Posts Tagged ‘ROP’

Ovia ja käytäviä, eli Finlayson Art Area, osa 2

Finlayson Art Area. Finlaysonin alue (Tampere) 9.6.-27.8.2017.

SAM_5827

Miina Äkkijyrkkä: Riemu.

Koska viimeviikkoinen nälkäisenä töiden jälkeen eksyilyni Finlayson Art Areassa (FAA) ei mennyt ihan putkeen, lähdin tutustumaan alueeseen uudestaan. Varasin enemmän aikaa ja energiaa. Päivä oli sopiva: kun katsoi pohjoiseen, näki helteisen poutapilvitaivaan, kun katsoi etelään, näki myrskypilviä. Siinä rajalla kohtasin sitten taidetta.

Sattuman oikusta tapasin heti ensimmäiseksi FAA:n henkilökuntaan kuuluvan henkilön. Hän selitti minulle, missä mitäkin on (putosin kyydistä puolivälissä ”sitten menet portaat alas, käännyt oikealle, ja kun kävelet muutaman metrin, näet oven, josta…”-selitystä, mutta jatkoin hymyilemistä ja nyökyttelyä). Sain kuitenkin käsityksen siitä, että on etsittävä ovia, kuljettava pajan läpi (vaikka siellä on taiteilijoita työssään) ja uskallettava tunkeutua tiloihin.

Näillä eväin lähdin matkaan. Ensimmäisenä vastaan tulivat Miina Äkkijyrkän veistokset Himmelblaussa. Äkkijyrkkä on erityisen taitava kuvaamaan eläinlapsen tunteita. Vasikoissa on tunnetta niin paljon, että niiden koko olemus on heijastusta niiden sisäisestä maailmasta. Ne reagoivat ja toimivat.

Äkkijyrkän vasikat lähtevät myös kansainvaellukselle. Matkalla-teoksen pienet eläimet kulkevat ryhmässä kohti jotakin uutta. Niitä vastassa on toinen, tiivis vasikkalauma. Ottavatko he tulokkaat vastaan ilolla?

SAM_5832

Outi Heiskanen & Janne Laine: Metsänhengetär.

Grafiikanpajan läpi ja portaat ylös parvelle: sieltä löytyvät Outi Heiskasen ja Janne Laineen yhteisteokset. Ainakin osa teoksista on ollut esillä taiteilijoiden viimevuotisessa näyttelyssä Mältinrannassa.

Näyttelyn hienoimpia hetkiä ovat ne, joissa kahden taiteilijan työnjälki erottuu selvästi samasta kuvasta, mutta kuva on silti kokonaan yksi ja ehjä. Tällainen on esimerkiksi Metsänhengetär, jossa Laineen teoksista tuttu havumetsän siluetti kohtaa Heiskasen ruosteenpunaisen, taivaalta kasvavan juurakon.

Heiskasen ja Laineen maailma on muutenkin metsäinen. Laine kuvaa tilaa ja paikkaa, Heiskanen täyttää sen myyttisillä olennoilla.

SAM_5834

Fanni Niemi-Junkola: Henki.

Kun kiipeää (tai hisseytyy) ylempiin kerroksiin, saapuu Fanni Niemi-Junkolan videoteoksen luo. Henki-videon kolmessa kuvassa nainen ratsastaa hevosella vesisateessa (tai ehkä se on räntää). Taustalla soi musiikki, joka on hieman hilpeää, muttei liian. Laukka on hidastettua. Hevonen kuolaa.

Teos jatkuu samanlaisena minuutista toiseen. Sen katseleminen on ihanaa. Hevosen jalat iskeytyvät maahan rytmikkäästi.

En löydä videosta mitään kommenttia hevosen ja ihmisen yhteiselosta enkä eettisiä kysymyksiä eläimen käyttämisestä harrastusvälineenä. Katselen sitä pelkkänä liikkeenä. Faktana, joka tapahtuu silmieni edessä.

SAM_5838

HC Berg (yksityiskohta).

Seuraava sali on sitten täynnä HC Bergin maalauksia, joissa silmät sumenevat. Kirkkaat värit ja epäselvät rajat tekevät osasta maalauksia mahdottomia katsoa.

Kuvat terävöityvät, kun niitä katsoo kauempaa. Maalaus ikään kuin työntää ihmisen luotaan ja pakottaa menemään pois.

Kiinnostavana kuriositeettina yksi suuri sali on omistettu Collection Kakkosen lasikokoelmalle. Kotimaista design-lasia eri vuosikymmeniltä on aseteltu vitriineihin ja valaistu niin kauniisti, että lasi näyttää paikoin suorastaan taianomaiselta.

Lasiesineissä läpinäkyvyys ja hauraus kohtaa niiden painon ja kovuuden. Pidän tästäkin osasta FAA:a. Pidän siitä ajatuksesta, että tällainenkin maksuton näyttely on olemassa (mutta ehkä sitä voisi vähän kuuluttaa ilmoille enemmän; voi olla, että ainakin osaa turisteista kiinnostaisi erityisesti katsaus suomalaiseen lasidesigniin).

SAM_5848

ROP (yleiskuva näyttelytilasta).

Tällä kertaa löysin Mediatunnelista sen ROP:n näyttelyn, jota viimeksi jäin kaipaamaan. Sinne menee ovi, eli yksi ainoa mutka pitää käytävässä osata tehdä oikeassa kohdassa.

Näyttelytila on kuin luola. Se on täynnä pylväitä ja niiden betonisia jalustoja. Voisin asua siellä. En saa tarpeekseni tilan mahtavuudesta.

ROP:n pienoismaailmat istuvat tilaan kuin ne olisi tehty sinne. Kerrostalokaupungit ja pienten ihmisten tarinat sopivat apokalyptiseen luolaan täydellisesti.

Teosten huimaavissa mittasuhteissa tapahtuu pieniä asioita pienille ihmisille. Hengähdetään keskellä kiduttavan korkeaa portaikkoa. Istutaan ja mökötetään eri puolilla rotkoa. Sinnikäs omakotitalo puksuttaa savua piipustaan ja yrittää olla putoamatta rotkoon.

Teosten mitat pyörryttävät. Niihin asetellut ihmishahmot ovat niin pieniä ja niiden talot ja rotkot niin korkeita, että katsominen muuttuu kokonaan fyysiseksi kokemukseksi.

Kierroksella löytyy myös seinä- ja katumaalauksia sekä suuria Pasi Karjulan veistoksia, jotka uppoavat todella hämmentävästi Siperian arkitehtuuriin.