Museomuistoja, Rooma, osa 2

Palazzo Massimo

Museon mahtavin huone on ylimmässä kerroksessa: Villa Livian puutarhahuone (maalattu 20-30 eaa), jonka seinämaalauksiin on kuvattu kokonaisen puutarhan kasvit ja eläimet. Huone on valaistu niin, että siellä voi katsella vuorokaudenaikojen vaikutusta maalauksiin. (Kuvani sieltä ovat joka tapauksessa niin hämäriä, että laitan suoriolla veistoksia tähän.)

Villa Livia on muuten esitelty kirjassa The Best Art You’ve Never Seen, mistä itsekin sen bongasin ennen matkaa. Sikäli on hassua, että tämä puutarhahuone on ihan helposti saavutettavissa yhdessä kansallismuseon toimipisteessä!

Muuten esillä on veistoksia, mosaiikkeja ja alimmassa kerroksessa niin paljon kolikoita, että riittää katsomista loppuelämäksi. Rakennus on mukava ja teokset ovat hyvin valaistuja.

Diocletianuksen termit

Suunnaton kylpylä on muutettu museoksi. Varsinaista kylpylää ei oikeastaan enää ole, mutta korkea katto huimaa silti päätä. Esillä on hautakiviä (paljon pääkallokuvioituja!) ja veistoksia.

Museossa kylpylän yhteydessä on tosi paljon kaikkea (tämä eksakti ilmaus selittyy sillä, että museo oli sinä päivänä kolmas, jossa kävin). Kuriositeettina Michelangelon suunnittelema pylväikkö (kuvassa).

Diocletianuksen kylpylä on ihan keskustassa, vähän kauemmas saa metroilla seuraavaan kohteeseen:

Caracallan termit

Caracallan kylpylä oli aktiivikäytössä 300 vuotta (se rakennettiin 200-luvulla), ja rakennuksesta saa huomattavasti selvemmän käsityksen kuin Diocletianuksen vastaavasta. Caracallan kylpylään kannattaa mennä aurinkoisena päivänä, koska katto on sortunut ajan syövereihin. Alueella on paljon ehjiä lattia- ja seinämosaiikkeja ja suuri puisto, jossa voi tunnelmoida valtaisan, 1600 kylpijän mittaisen rakennuksen menneisyyttä.

Caracallan kylpylässä voi myös kokea menneisyyden katoavaisuuden; kuhertelevat kyyhkyt pudottelivat tiiliä seinistä.

(jatkuu)

Mainokset

One response to this post.

  1. […] kuvatussa tilassa on tähtitaivas, vettä ja seinille maalatut pilvet. Tulee mieleen Villa Livia, josta kirjoitin Rooman-muistoissani. Villa Livia on n. 30 e.a.a. maalattu huone, jonka seinillä on kasveja eri vuodenaikoina. Samaa […]

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: