Puu on minun mantrani (Näyttely: Kovalainen & Seppo)

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Kultainen metsä / Golden Forest Jyväskylän tademuseo Holvi (Kauppakatu 23, Jyväskylä) 3.3.2013 saakka.

Sanni Seppo

Sanni Seppo

Jyväskylän taidemuseossa on Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen valokuvanäyttely Kultainen metsä. Nimensä mukaisesti valokuvissa on metsää – välillä ihan suomalaista ja välillä 1200 vuotta vanhoja japanilaisia puita.

Kun pääsen näkemään näitä Japanin Shikokun saaren pyhiä puita, puut riittävät. Käppyräiset, ikivanhat puut ovat kuvissa tarpeeksi, mitään muuta ei tarvittaisi. Puu on minun rakkain mantrani, enkä koskaan kyllästy puiden katselemiseen.

Kuvissa kyllä on muutakin kuin puita. On ihmisiä silmät kiinni (miten etäiseltä/teennäiseltä toisen ihmisen pyhän kokemus näyttäkään!) ja on ihmisiä kädessään puunlehti, johon on kirjoitettu yksi sana, joka kuvaa tämän ihmisen omaa suhdetta luontoon. Joo, kiinnostavaa, mutta minulle riittävät ne puut.

Ylemmissä kerroksissa on sitten suomalaista metsää. Metsälammessa makaava alaston nainen tuo mieleen hukkumiskuoleman (hyi!), mutta onneksi kuvissa ei ole tämän enempää ihmisiä (jalat on yhdessä kuvassa, nuijapäiden ympäröimät jalkaterät).

Mänty, osa

Mänty, osa

Taustalla kuuluu koko ajan videoteoksen ääni, jossa ihmiset kertovat omasta suhteestaan metsään. (Nuori mies naurahtaa nolona sanoessaan ”varmaan joku henkinen merkitys (krhm) kaiken taloudellisen lisäksi”. Niin, tosiaan, toisille metsä on rahaa.

Puheenpulputus hiljaisten metsäkuvien taustalla vähän rasittaa, mutta pelkät metsäkuvat eivät ehkä riittäisi. Tulee vähän sellainen olo, että minä olen nähnyt metsän, ja teidän on hyvin vaikea näyttää siitä minulle jotain uutta. Metsä on minulle kulkemista, tuoksuja, naamaan läiskähtäviä risuja, jalan alla uppoavaa (tai yllättäen tukevaa) maata, ei kuvia. Metsää on vaikea tuoda museoon.

Taiteilijoiden yhteinen Mänty-kuvasarja on kuitenkin erityisen hieno alttaritaulu metsän hengille. Lähikuvat erilaisista männynrungoista tuovat omat metsäkokemukset lähelle: puita puiden perään, mutta jokainen on yksilö.

Lopuksi päästään vähän osoittelevaan osuuteen Metsänhoidollisia toimenpiteitä. Metsänhoito on jo sanana oksymoron, itsensä kumoava; ihan kuin metsä muka tarvitsisi hoitajaa. Voi juku, mitenköhän metsä koskaan selvisi ennen kuin ihminen alkoi sitä hoitaa!

No, tämä osuus yllättää. Ehdin kerätä itseni jo täyteen pyhää raivoa avohakkuita ja sensellaisia kohtaan, kun huomaan, että ilmakuvissa autojen ajojäljet ja kaadettujen puiden linjat muodostavat ihan samanlaista kiharaa kuviota kuin puiden käkkyräiset oksat. Että tämäkin on kieli, viesti, sitä en ole tullut koskaan ajatelleeksi.

Geometria on kaunista.

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo

Liittyyköhän metsänhoitoon samanlaisia illuusioita kuin minulla viherkasvien kasvattamiseen? Että minä jotenkin saan ottaa kunnian kasvien mahtavasta luomisvoimasta, vaikka itsehän ne kasvit kasvavat. Puut. Metsät.

(Museossa ei saa kuvata, joten saatte kökkökuvia näyttelyn esitteestä.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: