Posts Tagged ‘Jyväskylän taidemuseo’

Kritiikkejä Jyväskylästä

Olen viime aikoina kirjoittanut kritiikkejä Keskisuomalaiseen. Yhä avoinna ovat ainakin seuraavat näyttelyt:

Hautamäki, Havia, Somervuori (Jyväskylän taidemuseon alagalleriassa 21.5. 2017 saakka). Kritiikki: Vain jälkiä kankaalla.

Jaana Rannikko: Kapteeni & Komppania (Galleria Ratamossa 30.4. 2017 saakka). Kritiikki: Romantiikan ja kaipauksen maailma.

Enkä muutenkaan ole kadonnut minnekään, vaikka Nokkonen on hetken ollut kevätunillaan. Olen sukeltanut teen maailmaan ja päivittänyt ahkerammin teeblogiani: Tuo tee. Nokkosenkaan ei ole tarkoitus tämän kauemmin uinahtaa, joten palaamme asiaan!

PS Muistathan Taideblogilistan? Jos taideblogisi ei vielä ole listalla, ota yhteyttä.

Mainokset

Runovideoita

Tarkkanäköisimmät lienevät huomanneen, että olen lisännyt tuohon yläpuolelle runovideoita-välilehden. Olen väsäillyt sellaisia viime aikoina, kirjamuotoisia ja ei-.

Kritiikin parista en ole poistunut; sellaista on ollut esim. Keskisuomalaisessa:

Kuutti Lavonen (JKL:n taidemuseo, 7.9.2014 asti)

 

Puu on minun mantrani (Näyttely: Kovalainen & Seppo)

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Kultainen metsä / Golden Forest Jyväskylän tademuseo Holvi (Kauppakatu 23, Jyväskylä) 3.3.2013 saakka.

Sanni Seppo

Sanni Seppo

Jyväskylän taidemuseossa on Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen valokuvanäyttely Kultainen metsä. Nimensä mukaisesti valokuvissa on metsää – välillä ihan suomalaista ja välillä 1200 vuotta vanhoja japanilaisia puita.

Kun pääsen näkemään näitä Japanin Shikokun saaren pyhiä puita, puut riittävät. Käppyräiset, ikivanhat puut ovat kuvissa tarpeeksi, mitään muuta ei tarvittaisi. Puu on minun rakkain mantrani, enkä koskaan kyllästy puiden katselemiseen.

Kuvissa kyllä on muutakin kuin puita. On ihmisiä silmät kiinni (miten etäiseltä/teennäiseltä toisen ihmisen pyhän kokemus näyttäkään!) ja on ihmisiä kädessään puunlehti, johon on kirjoitettu yksi sana, joka kuvaa tämän ihmisen omaa suhdetta luontoon. Joo, kiinnostavaa, mutta minulle riittävät ne puut.

Ylemmissä kerroksissa on sitten suomalaista metsää. Metsälammessa makaava alaston nainen tuo mieleen hukkumiskuoleman (hyi!), mutta onneksi kuvissa ei ole tämän enempää ihmisiä (jalat on yhdessä kuvassa, nuijapäiden ympäröimät jalkaterät).

Mänty, osa

Mänty, osa

Taustalla kuuluu koko ajan videoteoksen ääni, jossa ihmiset kertovat omasta suhteestaan metsään. (Nuori mies naurahtaa nolona sanoessaan ”varmaan joku henkinen merkitys (krhm) kaiken taloudellisen lisäksi”. Niin, tosiaan, toisille metsä on rahaa.

Puheenpulputus hiljaisten metsäkuvien taustalla vähän rasittaa, mutta pelkät metsäkuvat eivät ehkä riittäisi. Tulee vähän sellainen olo, että minä olen nähnyt metsän, ja teidän on hyvin vaikea näyttää siitä minulle jotain uutta. Metsä on minulle kulkemista, tuoksuja, naamaan läiskähtäviä risuja, jalan alla uppoavaa (tai yllättäen tukevaa) maata, ei kuvia. Metsää on vaikea tuoda museoon.

Taiteilijoiden yhteinen Mänty-kuvasarja on kuitenkin erityisen hieno alttaritaulu metsän hengille. Lähikuvat erilaisista männynrungoista tuovat omat metsäkokemukset lähelle: puita puiden perään, mutta jokainen on yksilö.

Lopuksi päästään vähän osoittelevaan osuuteen Metsänhoidollisia toimenpiteitä. Metsänhoito on jo sanana oksymoron, itsensä kumoava; ihan kuin metsä muka tarvitsisi hoitajaa. Voi juku, mitenköhän metsä koskaan selvisi ennen kuin ihminen alkoi sitä hoitaa!

No, tämä osuus yllättää. Ehdin kerätä itseni jo täyteen pyhää raivoa avohakkuita ja sensellaisia kohtaan, kun huomaan, että ilmakuvissa autojen ajojäljet ja kaadettujen puiden linjat muodostavat ihan samanlaista kiharaa kuviota kuin puiden käkkyräiset oksat. Että tämäkin on kieli, viesti, sitä en ole tullut koskaan ajatelleeksi.

Geometria on kaunista.

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo

Liittyyköhän metsänhoitoon samanlaisia illuusioita kuin minulla viherkasvien kasvattamiseen? Että minä jotenkin saan ottaa kunnian kasvien mahtavasta luomisvoimasta, vaikka itsehän ne kasvit kasvavat. Puut. Metsät.

(Museossa ei saa kuvata, joten saatte kökkökuvia näyttelyn esitteestä.)

Lihaa, verta ja paljasta pintaa (Näyttely: Graphica Creativa)

13. kansainvälinen grafiikkatriennaali Graphica Creativa ´12 – Naapurit. Galleria Harmonia (Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä) ja Jyväskylän taidemuseo (Kauppakatu 23, Jyväskylä) 9.9.2012 saakka.

(Näyttely on myös Keski-Suomen museossa, mutten ehtinyt sinne tällä kertaa. Toiste menen!)

Mistähän tätä alkaisi purkaa? Vaikka siitä, että taidemuseossa ei saa valokuvata, joten minulla ei ole mitään muuta muistini tueksi kuin muistikirjaan raapustamani kommentit.

Jyväskylän taidemuseo olisi voinut mainostaa Graphica Creativaa sillä, että näyttelyssä voi kuunnella Bruno K. Öijeriä lukemassa ääneen runojaan. Öijerhän on taivaallinen runoilija, ja hänen pehmeän intensiivinen lukutapansa on niin vangitseva, että vaikkei runollisesta ruotsista kaikkea ymmärtäisikään, on pakko kuunnella. Hienona plussana videota voi katsella samanlaisella sohvalla istuen kuin videollakin on. Ha! (Museon videolle varaama tila vain sattuu olemaan jääkylmä, joten saattaa olla, että olin kananlihalla muistakin syistä kuin puhtaan runouden voimasta.)

Videolla Öijer lukee runojaan ja toinen samanniminen, Maya Eizin Öijer, tekee taidettaan. Maya Eizin Öijerin teoksia on näyttelyssä esillä muutenkin, mutta jotenkin ne toimivat paremmin tässä videossa. Suuri koko tekee niille hyvää; pienemmässä koossa metsään asetetut tytöt, sudet ja karhut tuntuvat jotenkin liian pohjoismais-kliseisiltä. Suurikokoisimmat kuvat seinälläkin ovat hienoja – niiden epäselviksi pikseleiksi hajoava pinta sai minut kuvittelemaan, että ne ovat liikkuvaa kuvaa.

Äh, tuntuu jotenkin tyhmältä kirjoittaa tästä, kun en voinut ottaa kuvia. Kuka tällaista jaksaa lukea, jos ei ole kuvia?

Kerrotaan siis ihan lyhyesti, että Hariton Pushwagnerin karkkiväriset, toistoon perustuvat, monotoniset kuvat tekivät minuun vaikutuksen. Eva Björkstrandin Apocalypse-sarjan yksinkertaisuus, mustavalkoiset piirrokset, joissa lapset osoittavat aseillaan sieniä ja kasveja, ovat hienoja. Aina löytyy joku, joka ei osaa panna vastaan, ja jota uhkailla.

Taidemuseon yläkerrassa on muuten luonnontieteellinen WC, jossa kannattaa käydä. Luin vessan seiniltä runoa, jonka ilokseni huomasin Kai Niemisen tuotannoksi. Sopi loppukaneetiksi Bruno K. Öijerin metsärunoille.

Ja sitten Galleria Harmoniaan.

Harmonia ei nimensä mukaan tarjoile nyt harmoniaa (oiva silta seuraavaan asiaan, eikö?) vaan esillä on kuulkaa seksiä ja paljaita rintoja ja verta ja kirveen kanssa perhettään uhkaileva isä ja leikeltyä lihaa. Joskus ihmetyttää, että taiteilijat niin suurella joukolla pyrkivät järkyttämään meitä näillä populaarikulttuurin keinoilla (mutta sitten muistan, että jos otetaan pois seksi, väkivalta ja ruumis, jäljelle ei jää paljon muuta kuin psykologiset piinat, joita tarjoilla).

Marko Mäetamm on tehnyt kivoja pienten kaupunkin ilmakuvia (ks. ylin kuva). Mutta katsokaa lähempää: mitäs nuo ihmiset tuolla oikeastaan tekevätkään? Saartavat toisiaan, lynkkaavat toisiaan, osoittelevat toisiaan! Muurahaiskekomme ei toimi ihan yhtä jouhevasti kuin muurahaisten yhdyskunnat, se on sanottava.

Liha on minusta aina yhtä omituinen tuote. Miksi ihmiset pitävät verisiä lihaskimpaleita ruokahalua herättävinä? Sitä voi pohtia Peeter Allikin grafiikan edessä. Hän liittää lihakimpalet talouden ylivaltaan ja romantiikkaan. Toisten kuolema on toisten romanttinen illallinen!

Kadri Alesmaan teokset ovat ihanan järkyttäviä. Niissä auton taustapeilistä näkyy söpösiä pupusia, mutta puputpa tulevat kohti armeijana sotakoneineen. Kuvat naurattavat ja kauhistuttavat vuorotellen.