Posts Tagged ‘Galleria Patina’

Ammuu! (Näyttely: Latvala)

Päivi Latvala Galleria Patinassa (Kauppakatu 3, Jyväskylä) 3.10.2012 saakka.

Mikähän siinä on, että aina täytyy alkaa kaivella vihjeitä ja aavistuksia taideteosten takaa? Miksen voisi vain katsella, että ai kuinka kivoja lehmiä? Sen sijaan näen yhden lehmän valtavissa utareissa kommentin maitoteollisuutta vastaan ja maalauksen kehysten kapeasta raosta mulkoilevan lehmän silmässä on selvää kauhua teuraalle joutumisesta.

Päivi Latvala on hyvä tekemään eläinmuotokuvia: hänen lehmänsä ovat kaikki erilaisia (eivät vain ulkonäöltään vaan mikä tärkeintä myös) luonteeltaan. Voimakkaan yksiväriset taustat tuovat maalauksiin mukavaa poptaidemaisuutta.

Lähes yhtä tärkeitä kuin lehmien katseet ovat paikoin kuvatut seinät, joiden takaa lehmät katselevat. Harmaaksi kulunut lautaseinä on samaan tapaan persoona kuin kuvan eläinkin. Ja miten kauniisti pimeästä veistyykään esiin mustan lehmän profiili.

Vähän tarpeettomaksi rekvisiitaksi jää galleriaan tuotu heinäpaali. Kyllähän nämä maalaukset kantaisivat ihan omillaankin.

Jotain ihanan taidehistoriallista näissä on. Jos lehmien sijasta kuvissa olisi naisia, olisi tässä käyty läpi romantiikka ja poptaide ja menty posottaen kohti kantaaottavia, ironisia alastonvartaloita. Niin se vain on: ei oikeastaan ole mitään merkitystä, minkä aihepiirin taiteilija valitsee. Millä tahansa voi kuvata mitä tahansa.

Ammuu.

Mainokset

Kirjoissa & kansissa (Näyttely: Kirjaviisaat)

Kirjaviisaat: Raija Manninen, Suvi Mannonen, Outi Markkanen, Piia Myllyselkä, Minja Revonkorpi, Anna Wildrose. Galleria Patinassa (Kauppakatu 3, Jyväskylä) 4.7.2012 saakka.

Enhän minä kauhean iloinen ole siitä koskaan, että kirjoja tuhotaan. Mutta jos kirja on todella ihan käyttökelvoton, siitä on sentään hyvä tehdä taidetta eikä tuhota sitä kokonaan (tulee mieleen hieno sana: makuloida).

Galleria Patinassa on nyt sitten kirjoista tehtyä taidetta. Kauhean helppohan minua toisaalta on myös miellyttää: kunhan kirja on läsnä, olen ihan onnellinen. Onneksi näyttelyn taiteilijat ovat tehneet tosi erilaisia teoksia kirjoistaan. (Tämähän on ihan kuin jossain psykologisissa testeissä annettu tehtävä: keksi mahdollisimman monta käyttötarkoitusta henkarille.)

Olen ihastunut Piia Myllyselän kollaasikuviin, joissa on sarjakuvamaisia hahmoja, psykedeelisiä taustoja ja kirjasta leikattuja lauseita. Muistan ikuisesti eräänkin poislähettämäni kortin, jossa lukee: ”Saavuin Überlackerin sekatavarakauppaan voimakkaan epäilyksen painamana.” Ah, millainen lause! Tuo sietääkin kehystää seinälle!

Nyt Myllyselkä on kehystänyt kollaasinsa kirjankansilla, mikä korostaa niiden tekstin merkitystä. Lähestyin kollaaseja ihan varmana, että tämä on menoa, tällainen on pakko ostaa. Mutta sitten! Yksikään lauseista ei kolahtanut minulle. Ja jos seinälleen kehystää lauseen, sen on oltava juuri se oikea.

Myllyselkä on nyt valinnut keskustelunomaisia lauseita, kuten: ”Olenko varoittanut sinua – minulla on hirvittävän kalliita mielihaluja.” Minusta taideteosten ei tarvitsisi näin suoraan keskustella. Ne voisivat vihjailla jotakin omituista, surrealistisia sekatavarakauppoja jne. (Teoksista intoutuneena tein etsintäreissun sekä Jyväskylän taidemuseoon että taidelainaamoon Myllyselän kollaasikorttien perässä, mutta ei, ei minulle osuvia lauseita. Ah, surkeutta. Esimerkiksi tämän taiteilijan blogipäivityksen alinta korttia ei siellä enää ollut, sen olisin ostanut mielelläni! Huomasin kuitenkin, että näitä kollaaseja löytyy nyt myös painettuina postikortteina, mikä helpottaa niiden lähettämistä. Mutta tämä ei nyt enää liity näyttelyyn mitenkään.)

Outi Markkanen on myös tehnyt kollaaseja, mutta täysin toisenlaisia. Niiden tunnelma on… mikähän olisi oikea sana… sijoittunut maailmaan, jossa teknologia oli lupaus luonnonlakien salaisuuksien selviämisestä. Markkasen kellotaulukasvoiset ihmishahmot kertovat uteliaisuudesta, joka johtaa aina jonnekin, mitä emme voi etukäteen aavistaakaan.

Minja Revonkorven tulkinta Kotiopettajattaren romaanista (ylin kuva) on myös hieno. Aavemainen sillä tavalla kuin kirjojen henkilöt ovat (kerran huomasin ikävöiväni ihmistä, joka istui ikkunalaudallani ja söi säilykekirsikoita suoraan purkista. tajusin vasta kauan ikävöityäni, että tämä henkilö on hahmo Donna Tarttin kirjasta Jumalat juhlivat öisin).

Kansissakin voi kertoa koko tarinan. Suvi Mannonen on maalannut (piirtänyt?) naisia kirjojen kansiin. Heidän seesteisyytensä on hämmentävää. Kirjaa lukeva ihminen todellakin näyttää uppoutuneen omaan, hiljaiseen maailmaansa, mutta millaisia tunteita lukija joutuukaan käymään läpi! (Sekään ei ole harvinaista, etten loistavan romaanin luettuani pysty lukemaan mitään pitkään aikaan. Tunne-elämykset, you know.)