Posts Tagged ‘julkinen taide’

Julkisia ja puolijulkisia

20170913_115107103Onko meillä kaikilla jokin taideteos, jonka näemme koko ajan? Sellainen julkisen tilan teos, joka osuu koko ajan reitille, minne tahansa menemmekin? Minulla ainakin on sellainen. Se on Unto Hietasen Naula (pystytetty 1969).

Veistos ei ole mikään kaunein näkemäni. Ennen se jäi vähän omituiseen väliin ei-kenenkään-maalle, jolle nyt on rakennettu Toasin uusi kerrostalo. Vuodeksi Naula kaadettiin ja sen päälle oli kasattuna milloin mitäkin rakennustyömaan tavaraa. Seurasin tuskaisena, kun sitä kolhittiin ja siihen porattiin reikiä (kun se pystytettiin uudelleen, se tuettiin aluksi metallitangoilla, joille porattiin reiät suoraan veistokseen).

Nyt veistos seisoo Kissanmaankadun reunalla, pienellä nurmilämpäreellä, muistuttamassa ajasta, jolloin tämä nyt minimaaliseksi kutistunut nurmikko oli suuri piha kerrostalojen asukkaille.

Samalla Naula koki silmissäni arvonnousun. Se on pystytetty kulmaan, jossa auringonvalo leikkii sen geometrisilla leikkauksilla. Sateella se on erityisen kaunis, kun jotkin osat kastuvat ja jotkin pysyvät kuivina. (Ennen sen vieressä oli vielä lipputanko, mutta rakennustyömaan koneet hajottivat tangon, eikä tilalle ole ilmaanunut uutta.)

Tampereen julkisia veistoksia on muuten helppo tarkistella kaupungin sivuilta, jonne ne on listattu.

SAM_5997

Paljon uudempi julkinen teos, Kalle Päätalo -aiheinen Maaltamuutto-veistos (tekijänä Arja Renell) Vapriikin nurkilla (Paikan nimi on Alexandra Siltasen puisto, mutten tiedä tietääkö kukaan sellaisen olemassaolosta). Kolme vuotta sitten julkistettu veistos osuu tielleni hyvin harvoin. Yleensä olen kävellyt sen ohi kesällä, kun sen edessä nurmella makoilee puolialastomia auringonottajia, enkä täten ole kehdannut kuvata veistosta.

Ruosteenväriset ihmishahmot sopivat kauniisti alkusyksyisen luonnon väreihin. Pidän myös siitä, miten hahmojen välissä on pystyraitoja, jotka jatkuvat puunrunkoina puistossa teoksen yläpuolella.

En tunne Päätaloa niin hyvin, että tunnistaisin teoksen ihmishahmoja. Teoksen nimi antaa kuitenkin tilaa ajatella heitä keinä tahansa kaupunkiin muuttaneina; kaupunkilaisena ensimmäistä kertaa asuvana sukupolvena.

IMG_20170913_132808Olen vuosia ajatellut, että pitäisi nostaa esiin Kerttu Horilan veistoksia Taysin tiloissa. Nyt, kun sairaala on rakennustyömaana, teokset eivät enää ole kaikki samassa tilassa. Ennen ne olivat kaikki siinä aulassa, joka on tällä hetkellä sairaalan pääsisäänkäyntinä. Nyt siitä tilasta löytyy vain yksi veistos.

Kiersin tänään Horilan teoksia sairaalalla. Ne sijoittuvat sirkusmaailmaan, mikä on jotenkin mukavan kevyttä mutta samalla dramaattista. Sirkuksessahan uhmataan hauskanpidon sivussa myös kuolemaa.

Lepotauko-veistoksissa sirkuslaiset istuvat tauolla. He hoivaavat pieniä eläimiä sylissään.

Veistosten salaperäisyys asuu niiden sirkusvaatteissa. Nämä tyypit kuuluvat todellisuuteen, joka on omamme rinnalla, arjen ulkopuolella. He voivat milloin tahansa tehdä päätähuimaavia temppuja. Lepotauolla he ovat kuitenkin kuin ketkä tahansa: ihmisiä sukat jalassa, jalkaterät roikkuvat alustan reunan yli. IMG_20170913_132756

 

 

Mainokset

Julkisten tilojen teoksia

Janne Hokkanen: #Ilmoitustempaus. Osallistavaa julkista taidetta Tampereen puistoissa 26.6. – 30.9.2017.

IMG_20170821_103634(1)Eilen lähdin pyöräretkelle etsimään Janne Hokkasen teoksia. Tänä kesänä niitä on monessa Tampereen puistossa, ja kaupungin tiedote kehuu niiden olevan osallistavaa taidetta.

Otin kohteeksi Liisanpuiston, jonka läpi kuljen jatkuvasti. Olen suorastaan ihmetellyt, miksen ole teoksiin koko kesänä törmännyt, mutta kun pyöräilin puistossa ympäriinsä, teokset löytyivät juuri sen polun laidalta, jota en kulje suunnilleen koskaan.

Teoksia on valotolpissa, roskiksissa ja muussa julkisessa infrastruktuurissa. Ainakin löytämäni teokset ovat melko pieniä, ja ne on totetutettu kuten katutaide usein on: tarroina.

Otin teosten elämänviisaudet huumorilla. Ne ovat sellaisia kuin ”Mielikuvitus on rajaton.” tai ”Olet tehty samoista alkuaineista universumin kanssa.” Ei siis mitään hirveän mullistavaa.

Sarjasta poikkeaa teos, jossa on peili. Se on ”Kunniailmoitus”, jossa peiliin osuva katsoja on valittu Kiovanpuiston urheilijaksi. Jalkapallokentän laidalla se lienee kannustamassa kaikkia riippumatta siitä, miten hyväksi pelaaja itsensä tuntee.

En oikein löytänyt yhteistä säveltä teosten kanssa. En tiennyt, mitä minulle yritetään viestiä. Jonkinlaista positiivista elämänasennetta, ehkä? Sitä, että kaikki on mahdollista?

Olen vähän huono kaikenlaisen hyväntuulisen taiteen kanssa. En varmaan vain koskaan ole tarpeeksi hyvällä tuulella, jotta saisin teoksista kiinni.

Kartta teosten löytämiseksi on taiteilijan nettisivuilla.

EDIT 23.8.17: Kävelin Sorsapuiston halki (ilman kameraa, tietysti), ja löysin sieltä lisää Ilmoitustempauksen teoksia. Tässä puistossa lyhtypylväisiin on kiinnitetty kuvia sukupuuttoon kuolleista eläimistä.

Tervehdin näitä kuvia ilolla. Koskaan kesäisessä puistopäivässä ei ole liikaa muistutuksia sukupuuttoaallosta, joka ympärillämme velloo.

Kävin samalla pyöräretkellä Ratinassa. Siellä on kesäkuussa julkistettu Tuomo Rosenlundin seinämaalaus Playground-Leikkikenttä. Se löytyy Ratinan sillan itäisestä seinämästä, siis sillan alta.

Vaikkei Ratinassa eilen tapahtumia ollutkaan, siellä oli kuitenkin aitoja, joiden yli en päässyt teoksen lähitienoille. Päädyin kurkkimaan aitojen raoista.

Vähän hankala paikka julkiselle teokselle, jos tie sen luo suljetaan aina, kun Ratinassa jotain tapahtuu (ja sen jälkeenkin, ja ennen sitä, ilmeisesti). Sinne pitää tehdä uusi reissu joskus, ja toivoa parempaa.

IMG_20170821_103650(1)

 

 

Hiedanrannan seinämaalaukset

20170807_143020680

Etsin tänään Hiedanrannan. Se ei ollut ihan niin yksinkertaista, koska Tampereen kaupungin tiedotteessa, jossa kerrotaan Hiedanrannan uusista seinämaalauksista, ei ole osoitetta eikä karttaa. Seinämaalausten taustalla olevan Spraycankontrolin sivut eivät ainakaan tänään toimi, joten sieltäkään ei infoa löytynyt. Onneksi on Google Maps.

Muutaman linkin kautta klikkailemalla löysin Facebookista tapahtumasivun, jolta löytyy lisäinfoa. Seinämaalausten taustalla on siis monipäiväinen tapahtuma, jossa on ollut taiteilijoita, musiikkia ja työpajoja. Se on päättynyt heinäkuun lopussa.

Halusin mennä katsomaan näitä teoksia, vaikka tapahtuma on jo ohi. Niinpä ajoin Lielahteen ja sieltä teollisuusalueelta näyttävään Hiedanrantaan. Ja siellähän niitä maalauksia tuli vastaan. Muutamassa näin tekijän nimen, mutta suurimmasta osasta ei löytynyt mitään tekijätietoja.

20170807_143045147

Alueella tuntuu siltä, että on väärässä paikassa ja tiellä. Suuri osa teoksista on työmaa-aitojen takana. En antanut sen haitata vaan katselin teoksia rauhassa.

Läheisen Lielahden kartanon pihasta löytyi sitä paitsi jäätelökioski. Mikäs sen mukavampaa tällaisena päivänä, kun kädet olivat jo valmiiksi kohmeessa kaikesta valokuvaamisesta.

IMG_20170807_164816

 

 

 

Kaupunkipalapeli (Julkinen teos: Alapuro)

En koskaan kesällä kirjoittanut Anna Alapuron teoksista Siperiaan vievän alikulkutunnelin seinällä, koska luulin, että teokset olisivat siellä niin vähän aikaa, etten ehtisi kirjoittaa ennen kuin ne olisivat jo poissa. Mutta siellä ne ovat vieläkin!

Alapuron teoskokoelma on palapeli kaupungin osasista. Pelkistetyt neliöihin rajatut kuvat houkuttelevat bongaamaan esikuviaan ympäristöstä. Löysin ainakin tuon yhden mittarin, joka näyttää samalta kuin Alapuron kuvassa.

Kuvissa on myös kankaiden osia ja kudontaan käytettyä välineistöä. Paikan menneisyys on kirjava kooste yksityiskohtia. Kankaat tuovat kylmään teollisuusympäristöön ehkä jotain pehmeää, mutta enemmän kuin kankaiden kuviot (ne ovat arkisia, tuttuja, normaaleja) minua kiehtovat koneiden tunnistamattomat siluetit.

Pidän siitä, ettei taideteos kopioi kohdettaan liian suoraan. Väliin pitäisi mahtua jotakin, tulkinta, jos näin laimeaa sanaa saa käyttää. Siksi ehkä nautin eniten noista konekuvista. Niissä on näkökulma. Ne kertovat minulle jotain sen sijaan, että toistaisivat jo olemassa olevaa.

Joka tapauksessa toivon, että teoskokoelma saa pysyvän paikan täältä jostakin.

(Carborundum on muuten tekniikkana niin kiehtova, että joku saisi joskus kutsua minut katsomaan, miten sitä tehdään.)

Taidetaloja ympäri Tamperetta

En ole löytänyt läheskään kaikkia taidetaloja, joita Tampereella tänä kesänä on (nimellä Pala taivasta) 31.8.2012 saakka. Kartta olisi varmaan jossain, mutta minä en jaksa istua koneella etsimässä tietoa, kun yhtä hyvin voin etsiä taloja turhaan pitkin ja poikin kaupunkia.

Kuulin ystävältä, että kannattaa mennä katsomaan se Koskipuiston talo. Tutkin sitten eräänä päivänä Koskipuiston tiheällä kammalla, ja mietin, että kuinka pieni se talo voi olla, kun sitä ei löydy. Vasta päivien kuluttua, bussin ikkunasta, näin talon. Sehän on naamioitu näyttämään täysin ympäristöltään! (Sittemmin kaupunki avasi uuden jalankulkutunnelin Rongankadulta Tammelaan, minä vuoksi en ole käynyt lähelläkään Hämeenkadun pakokaasuja enää, joten meni pitkään ennen kuin menin katsomaan tätä löytämääni taloa. Mutta tämä nyt ei oikein liity asiaan.)

Talo on Heidi Saramäen, Kristen Gråhnin ja Janika Rainan käsialaa ja nimeltään Korsu. Onneksi minulle oli kerrottu, että talossa on jotakin, mitä ei heti huomaa. En olisi meinaan huomannut (ja nyt vähän kyllä arveluttaa laittaa kuvaa tänne, koska se paljastaa jotakin). Luulin kyllä ensin, että se, mikä piti huomata, oli Veikko Halmetoja

Muita kohtaamiani taloja ovat olleet nämä:

Verkarannassa on Sanna Kauppisen ja Tuomo Rosenlundin talo (tekijöitä on muitakin, mutta yritän pitää tämän yksinkertaisena), jonka ulkopuoli on kuin taiteltu koivunrunko ja sisäpuolella on Rosenlundin teoksesta rakennettu suuri laiva. Talo on kaunis kokonaisuus ja ulkopuolen piirros niin taitava, että sen tutkimiseen kannattaa kuluttaa aikaa.

Frenckelin luona on piparkakkutalo, josta olen unohtanut ottaa kuvia, joten en muista, kenen tekemä se on. Sen sisälle on koottu pölyttynyt vinttikomero tulevaisuudesta – Aamulehdet lattialla ovat nyt uusia. No niin, täältähän se talo löytyy. Piparkakkumainen ulkopuoli jotenkin luotaantyönsi minua. Tuli sellainen ensireaktio, että en tykkää. Hyvin analyyttistä ja taidehistoriallista (mutta minulla nyt onkin kana kynittävänä joidenkin satujen kanssa, joten ehkä tämä vain johtuu jostain Hannu ja Kerttu -vihastani).

Finlaysonin alueella on teos, josta näköjään myös olen unohtanut ottaa kuvan (mikä minua oikein vaivaa?!). Miracle on läpinäkyvyyden illuusio.

Muita en olekaan tainnut nähdä.

Amsterdam, kadulta

Amsterdamissa seurailin kadulla ensin tekstejä, sitten muitakin merkkejä. Tässä muutama turistiotos.

koch

Roska.

Esiri_ErherieneEssiGallerian ikkunassa luki: Esiri Erheriene-Essi. Hän on taiteilija, mutten tiedä, onko tämä nimenomainen teos hänen (galleria oli kiinni).

Kastelu

Kukkienkastelu käynnissä. Pidin erityisesti noista puutulppaaneista. Jos pohditte, mikä punainen tuolla oikeassa reunassa, on, se on Karma:

karmaJa joku kommunikoi Karman kanssa:

yokarmaYo Karma! on samankaltainen kuin naama, jonka näin heti ensimmäiseksi Amsterdamissa:

hymy(Tästä tyytyväisyydestä tulee mieleen Everything went better than expected -tyyppi.)

Hei hei!

Törmäsin Mältinrantaan kävellessäni kummalliseen aitaan, johon on pistelty parittomia tumppuja, hanskoja, sormikkaita  ja kintaita. Hieno idea! En tiedä kenen idea, ilmoittakaa itsestänne ken olettekin. Taiteellisen hei-hei-heilutuksen lisäksi teoksella on käyttöarvo; katsellessani yksi tyttö etsi aidasta tumpulleen paria ja niin lienee tarkoituskin. Tämmöinen tavaksi, jotta kaupunkilaisilla on joka talvi tiedossa paikka, josta etsiä!

Ja sanokaa, sanottehan, että tuossa työhanskassa on alun perinkin lukenut ”Työn iloa”!