Posts Tagged ‘Praha’

The Mucha Gallery, Praha

MuchaThe Mucha Gallery, Praha (Muchan teoksiin voi tutustua mm. Mucha Foundationin sivuilla.)

Prahassa on se hieno puoli, että kun kielestä ei ymmärrä mitään (jos ovessa lukee SEM, se tarkoittaa VEDÄ ja TAM tarkoittaa TYÖNNÄ, mutta sen enempää en saanut kieltä dekoodattua – jopa ’kiitos’ on niin vaikea sana että jokainen, jolle sitä yritin sanoa, kysyi mitä yritin sanoa ja korjasi sen jälkeen lausuntaani. En onnistunut tuottamaan ainuttakaan ymmärrettävää kiitosta), joten kaikki tulee vastaan yllätyksenä. Kävin Alfons Maria Muchan (1860-1939) teoksia esittelevässä näyttelyssä, ja nyt kun kirjoitan siitä, tajuan, että sehän on ihan Mucha-galleria, pysyvä näyttely kaupungin ytimessä.

No niin.

Siellä ei saanut ottaa kuvia, joten te ette saa tietää, miten hienot, kuluneet parkettilattiat siellä on. Muchalta on esillä 350 teosta, mikä, jos Muchaa tunnette, on runsaasti (koska Muchan tyyli on teoksesta toiseen tiukan yhdenmukainen, on sadan kuvan jälkeen enää vaikea ymmärtää, näkeekö nyt uusia teoksia vai uudelleen niitä samoja).

Näyttely kertoo hienosti sen, että kyse on aikansa käyttögrafiikasta. Vaikka kuvat ovat ihan pikkuisen hienompia kuin nykyään mainoksissa, mainoksia, kutsuja ja ruokalistojen koristeita näistäkin suuri osa on ollut.

Pikku hiljaa massasta alkavat erottua poikkeamat, kuten piirrokset hyönteisistä ja lasiesineistä. Ihana art deco!

Muchan elämäntarina on kertomus sitkeydestä. Kun hän haki ensimmäistä kertaa taidekouluun, hän sai professorilta vastauksen: ”Maailmassa on vähän rahaa, mutta paljon taiteilijoita, joten neuvon teitä hankkimaan jonkin toisen ammatin.” Kun hän sitten pääsi tekemään teatterin lavasteita Wienissä, teatteri paloi. Mucha löysi kuitenkin itselleen mesenaatin, joka maksoi hänen taidekoulutuksensa – vuoden kuluttua koulutuksen alkamisesta mesenaatti kuitenkin lähetti Muchalle kirjeen, jossa hän kertoi lopettavansa tukensa, koska muuten Mucha ei ole kunnolla valmistautunut maailman realiteetteihin. Rahaa oli pakko hankkia ja pikku hiljaa lehtikuvitusten kautta esiin kuoriutui tämä tuottelias Mucha, jonka teoksia Prahan keskustassa voi katsella.

Kotona otin hyllystäni Mucha-kirjan, enkä enää osannut sanoa, mitkä teoksista olin nähnyt. Sellaista se on, häikäisevä kauneus; siihenkin turtuu kun sen näkee 350 kertaa.

 

Franz Kafka -museo eli Kuinka sain eksistentiaalisen kriisin Prahassa (enkä selvinnyt siitä)

Franz Kafka Museum
HERGETOVA CIHELNA
Cihelná 2b
118 00 Prague 1-Lesser Town

Kafka-museoPraha. Olen istunut autossa melkein 9 tuntia (Bochumista, Saksan lännestä, asti). Perillä joukkiomme purkautuu autosta hostellin pihassa. Hostellia pitää suitsukkeentuoksuinen, intialainen Krishna-enkeli, seinät ovat täynnä jumalten kuvia. Ensimmäinen yö menee kuitenkin enimmäkseen kävellessä kaupunkia ympäri, ei hostellin rauhoittavien Buddhien seurassa. Hämärässä kaupunki on hiljainen, kahdelta yöllä sillat ovat suoraan satukirjojen sivuilta.

Aamulla on tehtävä lista asioista, joita Prahassa pitää tehdä. Kafka-museo on listalla korkealla (eikä vähiten siksi, että kissani nimi oli Kafka). Ja niinpä, pahaa aavistamatta, astelen museoon (paitsi että sinne ei niin vain astellakaan, koska museon pääsyliput myydään kaupassa sisäpihan toisella puolella).

Ensimmäisen shokin (älkää sanoko, että se kirjoitetaan nykysuomeksi ’sokki’) koen museokaupassa, jossa on esillä muistikirjoja, joihin on sidottu tyhjien sivujen sekaan revittyjä kirjeitä, valokuvia ja muuta salaperäistä. Kirjassa lukee: A first sign of the beginning of understanding is the wish to die. Joo, helppoa draamaa, mutta lukekaapa lause Prahan painostavan kauniilla kadulla!

Ja sitten muistikirja repussa museoon!

Museon pysyvä näyttely on nimeltään The City of K. Franz Kafka and Prague. Kaikki on englanniksi, mikä on enemmän kuin hienoa.

Retki alkaa Kafkan lapsuudesta. Seinätekstit ovat vihjailevia ja kaunokirjallisia, eivät lainkaan sellaista informaatiotulvaa kuin museoissa yleensä. Musiikki soi. On kivikasoja lattialla, salaperäisiä teatteritelttoja, huopakankaalle heijastettuja dioja, läpinäkyviä valokuvia. Kafkan elämästä saa jotenkin realistiselta vaikuttavan käsityksen. Ei mitään sellaista museokelpoista, tiivistettyä elämäntarinaa vaan rosoja, ristiriitaisuuksia, katkelmia.

Kun museotila tuntuu jo päättyvän, nurkasta laskeutuu portaat alas punaiseen valoon. Seinällä kannustetaan: mennäänpä katsomaan Kafkan kirjojen maailmaa! Tässä olisi mahdollisuus suuriin kliseisiin ja virheisiin, mutta kas, alakerta on toteutettu yhtä loistavasti kuin ylä-.

Alhaalla on esimerkiksi käytävä toisensa jälkeen jatkuvia arkistokaappeja, joiden laatikoissa on Kafkan kirjojen henkilöiden nimiä. On pikkuruisia ikkunoita, joista melkein näkee eräässä novellissa kuvaillun kidutuslaitteen. On valoon kulkeva kaarikäytävä, jota kävellessä on uhkaavan piinaava tunne kuin jonkin kauhuelokuvan lopussa.

Tietoa ei yritetä jakaa pitkillä teksteillä vaan näyttämällä ja viemällä erilaisiin tunnetiloihin. Ja se toimii. Sininen

Se toimii niin hyvin, että astuessani talvipäivän valoon kadulle huomaan päätyneeni eksistentiaaliseen umpikujaan. Mitä merkitystä millään on? Mitä merkitystä on tällä blogikirjoittamisella, jossa en koskaan saavuta tasoa, jolle tahtoisin päästä? Miksi yritän kirjoittaa mitään, kun olen niin hyvin perillä sanojen rajallisuudesta? Mitä luomista tämä muka on?

Päätän lopettaa kirjoittamisen ja ryhtyä muistikirjansitojaksi (mitä olenkin tässä opetellut viikon verran matkalta palattuani, mutta nyt huomaan antaneeni periksi entiselle itselleni ja istuvani taas tässä kirjoittamassa). Ajattelen nimittäin, että koska sanoista ei ole mihinkään, täytän hyllyni itse tekemilläni tyhjillä kirjoilla.

Museo on kokemus. En minä pysty siitä teille mitään kertomaan näillä typerillä merkeillä.

(PS Prahan kaupunki on erityisen kafkamainen parkkipaikkaviivoituksissaan. Sinisille paikoille esimerkiksi saa parkkeerata, ja sellaisille keltaisille, joissa on sahalaitainen viiva (mutta vain talon omistajan luvalla). Valkoisia paikkoja ei saa käyttää ilman parkkilupaa. Jos nyt oikein ymmärsin.)