Posts Tagged ‘SA. Salmela’

Kommentteja (Näyttely: Uusin silmin, Mältinranta)

Uusin silmin – Tampereen Taiteilijaseuran näyttely osana Suomi 100-v. juhlavuotta. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 17.6.2017 – 4.7.2017.

Taiteilijat Mältinrannassa: Krister Gråhn ja Hannamari Matikainen, Anne Hakala, Katri Heinänen, Anna Hyrkkänen, Emmi Kallio, J-P Köykkä, Paula Mikkilä, Anna Pekkala, Erno Peltonen, Helena Pokkinen, Helge Riskula, SA Salmela, Marjo-Riitta Sasi, Minna Soraluoma, Kati Valkonen.

20170622_130843973

Anna Hyrkkänen: Bonsai.

Uusin silmin -näyttelykokonaisuus on vallannut useita Tampereen näyttelytiloja. Aloitin kierroksen Mältinrannasta.

Uusin silmin sisältää kommentteja suomalaisen taiteen historiaan. Taiteilijat ovat ottaneet lähtökohdakseen jonkin Suomen itsenäisyyden aikana valmistuneen teoksen, johon he ovat tehneet oman teoksensa kommenttina. Kommentit ovat erilaisia: toiset ovat selvästi kunnioittavia, toiset humoristisia – toiset esteettisiä, toiset yhteiskunnallisia.

Lähtökohta on kiinnostava. Teosvalinta voi olla sattuma tai hyvinkin harkittu teko. Kyse voi olla vain siitä, että taiteilijan estetiikka sopii johonkin teokseen tai sitten, toki, valittu teos voi olla merkittävässä roolissa sen valinneen taiteilijan elämässä. Sitä meille ei kerrota, ja hyvä niin.

Näyttelyn kantavana voimana on se, miten erilaisia viittaukset teoksiin ovat. Joskus suhde on suora (Marjo-Riitta Sasi: Hattupäinen omakuva isän kuoleman jälkeenEllen Thesleff: Hattupäinen omakuva), joskus ovela.

IMG_20170624_130530

Katri Heinänen: Siistijä.

Ovelana pidän esim. Katri Heinäsen Siistijää (kommentti teokseen Rauni Liukko: Siivooja), jossa osa kukilla täyteystä kuvapinnasta on pyyhitty puhtaaksi. Teos on paitsi kommentti siivooja-aiheiseen veistokseen myös taidemaailmaan, jonka absurdit uutiset toisinaan kertovat, miten siivoaminen on tuhonnut teoksia museoissa.

Anna Hyrkkäsen Bonsai (kommentti teokseen Aukusti Tuhka: Vanha omenapuu) on esinekooste, joka nostaa omenapuun assosiaatioita kolmiulotteisesti esiin valkoisesta seinästä. Siellä ovat niin puunrunko kuin omenat, ja puiset kehykset nojaavat seinää vasten.

Ahdistavimmasta päästä on Anna Pekkalan The Great White Trash (kommentti viattomanoloiseen Viktor Janssonin Kalapoika-suihkulähteeseen). Valkoinen valas on kokonaan muoviroskaa. Se roikkuu katosta kuin pyydyksestä; elinkelvoton, käyttökelvoton olento, joka ei vain ymmärrä kuolla sukupuuttoon.

Näyttely on sen tyyppinen, että jokaisen teoksen avaaminen tässä söisi sen katsomiseen liittyvää iloa. Niinpä kerron vain sen verran, että kuvat alkuteoksista on asetettu esiin kommenttiteosten viereen. Vertaileva katsominen on paitsi sallittua, siihen suorastaan kannustetaan. Pelkoa siitä, että taidehistoriaa tuntematta putoaa kärryiltä, ei siis ole.

IMG_20170624_130552

Anna Pekkala: The Great White Trash.

Muita Uusin silmin -näyttelypaikkoja ovat Hiekan taidemuseo ja Emil Aaltosen museo. Niihin menen käymään ensi viikolla.

 

 

 

 

Miten aikuinen käyttäytyy ja muita myrskyjä (Näyttelyt: Sario; Haimila; Salmela; Viirilä; Tervaniemi)

Kristiina Sario: Leikin varjo. Sanna Haimila. SA. Salmela: Pariskunta – Akryylimaalauksia. Juha Viirilä: Women and Bob. Sari Tervaniemi: Dizzy. Galleria Kapriisi/Galleria Katko (Hämeenpuisto 25, Tampere). 5.–30.3.2014.

Kristiina_SarioAloitin Kapriisi-urakan Kristiina Sarion näyttelystä. Hänen taivaansa ovat upeita. Pienet ihmiset/lelut (romaanihenkilöt?) elävät dramaattisia hetkiä maassa, ja taivas tarjoaa samaa draamaa heidän yläpuolellaan.

En koskaan tiedä, saako näin sanoa, mutta maalauksissa on jotain kuvitusmaista. Ne ovat aukkoja tarinoihin (on niitä tarinoita sitten kirjoitettu tai ei). Taivaiden orgaaniset pyörteet kätkevät sisäänsä potentiaalisia kuvioita. On paljon nähtävää.

Ja ne värit! Luonnonilmiöissä on jotain vastustamattoman vangitsevaa. Ei tarvitse olla kuin tavallinen auringonlasku elementtilähiössä, sitäkin jää usein tuijottamaan kuin ihmettä.

Ehkä ihminen haluaa tuntea olevansa pieni ja muiden armoilla. Haluaa myrskyn, jolle ei kerta kaikkiaan voi mitään (saa antaa periksi, lopettaa kaiken kontrolloinnin).

SariTervaniemiSen jälkeen laskeuduin Galleria Katkoon, jossa Sari Tervaniemen Dizzy kertoo (siteeraan tiedotetta) ”nuorista naisista oudohkoissa tilanteissa, hetkistä jolloin ei käyttäydytä kuin aikuiset ihmiset.”

Tässä on taas tämä ongelma, että en tiedä, miten aikuiset ihmiset käyttäytyvät. En tiedä, mistä tämä myytti on syntynyt, että aikuiset eivät keinu tai että aikuisuus on jotenkin harmaata ja kahlittua. Minulle aikuisuus on aina ollut lupaus vapaudesta; lapsena on riippuvainen siitä, mihin annetaan lupa, minne saa mennä, mitä saa tehdä. Aikuisena voi hitto sentään syödä lounaaksi karkkia ja mennä keinumaan kesken kävelylenkin, jos haluaa!

Niinpä en siis hahmota tätä videota, jossa nuoret naiset keinuvat tai kantavat ilmapalloa kaupungilla. Tai no, hahmotan toki, mutten ymmärrä, mikä tässä on ei-aikuismaista käytöstä. (Ehkä olen jotenkin kypsymätön yksilö.)

Itse video on miellyttävä katsoa, tunnelmia täynnä.

JuhaViirila

Juha Viirilän mainiosti nimetty näyttely Women and Bob on alakerrassa, pienessä tilassa. Intiimissä, tulisi tilaa varmaankin kuvailla.

Viirilän naisissa on jotain kuubalaista (en tiedä, miksi juuri kuubalaista). Hänen maalauksensa voisivat olla mainosjulisteita ajalta, jolloin mainokset olivat taidetta (joku mainostoimistolle työskentelevä taiteilija nyt kyllä suuttuu tästä luonnehdinnasta).

Naisten paksusti meikatut silmäluomet ovat teräviä kuin papukaijan nokka. Poski poskea vasten puristuvat kasvot ovat avautuneet perhosen siivet.

SannaHaimilaSanna Haimila on pohtinut kuolemaa ja surun fyysisyyttä. Piirustukset ovat suuria ja hauraita. Ääriviivat pätkiytyvät katkoviivoiksi.

Piirustuksissa on paljon karua ja rumaakin. Kasvot jäävät epäselviksi, piirustus elää (ihan kuin se olisi lähtenyt eri suuntaan kuin taiteilija olisi halunnut).

Suru on sulkeutumisen tunnetta, ruumis kapaloituu suruun. Tai ehkä on erilaisia suruja: suuria ja katkonaisia, pieniä ja tummiksi pyöriteltyjä.

SA. Salmelan Pariskunta -näyttely vaikuttaa villiintyneeltä poptaiteelta. Numerot ja prosenttimerkit muodostavat nalleja ja ikuisina toistuvia ornamentteja. Punainen ja sininen taistelevat huomiosta.

Näen lähes jokaisessa maalauksessa numeroa 3, vaikka voisin nähdä niissä paljon muutakin. Numero muuttuu nalleksi, tai kahdeksi yhteenkietoutuneeksi kuvioksi (yin/yang-tyyliin).SASalmela

Urheilullinen värimaailma ja maalausten pintaan piirretty hienonhieno verkko saavat ajattelemaan peliä. Ympyrät nallekuvioiden pinnalla ovat nekin kuin pelinappuloita. Kutsu: yritäpä saada viiden suora!

Näitä teoksia on mukava nähdä, ne toimivat kuin puhdistava pesuaine. Katseltuani tarkkarajaisia ja huomiovärisiä maalauksia olen valmis pienempiin nyansseihin, vihjauksiin, haurauteen.