Posts Tagged ‘Lauri Nykopp’

Kerroksittain (Näyttely: Lauri Nykopp)

Lauri Nykopp: Silmänkantamattomiin. Mikkelin taidemuseossa (Ristimäenkatu 5, Mikkeli) 23.9. – 6.11.2016.

20160925_112858800Mikkelin taidemuseossa saa valokuvata vain omaan käyttöön, joten ajattelin, että heillä on varmaan kattavasti lehdistökuvia nettisivuillaan. Ei muuten ole. Olisi taas pitänyt kysyä, eikä olettaa.

(Taideteoksen edessä otetun selfien julkaiseminen olisi sallittua, joten harmittaa, etten ottanut jokaisen teoksen edessä itsestäni kuvaa. Kuinka kivaa teidän olisikaan niitä katsella.)

No, asiaan.

Museossa on laaja Lauri Nykoppin näyttely. Esillä on valokuvadokumentointia Nykoppin performansseista, hauskasti portaikkoon ripustettu valokuvasarja Beninistä, maalauksia, teltanmallinen installaatio, jonne pääse sisälle jne.

Aloitetaan sieltä teltasta: äänet olivat vähän liian kovalla, jotta kokemus olisi ollut rentouttava. Sellaiseksi se ei ehkä ole tarkoitettukaan. Istuin pimeässä ilman silmälaseja, ja kattoon ripustetut pistevalot näyttivät oikeasti tähdiltä. Keskellä telttaa oleva tähdenmuotoinen, punainen valopesä näytti sopivasti sumentuneena oikeasti tulipesältä. (Likinäköisyys on toisinaan siunaus!) Alkupisteenä näyttelylle teltta toimii hyvin: siellä voi hetken orientoitua katselemaan taidetta.

Teltan jälkeen edessä oli teoksia, joita osasin parin vuoden takaisen kohtaamisen perusteella odottaakin: kaleidoskooppimaisia, valokuvaa monistavia, upottavia, suuria kuvia. Nautin suuresti teoksista, joissa kuvatasoja on kaksi tai useampia. Taustalle jäävän arkkitehtonisen kuvatulvan päällä on esimerkiksi suuri kristallikruunu. Tai koko valokuvapinta on maalattu peittoon, ja näkyy läpi vain maalamatta jääneestä kohdasta.

Tekstiä sisältävät teokset eivät ole helppoja. Niiden täytyy taistella sitä vastaan, että ne vain luetaan ja ohitetaan. Esimerkiksi: kun syvänsinisessä viisikulmiossa lukee ”Taivaassa”, on olettettava, että juuri viisikulmiolla ja sinisellä on tärkeä merkitys teoksen tulkinnassa. Siitä huolimatta tekstin vain helposti lukee ja ohittaa.

Tekstiteoksia näyttelyssä on jonkin verran. Mitä monikerroksisempia ne ovat, sitä helpompi niitä on katsoa muuten kuin vain sanoina. Upeasti maalattu musta As far as the eye can see paljastaa valossa mustan maalipinnan hurjat muodot.

Yläkerrasta vaikuttavimpina jäivät mieleen oranssit teokset, joiden alkuperä piiloutuu. Valokuvia jäidenlähdöstä? Kokonaan itse luotuja muotoja? Lämpimän oranssin yhdistäminen teräviin, jäämäisiin muotoihin tuo mieleen ne talven hetket, joissa, uskomatonta kyllä, on aurinkoa.

Yhden elementin lisää näyttelyyn tuo Taiteesta-teos, joka on infotekstin mukaan tehty kaalista ja pommista. Se odottelee siellä viimeisessä huoneessa. Kun sinne asti on ajatellut olevansa turvassa katselemassa taidetta, koko museokierros saa uuden sävyn. Olenkin koko ajan ollut samassa tilassa pommin kanssa. Taide saattaa räjähtää milloin tahansa.

Kokonaisuus on monipuolinen ja siitä sekä ymmärsin osia että jäin ymmärtämättä joitakin osia. Teosten nimet johdattelevat maailmoihin, joita taiteilija on teosten taustalla pohtinut. Joskus viittaukset selventävät, joskus hämärtävät ymmärtämistä. Yleissivistyksellä kuitenkin pärjää pitkälle.

 

Mainokset

Toisen kanssa hengitetty ilma (Näyttely: Nykopp)

LAURI NYKOPP: Suuri Illusiooni. G12 HELSINKI (Annankatu 16, Helsinki) 5.4 –1.5.2014.

Jokin Lauri Nykoppin Suuressa Illusioonissa veti minua puoleensa jo näyttelytiedotteen tipahtaessa sähköpostiini. Ajattelin oitis, että tuon näyttelyn haluan nähdä, joten menen Helsinkiin katsomaan sen. Ja menin.

Galleriassa tunnelma on samanlainen: teokset vetävät puoleensa, kutsuvat lähelle. Niissä on tunnistettavia osia, ne on rakennettu koivuista ja oliiveista. Lopputulos on kaleidoskooppi, hyönteisen katse tuttuun maailmaan.

Teokset ovat tarinoita: samassa kuvassa (Ekpyrotics 050712) on kirkon kupoleja ja laidoilta lyöviä helvetin lieskoja. Tai ehkä kaikki onkin vain aivosähköä: synapsien aktiviista kihinää, jota on kuvattu tietokoneella. Sähköisessä kihinässä on pääkallo, jonka saattaa huomata tai olla huomaamatta teoksen yläreunassa.

Kuvat ovat suuria, elementit niissä pieniä. Teosten valmistustekniikka ei ihan selviä katsomalla. Ne ovat kuin valokuvia, mutta myös jotain muuta. (Ne muistuttavat sellaisia kolmiulotteisia kuvia, joita saa katsella silmät kierossa, kunnes yhtäkkiä paperista pomppaa esiin jotakin.)

Teosten nimessä ja hahmottuvissa osissa on jotakin, mikä tuo mieleen uskontojen maailmanlaajuisuuden. Tästä suunnasta näen myös al-Nurin, saviruukkuun istutetun chilintaimen. Sen saatteena on kirje: ”Taimi / tarvitsee kosteutta: / kahvikupillisen / päivässä // ajatuksella”.

Tässä ympäristössä, suurien kineettisten kuvien herkistämänä, yksinäinen, hento taimi liikuttaa minua. Se tuo mieleen erään ystäväni, jonka ikkunalaudalla kasvaa rivi tuoksuvia mandariineja. Ajattelen ystävyyttä/kasvia: miten monta ihmissuhdetta olisin halunnut pitää hengissä, mutta olen yrittänyt väärin. Ajattelen tätä ystävää, mandariineja, keskusteltuja tunteja. Miten se puhe, toiselle hengitetty ilma, pitää meidät koossa. Koko ihmiskunnan.

(En saanut galleriasta lupaa käyttää ottamiani kuvia, joten kuvia nähdäksenne menkää katsomaan gallerian sivuilta.)