Mun on pakko saada tehdä itse! (Näyttely: Street art)

STREET ART – THE NEW GENERATION Porin taidemuseossa 27.05.2012 saakka.

–

Eilisen Elävä blogi -tapahtuman tauolla tutustuin Street art -näyttelyyn. Täten voin sanoa nähneeni näyttelystä vain osan; en ehtinyt lähteä kaupungille katselemaan taidetta rakennusten seinillä. Katselin ihan vain sen, mitä museossa oli.

Ensimmäisenä liimauduin Invaderin teosten eteen, sillä olen seuraillut tämän mystisen henkilön taidetta niiden harvojen suurkaupunkien kaduilla, joilla olen liikuskellut. Yksi invader on sijoitettu siten, että sitä voi katsella Vatikaanin museoihin jonottaessaan (onhan tuo Invader tuossa kuvassa oikealla, vai kopioiko joku häntä? se ei näytä ihan samalta!)

Jotenkin en voinut välttyä siltä tunteelta, että nämä nimettöminäkin pysyvät katutaiteilijat ovat kuitenkin niitä nimekkäitä – joku tietää keitä he ovat, ja heidät on osattu etsiä tekemään näitä museoteoksia. Lisäksihän on lukemattomia katutaiteilijoita, jotka onnistuvat säilyttämään anonymiteettinsä niin hyvin, ettei kukaan tietäisi edes mistä maasta lähteä tekijää etsimään.

Pidän tästä ajattelusta, joka Invaderillakin on, että kaupunki kerrallaan hän valloittaa maailman. Suomessa on vaikea synnyttää innovatiivista katutaidetta, kun kaikki on kiellettyä ja poistetaan heti alkuunsa. (Paitsi neulegraffitit, jotka eivät tunnu häiritsevän ketään.)

Näyttelytilasta on tehty katumainen tuomalla sinne kiviä, aitaa ja sellaista. Tilantuntu onkin onnistunut. Paikoin on avaraa kuin torilla ja paikoin ahtaampia kujia.

Näyttely on hyvä: kun lähden museosta, tunnen, että minun on ihan pakko saada tehdä jotain itse. (Tunne on sikäli uusi, että olen hokenut itselleni viimeiset 15 vuotta, ettei minun kannata edes yrittää mitään visuaalista, koska en osaa, en osaa, en osaa.)

Nautin erityisesti videoseinästä, jolla pyörii monessa ruudussa leivänpaahtimia kaikkialle tekevän tyypin videoita. Kuinka ovelaa ujuttaa leivänpaahdin urheilukanaville maalaamalla se tiehen juuri ennen pyöräkilpailua! Tai kuinka voi maalata keskellä päivää keskelle katua, seinään, kunhan päällä on huomioliivi, joka saa maalaajan näyttämään viralliselta.

Jos nyt jotain jäin toivomaan niin näyttely oli vähän liian pieni. Tämähän ei oikeastaan kerro näyttelyn koosta mitään vaan siitä, että aihe ja esillepano olisivat kantaneet vielä huomattavasti runsaamman teosten määrän.

Suhtauduin katsomiseen niin kuin kadullakin, eli en lukenut mistään tekijöiden nimiä. Niinpä en tainnut tunnistaa muista kuin Invaderin, jonka tunsin jo ennakkoon. En tiedä oliko valintani fiksu, mutta olisi tuntunut väärältä lukea, kuka minkänkin takana on. Joten anteeksi, taiteilijat, mutten kerro teistä nyt mitään.

Edit: Nyt, kun tässä etsiskelen katutaidekirjoja netin kautta, voisin isätä, että museossa olisi saanut olla myynnissä myös pikkuisen laajempi valikoima näyttelyyn liittyvää kirjallisuutta. (Tokihan siellä oli muutama kirja.)

Elävä blogi

Olin eilen Porin taidemuseossa, jossa oli Elävä blogi -tapahtuma. Jussi Koitelan järjestämän tilaisuuden ideana oli, että taidebloggaajat esittelevät blogiaan yleisölle ja kameralle. Kuvattu materiaali päätynee joskus johonkin muotoon, jota voi katsella.

Ratkaisin asian siten, että tulostelin Nokkosta sieltä täältä ja luin sattumanvaraisesti lattialta nostamiani päivityksiä ääneen. Tekisin nyt toisin; laittaisin yleisön nostamaan päivitykset hatusta! Tilaisuus oli kiintoisa ja oli mukava kuunnella muiden bloggaajien ajatuksia (paikalla olivat Heikki Kastemaa ja Anni Venäläinen).

Elävässä blogissa oli se hauska puoli, että tekstistään sai välitöntä palautetta. Piristävää!

Toisaalta en koskaan ennen tilaisuutta ollut ajatellut, mihin tällä nokkostamisellani pyrin, joten nyt on vähän sellainen meta-ajattelun ongelma; paneelikeskustelussa ruodin omaa kirjoittamistani, enkä nyt tunnu pääsevän takaisin sitä edeltäneeseen viattomuuden tilaan.

Onneksi minulla on huono muisti ja kohta annan taas mennä niin kuin ennenkin.

(Anteeksi, että julkaisen omahyväisesti oman kuvani, mutten halua julkaista muidenkaan kuvia lupaa kysymättä.)