Clank! Clank! (Näyttely: Rosenlund)

Tuomo Rosenlund: Travelling west. Galleria Himmelblau (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 10.6.2012 saakka.

Olen viimeksi käynyt näyttelyn avajaisissa vuonna 2006 (ne olivat myös ensimmäiset avajaiset joissa kävin), joten uudenvuodenlupaukseni oli mennä tänä vuonna avajaisiin. Tälle päivälle osuivat sitten kolmet, joten katkaisin rohkeasti tämän välttelyputken ja piipahdin niissä kaikissa.

Aloitin galleria Himmelblausta, jossa Tuomo Rosenlund seisoskeli maalaustensa keskellä. Näistähän tulee mieleen sarjakuva, ajattelin, Tommi Musturi nyt ainakin etäisesti ja… ja mietin, olenko lukenut Tampere Kupliita varten niin paljon sarjakuvaa, etten enää näekään mitään muuta. Kun sitten osuin sen maalauksen kohdalle, jossa on kirjoitettuja ääniefektejä (CLANK CLANK), huokaisin helpotuksesta. Jotain sarjakuvamaista kuvakieltä tässä on haettukin!

Maalaukset ovat esittäviä ja esineet niissä piirrettyjä, siis selkeitä ja rajattuja. Maisemat ovat ihmisen rakentamasta ympäristöstä, paikoin jopa niin, että maalauksista on kasvanut valtavia kerrostaloja. Yhtä aikaa on tuhoutunutta (tai rakenteilla olevaa?) kaupunkia ja kauniita, kukkivia puita.

Luonto näyttää saaneen feminiinisen muodon. Puunrungot ovat käsiään kurottavia vartaloita. Osassa maalauksista on selittäviä tekstejä. Pidän toistosta: The Cathedral is being built. The Cathedral is being built. The Cathedral is being built. It is being built. (Työ muuttuu sanoiksi. Rakentajan työ on toistuvaa ja aikaa vievää, eikä sitä voi ohittaa yhdellä lauseella.)

Kuvan ja tekstin yhteys toimii. Paikoin karkkimaisen kirkkaiksi yltyvät värit toimivat porttina jonkinlaiseen fiktiiviseen todellisuuteen, hyperrealistiseen maailmaan, jossa näköaisti saa yhden ulottuvuuden lisää. Rakennuksissa on sisällä sanoja, joiden syvällisyyttä jään pohtimaan. Onko jumalan mainitseminen ironiaa vai kurottelua ulos inhimillisen rajoista?

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: