Posts Tagged ‘Ilona Rytkönen’

Kritiikkejä Keski-Suomesta

Olen kevään mittaan kirjoittanut useita kritiikkejä näyttelyistä Keski-Suomessa. Keskisuomalainen vain tuppaa nykyään julkaisemaan arviot netissä vain tilaajille, joten en ole tekstejä tänne linkittänyt. Osa on kuitenkin luettavissa (ehkä siinä on jokin logiikka, esim. miten monta maksutonta juttua päivässä saa lukea. En tiedä.)

Linkkejä alla:

Yhteisnäyttelyn teokset rupattelevat keskenään värin kielellä – Kristiina Lempiäinen-Trzaska ja Johanna Pisto: Small Talk III. Galleria Beckerissä 13.6.2018 asti.

Marko Kaiposen omaperäiset tuolit eivät kaipaa istujia – Marko Kaiponen: Huojuvat raukat kaatuu. Galleria Beckerissä 23. 5. 2018 asti.

Mielikuvitus tarvitsee virratakseen metsän – Ilona Rytkönen: Sunnuntaikävelijä kohtaa mäyrän. Galleria Beckerissä 4.4. 2018 asti.

A Year without Water on kuin arkeologin löydös ajasta, jolloin vettä vielä oli, eikä sen arvoa nähty – Toûa Toûa: A Year without Water. Galleria Ratamossa 1. 4. 2018 asti.

Anna Kuokkasen Odotustila kuvaa turvapaikan hakijoiden arkea Suomessa – Jari Haanperä: Kuvajaisia sekä Anna Kuokkanen: Odotustila, turvapaikan hakijan arki Suomessa. Galleria Ratamossa 27.5.2018 asti.

Söpöys herättää hoivavietin – Yasushi Koyama: Viaton. Galleria Beckerissä 14.2. 2018 asti.

 

 

 

Mainokset

Minä + sinä = me (Näyttely: AvaraTaide)

Heli Innala: Heli kiiltokuvassa

Heli Innala: Heli kiiltokuvassa

Omakuva: toisen kuva. AvaraTaide ry:n ryhmänäyttely. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 4.7.2013 saakka.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat: Outi Aho, Saara Forsell, Teija Hakala, Anja Härkönen, Heli Innala, Urpu-Elina Korhonen, Miina Laine, Tiina Kaisa Leppänen, Julia Prusi, Paula Puikkonen, Ilona Raipala, Ilona Rytkönen, Marje Viitala ja Soile Väätäinen.

Ihastuin Omakuva: toisen kuva -näyttelyn ideaan heti kun kuulin siitä. Taiteilijat ovat tehneet muotokuvia toisistaan ja itsestään, ja kuvista on koottu näyttely. Villiä!

Samat ihmiset putkahtelevat esiin eri teoksissa. Mielenkiintoista on nähdä, miten omakuva eroaa toisen kuvasta – joskus itseen näyttää olevan helpompaa sukeltaa (Marje Viitalan omakuvissa ihmisvartalo taipuu puuksi eläinten keskellä), joskus itseä ja toista ei erota toisistaan (Paula Puikkosen maalauksessa ei ihmisiä ole nimetty). Ilona Raipala on tehnyt Juliasta valoisan kuvan ja itsestään varjoisan.

Paula Puikkonen: Siniset silmät

Paula Puikkonen: Siniset silmät

Vaikka näyttelyssä on paljon perinteisiä ihmiskuvia (”perinteinen ihmiskuva” on kyllä sen verran häälyvä käsite, että ohitetaan se nopeasti ennen kuin kukaan keksii kysyä, mitä sillä tarkoitan), paikoin ihmiskuvaus lähtee suorastaan lentoon. Tuntuu, että taiteilijat ovat olleet turvassa toistensa kanssa, ja riskejä on uskallettu ottaa. Riskit kannattavat. Riski on hyväksi!

Jo mainitsemassani Paula Puikkosen maalauksessa ihmiskavoille työntyy sivellin, joka suttaa silmän siniseksi. Jo tämä pieni pintarike tekee maalauksesta maagisen.

Toinen pintarikkoja on Teija Hakala, joka on tehnyt sekä itsensä että toisen kuvan esinekollaaseina. Omakuva tietysti tuntuu alkuun helpolta, mutta miettikääpä itse: mitä esineitä ottaisitte mukaan, mitä rajaisitte pois? Hakalallekin karsiminen näyttää olleen helpompaa toisen kuvassa. Itselle on ollut pakko ottaa sen sata pientä pulloa täynnä kaikkea merkityksellistä.

Teija Hakala: Teijan talo

Teija Hakala: Teijan talo

Kaikki taiteilijat ovat naisia, ja he pääsevät toistensa kuvaamina kiiltokuviksi, maalituubeiksi, grafiikaksi, akvarelleiksi jne. Näyttely on runsas ja jotenkin galleriakin vaikuttaa kaksi kertaa normaalia suuremmalta. Ainut, mitä jään toivomaan on toisto: jos tämän idean kanssa kulkisi pidempään, mihin asti kuvaajat toistensa kanssa pääsisivät?