Lauri Nykopp: Silmänkantamattomiin. Mikkelin taidemuseossa (Ristimäenkatu 5, Mikkeli) 23.9. – 6.11.2016.
–
Mikkelin taidemuseossa saa valokuvata vain omaan käyttöön, joten ajattelin, että heillä on varmaan kattavasti lehdistökuvia nettisivuillaan. Ei muuten ole. Olisi taas pitänyt kysyä, eikä olettaa.
(Taideteoksen edessä otetun selfien julkaiseminen olisi sallittua, joten harmittaa, etten ottanut jokaisen teoksen edessä itsestäni kuvaa. Kuinka kivaa teidän olisikaan niitä katsella.)
No, asiaan.
Museossa on laaja Lauri Nykoppin näyttely. Esillä on valokuvadokumentointia Nykoppin performansseista, hauskasti portaikkoon ripustettu valokuvasarja Beninistä, maalauksia, teltanmallinen installaatio, jonne pääse sisälle jne.
Aloitetaan sieltä teltasta: äänet olivat vähän liian kovalla, jotta kokemus olisi ollut rentouttava. Sellaiseksi se ei ehkä ole tarkoitettukaan. Istuin pimeässä ilman silmälaseja, ja kattoon ripustetut pistevalot näyttivät oikeasti tähdiltä. Keskellä telttaa oleva tähdenmuotoinen, punainen valopesä näytti sopivasti sumentuneena oikeasti tulipesältä. (Likinäköisyys on toisinaan siunaus!) Alkupisteenä näyttelylle teltta toimii hyvin: siellä voi hetken orientoitua katselemaan taidetta.
Teltan jälkeen edessä oli teoksia, joita osasin parin vuoden takaisen kohtaamisen perusteella odottaakin: kaleidoskooppimaisia, valokuvaa monistavia, upottavia, suuria kuvia. Nautin suuresti teoksista, joissa kuvatasoja on kaksi tai useampia. Taustalle jäävän arkkitehtonisen kuvatulvan päällä on esimerkiksi suuri kristallikruunu. Tai koko valokuvapinta on maalattu peittoon, ja näkyy läpi vain maalamatta jääneestä kohdasta.
Tekstiä sisältävät teokset eivät ole helppoja. Niiden täytyy taistella sitä vastaan, että ne vain luetaan ja ohitetaan. Esimerkiksi: kun syvänsinisessä viisikulmiossa lukee ”Taivaassa”, on olettettava, että juuri viisikulmiolla ja sinisellä on tärkeä merkitys teoksen tulkinnassa. Siitä huolimatta tekstin vain helposti lukee ja ohittaa.
Tekstiteoksia näyttelyssä on jonkin verran. Mitä monikerroksisempia ne ovat, sitä helpompi niitä on katsoa muuten kuin vain sanoina. Upeasti maalattu musta As far as the eye can see paljastaa valossa mustan maalipinnan hurjat muodot.
Yläkerrasta vaikuttavimpina jäivät mieleen oranssit teokset, joiden alkuperä piiloutuu. Valokuvia jäidenlähdöstä? Kokonaan itse luotuja muotoja? Lämpimän oranssin yhdistäminen teräviin, jäämäisiin muotoihin tuo mieleen ne talven hetket, joissa, uskomatonta kyllä, on aurinkoa.
Yhden elementin lisää näyttelyyn tuo Taiteesta-teos, joka on infotekstin mukaan tehty kaalista ja pommista. Se odottelee siellä viimeisessä huoneessa. Kun sinne asti on ajatellut olevansa turvassa katselemassa taidetta, koko museokierros saa uuden sävyn. Olenkin koko ajan ollut samassa tilassa pommin kanssa. Taide saattaa räjähtää milloin tahansa.
Kokonaisuus on monipuolinen ja siitä sekä ymmärsin osia että jäin ymmärtämättä joitakin osia. Teosten nimet johdattelevat maailmoihin, joita taiteilija on teosten taustalla pohtinut. Joskus viittaukset selventävät, joskus hämärtävät ymmärtämistä. Yleissivistyksellä kuitenkin pärjää pitkälle.
Nokkonen 