Museomuistoja, Saksa, osa 2

Nämä eivät varsinaisesti ole museoita, mutta menköön.

Das Hermannsdenkmal

Kun katselin Terry Jonesin Barbarians-tv-sarjaa (ja luin kirjankin, mitä suosittelen kaikille, jotka kuvittelevat, että barbaarit olivat alkeellisia kulttuureja, jotka saivat suurimmat keksintönsä imitoimalla roomalaisia), ihastelin Herman the Germanin valtavaa patsasta, jonka juurella Jones jutteli. No, pitihän sitä mennä itsekin katsomaan, Teutoburgin metsän germaanista sankaria. Oikeasti hän oli Aurealianus.

Patsas on siten vähän huijausta, että siinä on saumoja. Ylevä Aurelianus katselee kuitenkin vihulaisen suuntaan valmiina voittamaan Rooman vaikka toistekin. (Aurelianus oli ovela mies; hän eteni Rooman armeijassa ja lähti sitten kaikkine tietoineen takaisin germaanien pariin voittamaan Roomaa. Ja niin hän myös teki. Tai siis hänen johdollaan germaanit kukistivat vastustajansa.)

Patsaan juurella on näköalatasanne, josta voi ihailla aika suurta metsää, ihmettä kaupunkien keskellä.

Die Externsteine

Samalla lipulla pääsee Exsternsteineen ja Hermannsdenkmaliin. Ne ovat kuitenkin jonkinmoisen päässä toisistaan, joten autollahan täällä on liikuttava.

Exsternsteine on kivimuodostelma, joka on ollut temppelikäytössä. Kristityt tulivat hakkaamaan temppelin seinään omat kuvansa, joissa Kristus seisoo vääräuskoisten symbolin, irminsul-puun päällä. Ja sitten tulivat taas toiset hakkaamaan Jeesuksen kuvasta osia pois. Alueen symbolinen arvo on suuri, ja sen omistuksesta on taisteltu.

Paikka on mieletön. Kiveen hakatut portaat vievät suoraan taivaisiin. Kolot seinissä antavat olettaa, että rakennelmat ovat olleet aika massiivisia.

Bonuksena Exsternsteinessa näkee paljon hippejä, jotka kokoontuvat soittamaan ja istuskelemaan kallioiden juurelle.

(… jatkuu…)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: