Posts Tagged ‘Nykyaika’

Kärpäsenä katossa (Näyttely: Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä)

Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä: Jokamiesluokka. Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere) 7.5. − 5.6.2016.

Nykyajassa on esillä valokuvaaja Pekka Elomaan ja Lyhty ry:n kehitysvammaisten aikuisten kuvaamia muotokuvia ja videoteoksia. Videotkin ovat eräänlaisia muotokuvia, niissä tosin kuvan kohde pyörii tuolilla villisti tai ehkä jopa heiluu niin, että videossa näyttää olevan kaksi samaa ihmistä yhtä aikaa.

Muotokuvissa viehättää niiden asenne. Se, että ihminen ei ole paikoillaan pysyvä kone eikä virallinen rooli, vaan hän voi olla hymyilemättä tai katsoa muualle, jos siltä sattuu tuntumaan. Malli voi olla kuvassa puku päällä ja paljain jaloin tai punaisissa vaatteissa punaista taustaa vasten.

Mystisimmillään muotokuvien kohde on peittänyt päänsä kokonaan. Kun kasvonsa huiviin käärinyt ihminen halaa toista ihmistä, eikä tätä toista selvästikään tilanne ahdista millään tavalla, kuvaan syntyy surrealismia. Keitä nämä ihmiset ovat ja miksi he suhtautuvat toisiinsa näin?

Näyttely on sopivan väljä, koska ihmisten lähelle pääseminen (ja sitä näissä kuvissa on runsaasti tarjolla) vaatii aikansa ja tilansa. Katsojan päälle ei vyörytetä, vaan annetaan katsella rauhassa.

Muotokuvat kertovat aina jotakin myös kuvattavan ja kuvaajan suhteesta toisiinsa. Tässä näyttelyssä tarjolla on paljon miellyttävää, tuttavallista, rentoa olemista. Siihen tunnelmaan on mukava päästä hetkeksi mukaan, kärpäsenä katossa.

 

 

 

Monta näyttelyä (Näyttely: INTAC)

INTAC: Desire – kaksiteräinen miekka. Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere) 02.–30.4.2016.

INTAC-verkosto toimii seuraavissa korkeakouluissa:

Tampereen ammattikorkeakoulu (Tampere, Suomi)
OCAD University (Toronto, Kanada)
Chung-Ang University (Soul, Etelä-Korea)
BTK University of Applied Sciences and Design (Berliini, Saksa)
Osaka University of Arts (Osaka, Japani)
India National Institute of Design (NID) (Ahmedabad, Intia)

Seison Antonio Giacchettin teoksen edessä, koska teoskuvia näyttelystä ei saa julkaista.

Seison Antonio Giacchettin teoksen edessä, koska teoskuvia näyttelystä ei saa julkaista.

Valokuvakeskus Nykyajan näyttely on tälle päivälle jo toinen, jossa ei saa valokuvata. Olen vanhanaikainen: tahtoisin kirjoittaa taiteesta kuvien kera, näyttää teille, mistä puhun ja kirjoitan.

Nyt puhun ja kirjoitan yhteisnäyttelystä, jonka taiteilijat ovat korkeakoulujen taideopiskelijoita eri puolilta maailmaa. Lopputulos on villi ja runsas. Teokset ovat ryppäitä, joista suurelle osalle olisi voinut antaa koko gallerian. Nyt ryppäät on ripustettu tiiviiksi kennostoiksi omiin nurkkiinsa.

Näyttelyn aiheena on halu, ja sitä on lähestytty (tietysti) yliseksuaalisen kulttuurin kautta, mutta myös esimerkiksi haluna palata lapsuuteen tai haluna saada parempi elämä. Tai jopa obsessiivis-kompulsiivisena tarpeena saavuttaa täydellisyys.

Erityisen samaistuttavia ovatkin nämä Desire for Perfection -teoskokonaisuuden kuvat, joissa halutaan lyijykynistä yhtä teräviä, linnut tavaalle suoriin riveihin ja tomaatit kauniisti lautaselle (taiteilijat: Jeein, Laura Mitchell, Erica Joaquin, Yubeen). Liikuttava on myös ChangKyun Leen ja Jiin Kimin What Makes Me Feel Alive -sarja, jossa on paljon valokuvia esimerkiksi kasveista.

Videoteoksista esimerkiksi Antonio Giacchettin Interactions saa mukaan koko ruumiin ja tunneaistin: kuvissa ihmisiä pidellään ja käsitellään, ja he ovat kuin tahdottomia nukkeja heitä silittävien ja koskettelevien käsien välissä. Ihmistä voi tökkiä ja silitellä, mutta siitä huolimatta pääse vain kiinni pintaan.

Näyttely on, kuten totesin, runsas. Ripustus on ohimenevä ja raikas: valokuvia on teipattu seinille sellaisenaan, ilman kehyksiä. Nämä kuvaukset halun anatomiasta ovat tässä vain hetken.

Kannattaa mennä tutkimaan: vaikka ensin näyttäisi siltä, etteä kuvamäärää ota millään haltuun, se jaksottuu aika hienosti teemoihin. Lajittelutyö on tehty katsojan puolesta, riittää, kun menee ja ottaa vastaan.

PS: Tekijöitä tavattavissa Taidesuunnistuksessa 23.–24.4.2016!

 

Läheltä (Näyttely: Eriksson)

Lauri Eriksson: 22 tapausta asunnottomuudesta. Valokuvakeskus Nykyaika, Kellarin galleria 6.–28.2.2016.

SAM_3863Lauri Erikssonin asunnottomuutta käsittelevä näyttely hymyilyttää ja itkettää yhtä aikaa. Hymyilyttää, koska me olemme kaikki samankaltaisia, ja on helppo tunnistaa toisen ihmisen tarinassa jotain omaa. Itkettää, koska näyttelyn ihmiskuvat ovat enemmän kuin ihmiskuvia. Jokainen kuvattu (asunnoton) henkilö vastaa muutamaan kysymykseen, mm. siihen, mitä he toivovat tällä hetkellä ja kuinka kauan he ovat olleet asunnottomina.

Naurahdin ääneen, kun luin erään miehen vastauksen kysymykseen, onko hänellä parisuhdetta. ”Peeveli, tällä hetkellä ei.”

Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin katsovani teoksia jonkin hämmentävän etäisyyden päästä, enkä nähnyt ihmisiä ihmisinä. Taide toimii siis näinkin: osoittaa meille, että taide välineenä tekee etäännyttämisen helpoksi.

Ainoa ongelma kellarigalleriassa on valaistus. Kiiltävien kuvien edessä saa hakemalla hakea kohtaa, josta tekstit pystyisi lukemaan ilman, että spottivalon heijastus tekee sen mahdottomaksi.

(Yläkerran näyttelyssä oli käyntipäivänäni menossa luento, joten sen näyttelyn katsominen oli siirrettävä toiseen ajankohtaan.)

Valkoista valkoisella (Näyttely: Lecklin)

Lasse Lecklin: Expedition. Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere) 9.−31.1.2016.

2016-01-09-2399Kuinka ollakaan, juuri kun kirjoitin Lasse Lecklinin taannoisesta näyttelystä Turussa, huomaan Lecklinin näyttelyn avautuneen myös Tampereella. Valokuvakeskus Nykyaika on samalla laajentunut kellariin, joten näyttelytila on tuplaantunut viime vuodesta.

Lecklinin arktiseen näyttelyyn on ihana astua hyiseltä kadulta toppatakki päällä. Eikä tee mieli ottaa takkia pois, koska kuvissa on yhtä kylmä. Valkoista valkoisella; se on se, mikä talvessa on normaalia ja kaunista.

On suorastaan omituista, että evolutiivisesti niin vaarallinen ilmiö kuin jäätyminen ja lumi voi muodostua ihmisen silmissä kauniiksi ympäristöksi. Me elämme niin turvattua elämää, että meillä on etuoikeus nauttia tästä kaikesta esteettisesti. Meillä ei ole vilu eikä nälkä.

Kuvissa tiedemiehet on upotettu tutkimuskohteeseensa kauniisti, heidän valkoisten takkiensa helmat kulkevat linjassa lumisten vuorten kanssa. Ihmisten asettelusta maisemaan on esillä myös matemaattinen kaava.

Ihmisellä on halu mennä sinne, missä ei ole helppoa. Ääriolosuhteet ruokkivat tarvetta tuntea itsensä eläväksi olennoksi: selviytyä: saada jatkuvia onnistumisen kokemuksia: taistella ulkoista uhkaa vastaan. Kylmässä talvessa on siis puolensa. Riittää, kun kävelee kauppaan -28°C:ssa, ja saa jo ihan mukavasti adrenaliinipiikkiä ja selviytyjän karismaa.

Lecklinin kuvissa talvi on yhtä aikaa uhkaava ja kesytetty. Uhkaava se on, kun se kaataa telttoja ja valuu vuorenrinteillä. Kesytetty se on, kun sitä voi tarkastella vastarannalta ilman pipoa, tutkijantakki päällä.

Muualla

Tässä viimeaikoina muualla julkaistuja juttujani:

Huulipunaa, kyyneleitä, silmiä ja kieliä

eli Pitäisikö näistä kaikista teoksista nyt etsiä jotakin naiseuteen liittyvää?

kritiikki näyttelyistä Aseina huulipuna ja kyyneleet? (Sara Hildénin taidemuseo, Tampere, 4.10.2015–17.1.2016) ja Carol Rama: Polte (EMMA, Espoo, 14.10.2015–10.1.2016), Taide-lehti 6/2015.

Kaupunki on orgaaninen prosessi

Petri Nuutisen haastattelu, Petri Nuutinen: Roma (Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere), 4. – 23.12.2015), puolilehti.fi.

sekä kritiikkejä puolilehti.fi:ssä:

Uuden museon tuoksu

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Pitkän matkan ateljee (pysyvä näyttely) ja Jokin meissä. Teoksia vuosilta 1971–2014 (1.2.2015–10.1.2016) Kangasala-talo (Kuohunharjuntie 6, Kangasala).

Galleria joka otti hoitaakseen museon työn

Axel Gallén. Tyrväältä Pariisiin. Galleria Akselissa (Asemakatu 16, Sastamala) 15.8.-4.10.2015.

Aina uusia ideoita, kunnes

Koko kansan rakastama piirustusdialogi. Noora Federley, Arsi Fennica, Emilia Mäkelä, Ville Pirinen, Kaija Papu ja Sanni Seppä. Taidekeskus Mältinrannassa (Kuninkaankatu 2, Tampere) 3.10.2015 – 20.10.2015.

Väkivaltaisen kritiikin kuvauksia

Daniel Kehlmann: Minä ja Kaminski. Tammi, 2013. Suom. Ilona Nykyri

Carl-Johan Vallgren: Herra Bachmannin esite. Tammi, 2004. Suom. Tarja Teva.

Mobiilia ja sarjoittaista

Mobile Nordic
Galleria Ratamo (Veturitallinkatu 6, Jyväskylä)
5.–29.11.2015.

 

Mikä meitä naurattaa? (Näyttely: Susiraja)

Iiu Susiraja: Liika kiltteys ei kannata. Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere) 7.-29.11.2015 .

SusirajaOlen nähnyt sanaa ’selfie’ käytettävän joskus Iiu Susirajan taiteen yhteydessä. En tiedä, miksi kaikkea itsensä kuvaamista täytyy kategorisoisda selfieiksi muutenkaan, mutta Susirajan teokset ovat niin kaukana selfie-käsityksestäni, että tämä määritelmä täytyy kumota heti.

No niin, nyt se on kumottu.

Susirajan omakuvat eivät oikeastaan ole edes omakuvia. Ne ovat asetelmia. Ihmistä on kuvissa käytetty samoin kuin mitä tahansa muita asetelman osasia. Se, että ihmiseen sisältyy paljon enemmän tunteita ja merkityksiä kuin vaikkapa harmaaseen kivenmurikkaan, johtaakin sitten näiden asetemien monenlaisiin tulkintoihin.

Huumoria kuvissa on, toki. Samalla niissä on paljon kipua. Nainen leikkaa huuliaan irti suurilla saksilla. Keltaiset kumihanskat on leikattu tasaisiksi viipaleiksi. Ruoka on naulattu kiinni pöytään (Älä syö mun eväitä, kuvassa). Nämä ovat kaikki jonkinlaisen väkivaltaisen purkauksen kuvia.

Ja silti me naurahtelemme näille kuville. Onko naisen tuska jotenkin kategorisesti huvittavaa? Yksityinen purkaus kodin seinien sisäpuolella jollakin tavalla humoristinen näky?

Olen valmis myöntämään, että kuvat käsittelevät naiseutta, mutta on niissä sellaista yleisinhimillisyyttäkin, ettei niitä pelkästään naiskuvina voi katsoa. Samaan tapaan me kaikki olemme, sukupuolesta riippumatta, odotusten ja roolien orjia. Me joko tiedostamme ne tai emme – se ei orjuutta oikeastaan muuksi muuta. Täysi asettuminen yhteiskunnan odotusten ulkopuolelle on sekin yksi rooli muiden joukossa.

Valokuvakeskus Nykyaika on tullut Tampereen keskustaan, ja ihmisiä virtaa ovesta sisään jatkuvana tulvana. Se on hienoa. Hienoa on myös, että Nykyajassa on valokuva-aiheinen käsikirjasto, jota saa vapaasti käyttää.