Valkoista valkoisella (Näyttely: Lecklin)

Lasse Lecklin: Expedition. Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere) 9.−31.1.2016.

–

Kuinka ollakaan, juuri kun kirjoitin Lasse Lecklinin taannoisesta näyttelystä Turussa, huomaan Lecklinin näyttelyn avautuneen myös Tampereella. Valokuvakeskus Nykyaika on samalla laajentunut kellariin, joten näyttelytila on tuplaantunut viime vuodesta.

Lecklinin arktiseen näyttelyyn on ihana astua hyiseltä kadulta toppatakki päällä. Eikä tee mieli ottaa takkia pois, koska kuvissa on yhtä kylmä. Valkoista valkoisella; se on se, mikä talvessa on normaalia ja kaunista.

On suorastaan omituista, että evolutiivisesti niin vaarallinen ilmiö kuin jäätyminen ja lumi voi muodostua ihmisen silmissä kauniiksi ympäristöksi. Me elämme niin turvattua elämää, että meillä on etuoikeus nauttia tästä kaikesta esteettisesti. Meillä ei ole vilu eikä nälkä.

Kuvissa tiedemiehet on upotettu tutkimuskohteeseensa kauniisti, heidän valkoisten takkiensa helmat kulkevat linjassa lumisten vuorten kanssa. Ihmisten asettelusta maisemaan on esillä myös matemaattinen kaava.

Ihmisellä on halu mennä sinne, missä ei ole helppoa. Ääriolosuhteet ruokkivat tarvetta tuntea itsensä eläväksi olennoksi: selviytyä: saada jatkuvia onnistumisen kokemuksia: taistella ulkoista uhkaa vastaan. Kylmässä talvessa on siis puolensa. Riittää, kun kävelee kauppaan -28°C:ssa, ja saa jo ihan mukavasti adrenaliinipiikkiä ja selviytyjän karismaa.

Lecklinin kuvissa talvi on yhtä aikaa uhkaava ja kesytetty. Uhkaava se on, kun se kaataa telttoja ja valuu vuorenrinteillä. Kesytetty se on, kun sitä voi tarkastella vastarannalta ilman pipoa, tutkijantakki päällä.

Hauraita ajatuksia ja ydinromantiikkaa (Näyttelyt: Kajander; Lecklin)

Ismo Kajander – Anartisti 17.1.2016 asti.

Lasse Lecklin: Euroopan kauneimmat ydinvoimalat 20.11.-13.12.2015.

WAM (Itäinen Rantakatu 38, Turku).

–

Kävin vuoden ajan Turussa melko säännöllisesti runouden merkeissä, mutten koskaan ehtinyt yhteenkään taidemuseoon tai -galleriaan. Paitsi joulukuussa, jolloin kerrankin junan lähtöön oli sen verran aikaa, että ehdin käydä WAMissa. Nyt sitten kirjoitan siitä täten kovin myöhässä, koska oli joulua ja muuta. Pahoittelen.

Vert Galant

Ismo Kajander – Anartisti on kuitenkin esillä vielä 17.1.2016 asti. Näyttely on suuri kokoelma esineteoksia, kollaaseja ja installaatioita. Toisaalta niiden katseleminen on jotenkin mukavan kevyttä; teoksissa on aina jokin pilkahdus huumoria tai käsitteellistä oivallusta, jonka löytyminen ikään kuin antaa luvan jatkaa matkaa. Halutessaan teosten monipuoliseen esinesisältöön ja tekniikkaan voi toki uppoutua pidempäänkin.

Teokset, joista itse eniten pidin, ovat jonkinlaisia hauraita ajatuksen kuvia. Sellaisia kuin Vert Galant (2004), jossa piirustus muuttuu kolmiulotteiseksi, kun siihen on liitetty kuivattuja puunlehtiä (oletettavasti juuri siitä puusta, jota kuva esittää). Tai kuin Grand Boulevards (2007), jossa miniatyyriherrasmies kävelykeppeineen käyttää aitoa kävelykeppiä kävelyreittinään.

Piirustuskoululaisia

Merkitykset kerrostuvat kuten esineetkin. Peli ohi -teoksen (2009) pienoismallitaistelijat ovat hukkuneet punaiseen maaliin, pöytä on kaatunut ja sota vienyt miehet mennessään. Toisaalta taiteilija voi käsitellä omaa työskentelyään yllättävänkin yksiselitteisesti: kehystämällä maalarin maalitahraisen käsineen.

Jotakin raikasta on kierroksen lopun (tai alun, jos kiertää toiseen suuntaan) maalauksissa, niiden kaksiulotteisuudessa kaikkien näiden installaatioiden jälkeen. Piirustuskoululaisia (1959) luo maalarintakeista värimassoja, melkein arkkitehtonisia suorakulmaisia olentoja.

–

Vielä WAMissa käydessäni yläkerran galleriassa oli esillä Lasse Lecklinin valokuvanäyttely Euroopan kauneimmat ydinvoimalat. Provosoivasti nimetty näyttely tarjosi juuri sitä: kauniita, romanttisia maisemakuvia, joissa on ydinvoimala. Yhdessä kuvassa kaikki auringonkukat ovat kääntäneet kasvonsa kohti voimalaa. Toisessa jykevä, rauhallinen vuoristomaisema on saanut voimalan mausteekseen.

Kuvat kertovat todellisuudesta, jossa edistys ja teknologia on romanttisen ihailun kohde. Ei siitä niin kauan ole, kun teollistuminen näyttäytyi pelkästään hyvänä, elintasoa nostavana asiana.

Miltä maailma näyttää, jos estetiikasta poistaa kaikki muut tunteet?