25 Maa
Alkuvuoden kritiikkini puolilehti.fi:ssä:
Taide on kotona (kritiikki, Pia Feinik, Janne Laine, Anne Mäkelä: Koti + taide. Taidesisustamisen käsikirja. Tammi, 2014)
Puolen korttelin talo (kritiikki, Dark Star – HR Giger’s World (2014). Ohjaaja Belinda Sallin)
Rakasta hänen taidettaan (kritiikki, Robert Mapplethorpe Kiasmassa 13.03.2015 – 13.09.2015)
–
Kirjoitin myös kolumnin:
3 Jou
Jyrki Heikkinen, piirustuksia; Pia Feinik, akvarelleja galleria Kapriisissa (Hämeenpuisto 25, Tampere) 19. 12.2010 saakka.
—
Galleria Kapriisi on mukavassa nurkassa Hämeenpuistossa – gallerian ikkunoita tulee tiirailtua usein, eikä poikkeaminen ole vaikeaa. En tiedä, kuinka usein ihmiset hyppäävät hetken mielijohteesta kadulta gallerioihin, mutta tässäpä olisi kaikille oiva tilaisuus niin tehdä.
Galleriassa sisällä minuun iski tänään sellainen perinteinen taidegalleria-ahdistus. Sen tuntomerkkejä ovat:
– hiljaisessa galleriassa alkaa väkisinkin hiippailla, ettei riko taiteen pyhää rauhaa.
– ei kehtaa kysyä, saako ottaa teoksista valokuvia blogia varten (ja jättää siksi kuvat ottamatta).
– ei uskalla varastaa teosluetteloa muistaakseen teosten nimet vielä kotonakin.
No, onneksi taidekokemus on mahdollista saavuttaa myös taidegalleria-ahdistuksen kourissa. Silloin nimittäin silmät pysyvät tiiviisti teoksissa; kun on niin hiljaista että kuulisi nuppineulan putoavan lattialle jossain toisessa päässä Hämeenpuistoa, keskittyminen teoksiin on täydellistä!
Jyrki Heikkisen piirustukset olivat minulle hieman liian… meluisia. Ilman värejäkin ne onnistuivat saamaan pääni niin pyörälle, etten oikein ottanut niistä tolkkua. Yhtään ei helpottanut ripustus, joka oli yhtä pursuileva. Hylkäsin teosten nimiluettelon heti alkuunsa, kun en jaksanut etsiä teosnumeroita seiniltä. Näyttely oli ilmeisen vahva ajattelun kuva: kuva tekijänsä päänsisäisestä maailmasta. Sen syvemmälle en teoksiin päässyt ennen kuin näkemäni melu kävi liian suureksi ja hylkäsin teokset jatkamaan kiivaita keskustelujaan omassa yksinäisyydessään.
Olen pahoillani, oikeasti. Uskon nimittäin, että jos viettäisin kuvien kanssa riittävästi aikaa, pääsisin ensireaktion ohi ja saisin kiinni viestistä (se vaatisi siedättämistä; kun kävisin kuvien luona päivittäin, ärsytyskynnykseni laskisi, rauhoittuisin, saisin kuvista kiinni). Muodon ei pitäisi antaa olla sisällön vastaanottamisen esteenä. Mutta joskus käy näin, ja silloin on vain huokaistava syvään ja käveltävä gallerian toiseen päähän, jossa on toisen taiteilijan töitä.
Pia Feinikin töitä tällä kertaa. Ja millaisia töitä: kerroksellisia, unenomaisia, jykevän mystisiä. Jokaiseen maalaukseen mahtuu aikakerrostumia niin että heikompaa hirvittäisi (mutta kun olin sekoittanut pääni Heikkisen puolella galleriaa, Feinikin teosten jykevyys lähinnä sitoi minut takaisin aikaan ja paikkaan). Rukoilin mielessäni, että löytäisin netistä kuvia ainakin teoksista Kruunu (I ja II), Pölyttäjä ja Lahja. Niissä nimittäin oli jotain sellaista, joka iski ilman pidempää harkintaa (ja sellaiset kuvat sopivat nettiin + arvostelujen kuvitukseksi, koska harvoin pienen kuvan kautta voi uskaltaa odottaa suurta, syvällistä elämystä). Ja mikä onni: tuollahan ne kaikki teokset ovat, taiteilijan nettisivuilla!
Katsokaa vaikkapa teosta Lahja: siinä on kaksi suloista pupua. Mutta mitä: pupujen pääkallot kuultavat läpi, meille näytetään, että tässä on kaksi oikeaa jyrsijää, orgaanista olentoa, jotka elävät ja tulevat joskus kuolemaan. Ja kun katsoo vielä tarkemmin, pupuilla on hampaiden välissä jokin pyöreä – marja? Ja mikä on se lahja, johon nimi viittaa? Mikä on tämä rituaali, johon me emme pääse mukaan?
Ihmisten ja eläinten limittäiset yhdistymiset (kuten Pölyttäjässä) paljastavat meidät osana elämän kaikkiallepurskahtelevaa muutosta, liikettä, aluevaltausta. Samoin teospari Kruunu I ja Kruunu II, joista ensimmäisessä kruununa on kristallikruunu, toisessa hirven (kauriin?) sarvet. Luonto rehvastelee monipuolisesti!
Feinikin mystisen utuisessa tummasävyisessa maailmassa tuntuu siltä, että kaikki on hyvin. Vaikka me emme koskaan pääse perille kaikesta, kaikki on ihan hyvin. Vaikka me emme tunne edes itseämme, kaikki on hyvin. Ei hätää. Sulkekaa ihan rauhassa silmät, mitään pahaa ei teille tapahdu.
Ei mitään pahaa.
Nokkonen 