Petri Eskelinen: Toimintamuisti. Taidemuseo Gösta (Mänttä) 21.3.2020—7.3.2021

Petri Eskelinen: Labyrintti ja valo

Petri Eskelinen: Labyrintti ja valo

Labyrintti luo mielikuvia sekä seikkailusta ja leikistä että tieteen tekemisestä. Nyt labyrintissa ei kuitenkaan ole hiirtä, jonka oppimista saisimme seurata. Nyt reittiä ulos etsii ruusupavun taimi.

Petri Eskelisen näyttely on täynnä liikettä ja kasvien mekaniikkaa. Osa kasveista on rakennettu puusta, ja niiden avautumiseen ja sulkeutumiseen voi itse vaikuttaa. Osa kasveista on oikeita, ja ne asetettu toimimaan ihmisen haluamalla tavalla. Näyttely on kuin pieni tiedehuvipuisto, jossa saa katsella, tehdä ja oivaltaa.

Labyrintin lisäksi esillä on videoteos, josta ruusupavun kasvua voi seurata nopeutettuna. Kuinka hartaasti kasvi etsiytyykään ylös ja ulos, vapauteen ja valoon!

Teos on hauska ja vaaraton, mutta siinä muhii suuria kysymyksiä. On pakko pohtia tieteen tekemisen eettisyyttä ja erilajisten oikeutta vapauteen, vaikkei läsnä olekaan nyt niitä hiiriä vaan ”ainoastaan” kasveja.

*

Petri Eskelinen: Toimintamuisti. Taidemuseo Gösta (Mänttä) 21.3.2020—7.3.2021.

Nanna Hänninen: How About the Future? Taidemuseo Gösta (Mänttä) 1.2.2020—7.3.2021

Nanna Hänninen: Airport of Ponta Delgana

Nanna Hänninen: Airport of Ponta Delgana

Nanna Hännisen New Landscapes -sarjan valokuvissa on maalauksen tuntua. Pitkällä valotusajalla kuvaan tarttuu enemmän kuvaajan läsnäolo kuin kuvan ”kohde” – oikeastaan voisi sanoa, että kohde on nyt kuvaaja itse, hänen liikkeensä tilassa.

Valokuva tuo mieleeni muiston: Lapsena tykkäsin piirtää auton takapenkillä istuessani suoraa viivaa paperille. Viivaan tarttuivat kuopat ja möykyt, käännökset ja jarrutukset. Liike tuli näkyväksi paperille.

Kuvan väreistä voi ehkä päätellä jotakin kuvatusta paikasta ja vuorokaudenajasta. Tai ehkä kuvassa voi nähdä liikkuvan ihmisjoukon, joka on sulautunut yhdeksi sumuksi. Ihmisen yhteys sekä tilaan että muihin siinä liikkuviin ihmisiin osoittautuu saumattomaksi. Tila ja kuvaaja ovat lopulta sama asia, enkä voi erottaa niitä toisistaan.

*

Nanna Hänninen: How About the Future? Taidemuseo Gösta (Mänttä) 1.2.2020—7.3.2021.

Sanna Kananoja: HALKAISTUT MAISEMAT. Taidekeskus Mältinranta (Tampere) 13.2. – 2.3.2021.

Sanna Kananoja: Vuori

Sanna Kananoja: Vuori

Sanotaan se heti alkuun: minulla on heikkous vuoristomaisemiin. En kiipeile niissä, mutta haluan nähdä niitä.

Mältinrannan näyttelyssä on useita Kananojan vuoristomaalauksia. Vuori on niistä suurin, se täyttää näkökentän.

Kuvan vuori ei ole korkea, enemmänkin se näyttää suurelta kivenlohkareelta. Ehkä Vuori-nimi on lapsen näkökulma? Suuren kiven ihanuus tulee joka tapauksessa ilmi kaikesta tässä teoksessa.

Maalauksessa on houkutteleva valo. Kivi ei näytä esteeltä vaan on täynnä jalanpaikkoja ja tarttumispintoja. Tekee mieli rikkoa arki ja kiivetä vähän ylemmäs.

Läheltä katsominen kannattaa. Maalauksen pinta paljastaa valumia, herkkiä pieniä kasvien lehtiä ja akvarellia muistuttavaa pintaa.

*

Sanna Kananoja: HALKAISTUT MAISEMAT. Taidekeskus Mältinranta (Tampere) 13.2. – 2.3.2021.

Aura Saarikoski: HARMAASKAALA. Taidekeskus Mältinranta 13.2. – 2.3.2021.

Aura Saarikoski: 65 askelta harmaaseen maisemaan

Aura Saarikoski: 65 askelta harmaaseen maisemaan

Teos koostuu diaprojektorista, diakuvista ja taustasta, jolle kuvat heijastuvat. Projektorin ääni on miellyttävä, pehmeä kolahdus kolahduksen jälkeen. Kuvissa on hiuksia ja roskia. Kaikki tämä on kai nostalgista, mutta jostain syystä projektori tuntuu ajankohtaiselta. ”Nyt”, se sanoo. Aina uudelleen ”nyt”.

Kuvista muodostuu hidas animaatio, jossa ihminen kävelee pois ja luokse. Keskityn jokaiseen kuvaan. Harmaan sävyissä on levollista viipyä. Aika pysähtyy, kunnes taas nytkähtää yhden ruudun verran.

*

Aura Saarikoski: HARMAASKAALA. Taidekeskus Mältinranta 13.2. – 2.3.2021.