Posts Tagged ‘Jyväskylä’

Johanna Ketolan videotaidetta

Johanna Ketolan videotaidetta Jyväskylässä, galleria Ratamossa: Arvosteluni Keskisuomalaisessa 17.5.2014.

Johanna Ketola: Shine On You, Eevaliisa. Galleria Ratamo (Veturitallinkatu 6, Jyväskylä) 8.5.-1.6.2014.

Unen logiikalla (Näyttely: Schutte)

Erik Schutte: Painting; a space for dreamers. Galleria Becker (Seminaarinkatu 28, Jyväskylä) 25.1.-12.2.2014.

SchutteErik Schutten näyttely jäi sen verran pyörimään mielessäni, että heräsin yöllä täydelliseen metaforaan. Teokset ovat kuin… (enhän minä sitä enää muista, koska en kirjoittanut sitä yöllä muistiin).

Myös päivätajuntani pitää näyttelystä. Schutten teoksissa on kieroutta, ne ovat kuin väärälle aistille luotuja kuvia. Kuin tuoksuja, joista on yritettä tehdä kuva. Kuin  ääniä.

Teokset ovat kuin silmänpohjan verisuonet: kun katsoo suoraan lamppuun, näkee, miten oma silmä on verisuonten verkosto. Sitä ei kuitenkaan pidä ajatella, kun katselee taidetta.

Repaleiset, painetut, valuneet ja kuplivat kuvat. Ikkunoita ajassa. (Vielä tänään ne ehtii nähdä, jos Jyväskylässä liikkuu.)

Onni (Näyttely: Kosonen)

ONNI KOSONEN, muistonäyttely. Keski-Suomen museo (Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä) 7.9.-3.11.2013.

Kosonen1

Valitanpa teille vähän tähän alkuun. On ollut monta viikkoa jo sellainen olo, etten jaksa katsella taidetta, että nyt minut on loppuun ammennettu (tämä on toistuva olotila kausina, jolloin kaiket päivät vain kirjoitan yksin kotona, eikä kukaan sano hienosti valittu verbi tuossa! tai vastaavaa). Kirjoitin tännekin pidempää kritiikkiä muutamasta helsinkiläisestä galleriasta, joissa kävin toissaviikolla, mutten koskaan klikannut Julkaise-nappia. Jotenkin on ollut sellainen olo. Että jään sanallisesti vajaaksi taiteen edessä.

Ja sitten minua muistutettiin Keski-Suomen museossa vasta avautuneesta Onni Kososen muistonäyttelystä. Onneksi satuin viettämään vapaapäivää Jyväskylässä (no okei, taidekasvatuksen graduseminaarissa minä siellä olin, mutta opiskelu on työhön verrattuna vapaa-aikaa) ja menin.

Ja tiedättekö, minä katselin niitä teoksia ja päässäni pyöri taukoamatta käsittämättömän kaunista käsittämättömän kaunista herranjumala miten kaunista ja kiersin näyttelyn saman tien muutamaan kertaan, ensin ahmien jokaisen teoksen silmilläni, sitten hitaasti, yksityiskohtaisesti.Kosonen2

Katselin, miten mustaa on musta, kun sen taittaa varjoon ja miten kauniisti valo osuu geometrisiin pintoihin. Miten kenelläkään voi olla niin täydellinen värisilmä, ettei hän pelkää edes myrkynvihreää taivasta. Miten naisen selkä on saman tunteen kiteytymä kuin peileistä rakennettu sahalaitainen pinta, joka näyttää valuvan valonsirpaleina lattialle!

Puhdas kauneus, minä ajattelin, ja minusta tuntui taas siltä, että voin hengittää taidetta sisään, puhaltaa sanoja ulos. Eikä minua nyt yhtään huvita kertoa teille Onni Kososen uran vaiheista tai geometrisista tekniikoista (mutta lienette jo havainneet, etten muutenkaan kauneuteen törmätessäni ole niitä analyyttisimpia kirjoittajia).

Kävellessäni alas museon portaita näin lattialaatoissa samaa kolmiulotteista mosaiikkia kuin Kososen töissä. Kävellessäni ylös museon taakse kiertäviä ulkoportaita näin museon katon pistävänpunaiset kasvit, ja miltä ne näyttivät vielä vihreiden kumppaniensa rinnalla, miltä valo tuntuu kun se osuu verkkokalvolle.

Kosonen3Mutta niin taide tekee aina. Aina kun luulen, että tässä se oli, minusta ei irtoa enää sanaakaan, se nappaa minusta kiinni. Ei päästä putoamaan.

(Ja sitten jouduin istumaan 3 tuntia graduseminaarissa, ikkunaverhotkin kiinni, miten mieletöntä on puhua taiteesta kaikesta visuaalisesta riisutussa huoneessa!)

(Olen pahoillani, kuvat ovat tosi huonoja (eikä tämäntyyppisistä teoksista muutenkaan saa kuvan kautta irti kuin promillen kokemuksesta), mutta tahdon silti laittaa tähän kuvia.)

Puu on minun mantrani (Näyttely: Kovalainen & Seppo)

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Kultainen metsä / Golden Forest Jyväskylän tademuseo Holvi (Kauppakatu 23, Jyväskylä) 3.3.2013 saakka.

Sanni Seppo

Sanni Seppo

Jyväskylän taidemuseossa on Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen valokuvanäyttely Kultainen metsä. Nimensä mukaisesti valokuvissa on metsää – välillä ihan suomalaista ja välillä 1200 vuotta vanhoja japanilaisia puita.

Kun pääsen näkemään näitä Japanin Shikokun saaren pyhiä puita, puut riittävät. Käppyräiset, ikivanhat puut ovat kuvissa tarpeeksi, mitään muuta ei tarvittaisi. Puu on minun rakkain mantrani, enkä koskaan kyllästy puiden katselemiseen.

Kuvissa kyllä on muutakin kuin puita. On ihmisiä silmät kiinni (miten etäiseltä/teennäiseltä toisen ihmisen pyhän kokemus näyttäkään!) ja on ihmisiä kädessään puunlehti, johon on kirjoitettu yksi sana, joka kuvaa tämän ihmisen omaa suhdetta luontoon. Joo, kiinnostavaa, mutta minulle riittävät ne puut.

Ylemmissä kerroksissa on sitten suomalaista metsää. Metsälammessa makaava alaston nainen tuo mieleen hukkumiskuoleman (hyi!), mutta onneksi kuvissa ei ole tämän enempää ihmisiä (jalat on yhdessä kuvassa, nuijapäiden ympäröimät jalkaterät).

Mänty, osa

Mänty, osa

Taustalla kuuluu koko ajan videoteoksen ääni, jossa ihmiset kertovat omasta suhteestaan metsään. (Nuori mies naurahtaa nolona sanoessaan ”varmaan joku henkinen merkitys (krhm) kaiken taloudellisen lisäksi”. Niin, tosiaan, toisille metsä on rahaa.

Puheenpulputus hiljaisten metsäkuvien taustalla vähän rasittaa, mutta pelkät metsäkuvat eivät ehkä riittäisi. Tulee vähän sellainen olo, että minä olen nähnyt metsän, ja teidän on hyvin vaikea näyttää siitä minulle jotain uutta. Metsä on minulle kulkemista, tuoksuja, naamaan läiskähtäviä risuja, jalan alla uppoavaa (tai yllättäen tukevaa) maata, ei kuvia. Metsää on vaikea tuoda museoon.

Taiteilijoiden yhteinen Mänty-kuvasarja on kuitenkin erityisen hieno alttaritaulu metsän hengille. Lähikuvat erilaisista männynrungoista tuovat omat metsäkokemukset lähelle: puita puiden perään, mutta jokainen on yksilö.

Lopuksi päästään vähän osoittelevaan osuuteen Metsänhoidollisia toimenpiteitä. Metsänhoito on jo sanana oksymoron, itsensä kumoava; ihan kuin metsä muka tarvitsisi hoitajaa. Voi juku, mitenköhän metsä koskaan selvisi ennen kuin ihminen alkoi sitä hoitaa!

No, tämä osuus yllättää. Ehdin kerätä itseni jo täyteen pyhää raivoa avohakkuita ja sensellaisia kohtaan, kun huomaan, että ilmakuvissa autojen ajojäljet ja kaadettujen puiden linjat muodostavat ihan samanlaista kiharaa kuviota kuin puiden käkkyräiset oksat. Että tämäkin on kieli, viesti, sitä en ole tullut koskaan ajatelleeksi.

Geometria on kaunista.

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo

Liittyyköhän metsänhoitoon samanlaisia illuusioita kuin minulla viherkasvien kasvattamiseen? Että minä jotenkin saan ottaa kunnian kasvien mahtavasta luomisvoimasta, vaikka itsehän ne kasvit kasvavat. Puut. Metsät.

(Museossa ei saa kuvata, joten saatte kökkökuvia näyttelyn esitteestä.)

Valolla maalattu (Näyttely: Leinonen)

Virpi Leinonen: Kaiken – maalauksellisia valokuvia. Galleria Becker (Seminaarinkatu 28, Jyväskylä) 23.1.2013 saakka.

Virpi_LeinonenVielä tänään ehditte käydä Jyväskylässä Galleria Beckerissä, missä on Virpi Leinosen näyttely! (Olisin mieluusti näissä Jyväskylänkin näyttelyissä paremmin ajantasalla, mutta bloggaan niistä silloin kun satun käymään siellä päin. Sori.)

Leinosen näyttelyssä soi klassinen, rauhallinen musiikki, mikä vie jotenkin ajatukseni heti hautajaisiin. Seinillä on kuvia kukista, eräänlaisia heilahduskuvia, joista niistäkin tulee mieleen se, miltä kukat hautajaisissa näyttävät kyynelten läpi.

Eikä mielikuva kuitenkaan ole masentava. Kaikki nämä hehkuvat värit tekevät tästä… iloisen hautajaistunnelman!

En tiedä mikä minua vaivaa. Ehkä se, että bussissa kohti Jyväskylää kuuntelin juuri George Harrisonin Art of Dying -biisiä, ja siksi ajattelin vielä galleriaan astuessanikin kuolemista.

Epätarkoista valokuvista löytyy ihmishahmoja, ja niistä tulee mieleen verho tai veden virtaaminen. Tässä tapahtuu vähän päinvastoin kuin Antti Röngän näyttelyssä, jossa pidin teoskokonaisuudesta enemmän kuin yhdestäkään yksittäisestä teoksesta. Nyt pidän yksittäisistä kuvista, mutten oikein jaksa koko näyttelyä. Leinosen rytmi ja värimaailma pysyy samana teoksesta toiseen.

Näitä kuvia on helppo kuvitella julkisiin tiloihin. Päällimmäiseksi jää ajatus, että minulla ei ole mitään näitä kuvia vastaan.

Linkki kritiikkiin: Havukainen & Osara

Minna Havukainen: Exitus, Tiina Osara: SanatON. Keski-Suomen museo (Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä) 6.1.2013 saakka. Arvosteluni Keskisuomalaisessa.

Linkki arvosteluun: Suomäki

Pekka Suomäki: Liian totta ollakseen hyvää. Galleria Becker (Seminaarinkatu 28, Jyväskylä) 28.11.2012 saakka.

Pekka Suomäen näyttelyn arvostelu Keskisuomalaisessa. 

Avoimet ovet jyväskyläläisillä työhuoneilla

Heipat!

En kuulkaa ole lyönyt ranttaliksi, vaikka te niin luulette, kun en ole teille kirjoitellut. Olen viettänyt aikaa vaihteeksi Keski-Suomessa.

Jyväskylässä Kivääritehtaalla oli taiteilijoiden työhuoneilla avoimet ovet viime lauantaina. Sielläkin käväisin.

Avoimet ovet houkuttelevat aina. Sitten kuitenkin paikan päällä alan ujostella. Että onkohan se nyt kohteliasta mennä toisten työhuoneisiin tunkeilemaan? Pyörin vähän orpona käytävällä, mutta pistäydyin kyllä kaikissa työhuoneissakin (kuvassa Timo Sälekiven työhuone, taiteilija itse vasemmalla).

Kovin myyntihenkisiä eivät taitelijat olleet, mikä oli rauhoittavaa (mutta vastaisuuden varalle tiedoksi: jos sanon kolme kertaa ”tämä on tosi ihana teos!”, minulle pitää kertoa teoksen hinta, koska en kehtaa kysyä sitä).

Tapasin mm. Jaakko Valon, mikä oli mukavaa. Valo on ensimmäinen jyväskyläläinen taiteilija, jonka töihin olen tutustunut. Opiskeluaikanani Valolla oli Jyväskylän taidemuseolla suuri näyttely, jossa kävimme opiskelukavereiden kanssa ihastumassa Valon omakuviin 70-luvulta. (Valo oli sikälikin tuttu, että Jyväskylässä on useita hänen teoksiaan talojen seinissä.)

Käytyäni työhuoneilla muistin, että tuolla Valon näyttelyssä oli kone, jolla sai itse painaa yhden Valon teoksen mukaansa. Ja siellähän se oli, kahdeksan vuotta sitten täyttämäni muistikirjan välissä! Taidan viedä sen kehystettäväksi (miten voi unohtaa omistavansa taideteoksen?! varsinkin, kun olen vuosia haaveillut, että joskus pystyn hankkimaan kotiini Valon teoksia. nautin suuresti hänen käyttämistään labyrinttimaisista muodoista).

Sitten join vähän glögiä ja jatkoin matkaa toisaalle.

Satuja ja piikkilankaa (Näyttely: Immonen)

Kati Immonen: Talvisatu. Galleria Becker (Seminaarinkatu 28, Jyväskylä) 7.11.2012 saakka.

Mitä joulupukki tekisi, jos kuusimetsästä olisi jäjellä vain mustia rankoja? Kati Immonen tietää tämänkin. Taiteilija on lähestynyt satukuvastoa katastrofinäkökulmasta.

Sadun hempeyden ja karun todellisuuden yhdistäminen saattaa tuntua jotenkin tutulta, mutta Immonen tietää mitä tekee. Satuhahmot eivät jää pinnallisiksi kiiltokuviksi. Taiteilija ujuttaa ne tehokkaasti sisään piikkilankamaailmaansa.

Sitä paitsi eiväthän sadutkaan ole mitään Disney-söpöilyä olleet ennen kuin vasta viime vuosikymmeninä. Saduissa kuoltiin suruun, tehtiin kirouksia ja vajottiin satavuotiseen koomaan! Ei siinä ollut aikaa miettiä, kestääkö rakkaus onnellisen elämän loppuun asti.

Immonen on loistava akvarellimaalaaja. Tarkkarajaiset piikkilangat ovat oikeita aukkoja maalauksessa. Viiltävää.

Satujen lisäksi Immonen käyttää kuvastoa talvisodasta ja muusta Suomen historiasta. Kuvagalleria on kuin vinksahtaneen mummolan seinä: negatiiveja, raaputeltuja, suttuisia ja käsiteltyjä poseerauskuvia kansamme arvokkaasta menneisyydestä.

Pinnan alla on aina ihminen. Se on hyvä muistaa, kun puhutaan sotien sankariteoista: ehkäpä siellä ei kenelläkään ollut kovin sankarillinen olo.

Menneisyys on kummallinen juttu. Sitä aina tahtoisi ajatella, että silloin ennen ihmiset olivat sisukkaita ja vähään tyytyväisiä jne. Mutta sehän on vain projisointia: ihmiset ovat olleet ihmisiä, samanlaisia kuin mekin. Me elämme tulevaisuudessa, joka on erilainen, muttei sen parempi kuin menneisyyskään. Ja seuraavaksi tulee taas tulevaisuus, joka on erilainen, jossa ihmetellään meitä jotka kestimme ajan jolloin oli vain kaksi TV-kanavaa eikä lainkaan nettiä. Että kylläpä te olitte silloin sisukkaita ja vähään tyytyväisiä, oikeaa korven sankarikansaa!

Olga Malytcheva: Kohtaamisia (näyttely & näyttelyluettelo)

Sen verran tilannepäivitystä & mainosta, että Jyväskylässä Galleria Variantissa (Viitaniementie 13) on 28.10.2012 saakka Olga Malytchevan muotokuvanäyttely Kohtaamisia.

Kirjoitin kuvassa näkyvän näyttelyluettelon, josta löytyy mm. Malytchevan muotokuvia käsittelevä essee (tekisipä mieli linkittää fyysinen luettelo tähän, mutta niin edistynyt netti ei vielä ole, joten kiinnostuneiden pitää mennä hankkimaan se ihan paikan päälle). (Kannessa näkyvän kuvan on ottanut Arto Hietakangas.)