Kosmetiikkaa (Performanssi: Taiteen sankarit)

Jonkin aikaa sai tuijotella Taiteen sankarit -performanssia ennen kuin esiintyjät alkoivat jutella. Hei, enhän minä tiennyt että museovalvojat käyvät taidefilosofisia keskusteluja! Miten epistä, kun ei pääse mukaan!

Tällä hetkellä valvojat/esiintyjät pohtivat, miten Ateneumista tulee vielä joskus tavaratalo, kun museo siirtyy nettiin. Nettiin siirtyminen tapahtuu kuulemma siten, että ensin teosten viereen tulee myyntipöytiä (”Jos pidit tästä maalauksesta, pidät tästä postikortista! Osta!”) ja lopulta itse museo lakkaa olemasta ja jää vain kauppa.

Kuulkaas, kävin Vatikaanin museoissa pari-kolme viikkoa sitten, ja siellä ollaan jo aika pitkällä; aika monessa museosalissa on keskellä myyntipöytä, jossa myydään Sikstuksen kappeli -palapelejä ja hienoja kirjoja ja postikortteja ja pikkuesineitä. Ja koska se museo on sellainen kuin se on, tuhansia ihmisiä virtaa salien läpi, eikä virrassa voi pysähdellä (”Avanti!” kuului takaani heti, kun kerran pysähdyin), ihmiset voivat pysähtyä vain myyntipöytien kohdalle. Lopulta varmaan moni ostaa kirjan siksi, että tietää, minkä kaiken ohi tuli museossa kävelleeksi (koska itse esineitä ei ehdi katsoa).

Tärkeintä on, että voi sanoa käyneensä.

(Jätin performanssin taustalle pyörimään. Kunpa joka päivä saisi auki tämmöisen hämmentävän kanavan, josta mieleen tunkisi satunnaista, taiteeseen liittyvää informaatiota.)

Performanssi jatkuu vielä viikonlopun ajan. Kannattaa vilkaista.

3 responses to this post.

  1. Kiitos kommenteista. Näin saattaa todellakin käydä.. Museo vieraista puhutaan nykyään asiakkaina. Museokaupan ja ravintolan annokset räätälöidään kunkin näyttelyn teeman mukaan. Tässä piilee yksi ongelma: ”Asiakas on aina oikeassa”. Pedagogiset tavoitteet joita museoilla on (ja tulee olla) eivät voi toteutua ellei museo ota ryhdikkäästi väittelevää asemaa. Kun museo väittää jotain se ei tarkoita, että uskoisi olevansa ainoa vaihtoehto vaan sen kannat tulevat julki. Siitä tulee oikeasti läpinäkyvä sillä sen rakenteet tulevat näkyviksi. Pedagogiset toimet nähdään suomessa usein holhoavina mutta on myös suuntauksia joiden toiveena on jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

    Täällä aiheesta (ei ihan tarkasti tästä aiheesta): http://www.mustekala.info/node/2124

    Vastaus

  2. Heippa taas. Vuosi on vierähtänyt ja kun tykkäsit kuunnella noita meidän juttuja esityksen aikana niin ehkäpä tykkäät kuunnella niitä uudelleen. Tässä kaikki 46 tuntia performanssi esitystä verkossa: http://www.youtube.com/playlist?list=PL7kYFXbe_q0r9nNv1rIyv0Tw5tb4-ylCX

    Vastaus

Jätä kommentti