysäyttämistä. Ja välillä metallinkylmää jäykkyyttä. Sinkkonen on omistanut näyttelynsä vuosi sitten kuolleen veljensä muistolle. Raskas aihe näkyy osassa maalauksia vain tummana raitana valoisan kuvan alareunassa.

Luin näyttelytekstin ennen kuin katselin maalauksia. Lukemisen jälkeen tulkintani oli tietenkin suunnattu vahvasti kuolemaan ja sen käsittelemiseen. Hämmästyin teosten keveydestä ja valosta. Perhosista, joissa on jotain iloista silloinkin, kun ne lähtevät pois.

Sinkkosen maalauksissa on muuten erityisen kaunis tausta. Tuli mieleeni eräs taidehistorian kirja, jonka keväällä luin: siinä kehotettiin katsomaan taidetta monin eri tavoin, esimerkiksi jyrkässä sivuvalossa. Ajattelin, miten kauniita nämä maalaukset olisivat jyrkässä sivuvalossa(kin).

Huutokauppa, josta pakenin (Näyttely: Malytcheva)

Olga Malytcheva – Joskus hyvä vaan olla, öljymaalauksia. Galleria Gloria (Matarankatu 6, Jyväskylä) 28.6.2012 saakka.

Tänään on teemapäivä: kirjoitan taiteilijoista, joiden teoksia minulla on kotonani. Katselen nimittäin tätä kirjoittaessani Olga Malytchevan grafiikkaa tuossa työpöytäni yläpuolella (Hannamari Matikaisen teos on keittiössä, lisähuomautuksena tuohon edelliseen kirjoitukseeni).

Malytchevalla on näyttely Galleria Gloriassa, joka oli ennen Jyväskylän kävelykadun varrella. Yllätyinkin positiivisesti löytäessäni muuttaneen Monikulttuurikeskus Glorian – näytelytila on nykyään varsin suuri! Kannattaa siis tehdä asiaa Tourulaan, jos Jyväskylässä liikkuu.

Malytchevalla on kyky tehdä kaunista. Joskus vähän hävettää sanoa niin, koska kaunis on olevinaan taiteessa jotenkin yksinkertainen määre. Voin kyllä käyttää monisyisempiäkin sanoja. Malytchevan taide on salaperäisen psykologista: taiteilija tuntuu näkevän suoraan ihmisen sisään ja osaa vielä maalata sen kaiken, noin vain, puhtaasti esiin.

Glorian näyttelyn yhteydessä järjestettiin teosten huutokauppa, josta pakenin vähän ennen sen alkua. Näissä teoksissa on jotain sellaista, että haluan viedä ne kaikki kotiin (tällaisen tunteellisen ihmisen on siksi paras välttää huutokauppoja). Kyse ei kuitenkaan ole vain (varsin luonnollisesta) halusta elää kauniiden teosten keskellä, vaan teoksissa on aina häivähdys haikeutta, ymmärretyksi tulemisen tarvetta, ja siksi niihin kiintyy nopeasti. Tulee tarve suojella taidetta (mikä on ihan typerää, koska onhan se nyt nähty monta kertaa, että asia on juuri toisin päin: minua pitäisi suojella taiteelta, koska olen taiteen edessä vuosi vuodelta valmiimpi heittäytymään mihin tahansa taide haluaa minut manipuloida).

No niin, se siitä. Malytchevaa on muuten mahdollisuus nähdä heinäkuussa myös Tampereella Galleria Kapriisissa.

(Näyttelyssä oli erityisen vaikea kuvata, koska sermit ovat niin lähekkäin. Mutta tuolla Glorian sivuilla on paljon parempia kuvia kuin nämä.)